1. huhtikuuta 2024

Dracula

 



Mitä tulee mieleen Draculasta? Verta imevä vampyyri: Terävät kulmahampaat, verta valuvat suupielet, kauhu ja kammo. Pieni epäily mielessä katsoin Dracula baletin, lippu oli jo syksyllä hankittu. Ei se ollut niin paha, hieno koreografia, taitavasti soitettua elokuvamusiikkia ja ainakin minulle balettia vähän tuntevalle tanssijat olivat taitavia rooleissaan.


Baletti perustuu Bram Stokerin, irlantilaisen kirjailijan, Dracula nimiseen teokseen, joka julkaistiin vuonna 1897. Kirjasta tehtiin elokuva- ja teatteriversioita lukematon määrä aina 1920- luvulta näihin päiviin saakka, tämän baletin kantaesitys on vuodelta 2018. Tänään luin Hesarista uudesta Dracula-elokuvasta, joka kuvataan osittain Lapissa. Aihe kiinnostaa edelleen, siis klassikkoainesta.

Dracula on kaikkien aikojen tunnetuin kauhuhahmo, joka yhdistää monenlaista kansanperinnettä esimerkiksi ihmissusista, joilla on koiran hampaat, karvaiset kämmenet ja terävät kynnet sekä tuuheat kulmakarvat. Näin muodostui monipuolinen hahmo, joka kiehtoo katsojaa ja lukijaa ajasta aikaan.

”Eletään 1600-lukua, ja transilvanialainen kreivi Vlad Dracula on lähtenyt sotaan puolustamaan kotimaataan. Huhut kertovat hänen kaatuneen taistelussa, ja hänen puolisonsa Elisabeta heittäytyy surun murtamana linnan tornista. Kreivi on kuitenkin elossa, ja kuulee palatessaan rakkaan vaimonsa kohtalosta. Kun papit kieltäytyvät hautaamasta itseltään hengen riistänyttä Elisabetaa, Dracula luopuu Jumalasta ja ihmisyydestään muuttuen julmaksi vampyyriksi.”

Hirviöllä on kehitystarinansa ja verenimijällä luonteensa, joka ajaa hänet tuhoamaan ympärillä olevaa elämää. Verenmakuun päässyt ihminen ei pysty lopettamaan. Taruolennolla on ulkoiset tunnusmerkit, mutta todellisessa elämässä nämä puuttuvat. Hirviö tunnistetaan aina liian myöhään.


Oopperan käsiohjelmassa on FT Tuomas Hovin kuvaus erilaisista Dracula-hahmoista. Edellä oleva kuvaus tiivistää hahmon traagiseksi rakkaansa menettäneeksi mieheksi, joka ei ole yksiselitteisesti paha. Toinen tulkinta on eläimellinen ja saalistava hirviö, joka on lähes kuolematon ja selviää elossa muiden verellä. Tällä hahmolla on kahdenkymmenen miehen voimat, voi muuttaa muotoaan lepakoksi tai sudeksi, voi ilmestyä sumuna tai tomuna, osaa hypnotisoida uhrejaan ja muuttaa uhrinsa vampyyriksi. Toisaalta hirviöllä on myös heikkoutensa. Hän ei voi astua taloon kutsumatta, hän menettää voimansa päivänvalossa, hänet voidaan karkottaa valkosipulin ja pyhien symbolien avulla. Tuomas Hovi on väitellyt folkloristiikan alalta aiheenaan Dracula-turismi Romaniassa.

Ilmiö on kiinnostava, mutta tuskin lähden Romaniaan tällä tarkoituksella. Sen sijaan kuutelin baletin musiikkia, jota on sävelletty Draculaan liittyviin elokuviin. Säveltäjä on puolalainen Wojciech Kilar, joka on uusi kiinnostava tuttavuus. Suosittelen vilkaisemaan ja avaamaan korvat. Tango elokuvasta Zazdrosc i medycyna oli baletissa kiinnostavampi kuin YouTubessa näkyvä versio.

Kysyin Freudin kantaa aiheesta ja sain kelvollisen vastauksen.

Mitä Freud sanoisi Draculasta?

