30. toukokuuta 2021

Haahuilla





Hauska sana tuo haahuilla, se tarkoittaa päämäärätöntä kulkemista, ainakin Wikipedian mukaan. Käytännössä sitä on kuitenkin sananmukaisesti vaikea toteuttaa. Muistuu mieleen tilastotieteen peruskurssin luento, jolla käsiteltiin satunnaisotantaan liittyviä ongelmia. Professori Haikala kertoi esimerkin. Pyydetään naishenkilöä sanomaan neljä mieleensä tulevaa numeroa. Moni vastaa 4711. En lähde nyt avaamaan numerosarjan taustoja, mutta ainakin oman ikäluokkani moni nainen tietää, mistä puhun.

Minulle päämäärätön kuljeskelu tarkoittaa Helsingissä vakiintuneita reittejä: Mannerheimintie, Bulevardi, Fredrikinkatu, Korkeavuorenkatu jne. Ei siis mitään sattumanvaraisuutta. Fredrikinkadun numerossa 34 on Hagelstamin Antikvariaatti, jonka ikkunoissa on selkeästi järjesteltynä vanhoja klassikkoja, taidekirjoja, tieteellisiä julkaisuja ja psykoanalyysiin liittyvää kirjallisuutta aina runsaasti esillä. Nyt silmään osui Sunnuntaikävelyllä Helsingissä - 52 reittiä historiaa ja nähtävyyksiä. Ja heti ostamaan.


Vuodessa on 52 viikkoa, retki jokaiselle viikolle. Tosin näillä ohjeilla ei pääse haahuilemaan, mutta tulee ainakin vähän poikkeamaa rutiineista.

Ensimmäinen reitti esittelee Senaatintoria ja Engelin Helsinkiä, päättyen Ullanlinnaan tutkailemaan tähtitornia.

”Tähtitornilta oli aikanaan hyvä näkyvyys koko kaupunkiin, ja sen huipulla liputettiin aina toiseen maailmansotaan saakka päivittäin kello 12, jotta kaupunkilaiset osasivat tarkistaa kellonsa. Nykyään näkymät kaupungin suuntaan ovat huonommat, sillä eteen on noussut runsaasti korkeita rakennuksia.”


Reittien pituudet vaihtelevat muutamasta kilometristä lähes kymmeneen kilometriin. Osan matkasta voi tehdä myös ratikalla tai bussilla. Helsingin historiaa valaistaan monesta suunnasta. Jos mieli tekee nähdä kauas, on hyvä kohde Taivaskallio.


”Taivaskallio kohoaa 56 metriä merenpinnan yläpuolelle. Sieltä on huimat näkymät aina Herttoniemen hyppyrimäelle asti. Kallion huipulla oli toisen maailmansodan aikana neljä ilmatorjuntatykkiä, joilla pyrittiin torjumaan Neuvostoliiton hyökkäykset. Kasamatteja eli tykkimajoja on edelleen jäljellä, myös yksi tykki on kertomassa menneestä.”


Helsinkiä on kuvattu monessa romaanissa tunnettujen kirjailijoiden toimesta. Reitin varrelta löytyy ravintoloita, Sea Horse ja Kosmos olivat suosittuja kohtauspaikkoja. Henrik Tikkanen on kirjoittanut Kosmoksessa vietetystä illasta perheriidan jälkeen. Illan päätteeksi tuttu kuvanveistäjä auttoi kirjailijan kotimatkalle.


”Hän talutti minut ulos kapakasta ja saattoi vielä Lastenkodinkadun portille, siitä selvisin omin neuvoin portaat ylös huoneeseeni, jossa asetuin keskelle lattiaa ja kusin siniselle matolle jota luulin mereksi. Aamulla viedessäni mattoa pesulaan oivalsin miten vaikea minun on rangaista vaimoani.”


Kallioon suuntautuva reitti pistää hyräilemään. Frediä muistellen voisi kulkea Kolmatta linjaa, jossa Kallion Bistro eli Oiva on sijainnut vuodesta 1940 lähtien.


”Saa Oivan portsari lantin, jonka velkaa jäin…”


Kalliosta voi jatkaa matkaa Liisankadulle ja käydä vilkaisemassa Matti Makkosen ruumisarkkuliikettä. Alakulo väistyy Pentti Saarikosken runon myötä.


”Liisankadulla samassa talossa kuin Matti Makkosen ruumisarkkuliike, on mun kotini: vessa, vesiposti, keittokomero ja huone.”


Lauluyhtye Muksut levytti kappaleen vuonna 1967.


Merelliseen  Helsinkiin pääsee tutustumaan vesibussilla. Luonnon ystävälle Vartiosaari on hyvä kohde monestakin syystä. Opastettu luontopolku vie jatulintarhaan, hiidenkirnun äärelle ja metsäkirkkoon. Välähdys entisestä saarielämästä tiivistyy höyrylaivan odostushuoneessa.

”Reittiliikennelaiturin viereen on jätetty muistoksi vanha höyrylaivan odotushuone. Pienessä kopissa oli varmasti tiivis tunnelma laivoja odotellessa. !800-luvun ja 1900-luvun alussa saareen liikennöi höyrylaiva useita kertoja päivässä. Laiva toi saareen aamun sanomalehdet ja vei saaren asukkaiden pitämien lehmien maitoa mukanaan myytäväksi Kauppatorille.”


Edellä oli vain pari reittikohdetta runsaasta tarjonnasta, mutta otan tavoitteeksi käydä läpi kaikki kaikki reitit. On tämä meidän Helsinkimme hieno kaupunki.


Muutama kysymys:

Kuka on suunnitellut Helsingin puhelinyhdistyksen talon?

Missä sijaitsee presidentti Relanderin muistomerkki?

Mikä on velodromi ja missä se sijaitsee?

Mitkä ovat tunnetuimmat Carl Theodor Höjerin suunnittelmat rakennukset?

Helsingin kaupunki asetti erään uuden asuinalueen rakentamisen ehdoksi, että 1-2 prosenttia rakennuskustannuksista on käytettävä julkiseen taiteeseen. Mikä on tämä asuinalue, jossa nykytaide on vahvasti läsnä?   


Lainaukset:

Pauli Jokinen Sunnuntaikävelyllä Helsingissä - 52 reittiä historiaa ja nähtävyyksiä. Minerva. 2015








  

19. toukokuuta 2021

Ystävyys


 


Synnymme yhteisöön,  pieneen tai suureen. Jos meillä on sekä isä että äiti, sukua onkin jo kahdesta suunnasta. Enoja, tätejä, setiä, serkkuja ja isovanhempia, joita on parhaimmillaan neljä.


Suuresta sukulaisjoukosta saattaa muodostua myös ystäväverkosto, mutta joskus joutuu toteamaan, että ”perhe on pahin”.


Ystävä on jotakin muuta kuin kaveri tai toveri. Leikkikaveri, työtoveri ja pelikaveri toimii tietyissä elämänvaiheissa ikään kuin kollega, joka kulkee rinnallamme.


Näitä mietin lukiessani kahden ansioituneen kirjailijan kirjeenvaihtoa. Paul Auster ja J.M. Coetzee kirjoittivat toisilleen vuosina 2008-2011 kirjeitä, jotka muutama vuosi myöhemmin julkaistiin kirjana. Ensimmäinen kirje alkaa näin:


”Hyvä Paul,

olen pohdiskellut ystävyyksiä, kuinka ne kehkeytyvät, miksi jotkut niistä kestävät niin pitkään, pidempään kuin kiihkeät kiintymykset, joiden kalpeina jäljitelminä niitä toisinaan (väärin) pidetään.”


Lapsuuden ystävän muistaa koko elämänsä ajan vaikka häntä ei näkisi kymmeniin vuosiin, tuskin edes tuntisi. Mutta merkillisen selkeä kuva on jäänyt tytöstä, jonka hänen isänsä toi kouluun ensimmäisenä koulupäivänä hevosella. Tai lastentarhan pojasta, jolla oli syyliä; piirileikissä oli vaikea tarttua käteen. Ehkä nämä eivät olleet ystävyyssuhteita, vaan ennemminkin maailman laajentumista. Ehkä tällaiset muistot kertovat enemmän näkijästä, siitä mihin hän kiinnitti huomionsa.


Ystävyyssuhteen perusta saattaa olla pyrkimys luoda suhteita joko uuteen, erilaiseen tai tuttuun ja turvalliseen. Pyrimmekö ihmissuhteissa vahvistamaan turvallisuutta, auttamaan, kilpailemaan, haluammeko olla ihailun kohteena vai etsimmekö ihailun kohdetta. Ensimmäisen koulupäivän kokemukset kertovat jotakin siitä, miten pyrimme luomaan suhteen vieraaseen ihmiseen.


Paul Auster kirjoittaa ystävyydestä.


”Parhaat ja kestävimmät ystävyyssuhteet perustuvat ihailuun. Se on peruskallion kaltainen tunne, joka yhdistää kahta ihmistä pitkän päälle. Ihailet jotakuta sen vuoksi, mitä hän tekee, mitä hän on, miten hän raivaa tiensä maailmassa. Ihailu suurentaa häntä silmissäsi, aateloi hänet ja korottaa hänet asemaan, jonka uskot olevan ylempi kuin omasi. Ja jos tällainen ihminen ihailee puolestaan sinua - ja niin tehdessään suurentaa sinut, aateloi sinut ja korottaa sinut asemaan, jonka hän uskoo olevan ylempi kuin omansa - silloin te olette täysin tasavertaisessa asemassa. Molemmat antavat enemmän kuin saavat, molemmat saavat enemmän kuin antavat, ja ystävyys kukoistaa molemminpuolisessa vuorovaikutuksessa.”


Viisaita ajatuksia. Tasapainon järkkyminen ystävyyssuhteessa on helppo tunnistaa. Entä ystävyys ja rakkaus. Pienelle lapselle rakkaus ja ystävyys ovat samaa. Eroottisen elämän alkaessa nämä voidaan erottaa toisistaan. Mutta avioliitossa ne taas yhdistyvät, jos mies ja vaimo eivät ole toistensa ystäviä, liitto tuskin kestää. Avioliitto on jatkuvaa keskustelua, kamppailua, jossa luodaan sääntöjä. Ei suotta puhuta tässä yhteydessä 30-vuotisesta sodasta. Avioliitto on jatkuva työmaa, jossa kumpikin puoliso joutuu vuorollaan etsimään itsestään uuden lähestymistavan toisen luokse. Ystävyyssuhde on tähän verrattuna pinnallisempaa.


”Ystävyys on hyviä tapoja, lempeyttä, tunne-elämän vakautta. Toisilleen huutavat ystävät pysyvät harvoin ystävinä.”


Oli ilo lukea kahden aikuisen miehen mietteitä ystävyydestä, kuinka he kuvaavat lapsuuden ystävyyssuhteita, suhteita toiseen sukupuoleen. Yhteisiä kiinnostuksen kohteita on kirjallisuuden ohella muitakin. Innostava lisäjuonne on heidän taitonsa pitää yllä keskustelua ilman henkilökohtaisia tapaamisia. Tämäkin muistuttaa tätä aikaa, jossa tapaamiset on vähissä. Moni kaatuu sisään päin, itseensä.


Kirjan lopussa he muistelevat uransa alkua. Hauska yksityiskohta on kirjoituskoneet, joilla ensimmäiset romaanit naputeltiin. Niin tuttu kapine, joka on edelleen vintillämme, sillä naputeltiin opinnäytetöitä, meidän molempien.



”P.S. Kyllä, Olivetti on täsmälleen sellainen kuin muistit. Pieni litteä vekotin, ja sen mukana tuli vetoketjulla suljettava kantolaukku - tässä tapauksessa sininen laukku, jonka keskellä on musta raita."


Lainaukset

Paul Auster, J.M. Coetzee. Tässä ja nyt - kirjeitä ystävyydestä. Tammi. 2013