ChatGPT

On vaikea sanoa varmasti, mitä Sigmund Freud sanoisi Draculasta, koska Dracula on kuvitteellinen hahmo eikä Freud ole tehnyt analyysiä hänenkaltaisestaan hahmosta. Kuitenkin, voimme spekuloida, että Freud voisi tulkita Draculan symboloivan monia syviä ja primitiivisiä ihmisen mielen piirteitä.

Freudin psykoanalyysin näkökulmasta Dracula voisi edustaa ihmisen alitajuisia voimia ja haluja, erityisesti seksuaalisuuteen ja kuolemaan liittyviä. Draculan tarinassa on paljon seksuaalisia viittauksia ja kuvastoa, kuten puremiset, veren imu ja valvominen yöllä. Freud olisi voinut tulkita Draculan hahmon libidon, eli seksuaalisen energian, ilmaisuna sekä kuoleman ja aggressioiden alitajuisina pelkoina ja toiveina.

Lisäksi, Freudin teorian mukaan Draculan hahmo voisi edustaa idin voimia, joka on mielen osa, joka pyrkii välittömään tyydytykseen ilman huomioonottamista moraalia tai seurauksia. Draculan tarve imeä verta, hallita muita ja vahingoittaa voi kuvata tällaisia primitiivisiä impulsseja.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että Freudin analyysi Draculasta keskittyisi todennäköisesti hahmon symboliikkaan ja sen heijastamiin syviin inhimillisiin piirteisiin, kuten seksuaalisuuteen, kuolemaan ja alitajuntaan.


8. tammikuuta 2024

36 uurnaa


Joskus kirjan nimi on kaksijakoinen ja niin monimielinen, että sen lukee ensin yhdellä tulkinnalla ja toisella lukemisella nousee esiin toinen teema. Jokainen lukija lukee omalla tavallaan, minulle Sirpa Kähkösen kirja, 36 uurnaa, oli ensi lukemalla äidin ja tyttären välisen suhteen kuvaus. Vuosi äidin kuoleman jälkeen kirjailija jättää jäähyväiset äidilleen kirjan muodossa ja puhuttelee äitiään: ”Rakas äiti”. Tuota sanaa hän tuskin sanoi äidilleen tämän eläessä. Nyt hän kirjoittaa: ”Tule, äiti, erotaan huolella. Puhutaan, tämän kerran. Olen saanut tilaa, nyt näen sinut. Kovasti haluaisin kertoa sinulle, mitä on tapahtunut lähtösi jälkeen.”

Keskustelu käydään tyttären kokoamien tavaroiden kautta ikään kuin perunkirjoituksena. Sukuhautaan lasketaan 36 uurnaa, joissa on isovanhempien, setien, tätien ja oman äidin elämä.

Hyvän jokainen haluaa säilyttää, joskus se on vaikeaa. Voi kääntää selkänsä menneelle, paeta ja kantaa mukanaan näkymätöntä taakkaa. Taakka kuitenkin säilyy, jos sen sisältöä ei ymmärrä. Vasta sen jälkeen voi sanoa, että olen oman elämäni eläjä.

”En pakene enää sinua, äiti. Mutta en anna sinun enää myöskään käyttää hiljaisuuden valtaa, raivosi valtaa, hätäsi ja yksinäisyytesi valtaa. Minä olen pitänyt kipeänäni sinun kipeäsi tähän saakka. Nyt me yhdessä viemme sen pois.”

Kirjan alaotsikko Väärässä olemisen historia vie lukijan 1930-luvulle. Suvun miehet, isä mukaan lukien, olivat vahvasti aatteen miehiä. Isän parhaat nuoruusvuodet kuluivat Tammisaaren pakkotyölaitoksessa. Suvun perintöä Kähkönen kuvaa: ”Punaista ja mustaa, kommunismia, utopiaa, syvää uskonnollisuutta, sakeaa retoriikkaa, tuonpuoleista, vallankumousta.”

Äidin puheessa toistuvat kotona opittu ”tämä pirullinen porvarillinen yhteiskunta, joka rääkkäsi vankejaan. Minä vihaan tätä yhteiskuntaa.” Näin hän oli oppinut ajattelemaan.  

”Minä kyllä ymmärrän sen mutta intuitiivinen tapasi puolustaa Neuvostoliittoa tuntui minusta vaikealta. Sinussa lihallistui sama ristiriita kuin isässäsi.”

Myöhemmin oli saatavissa muitakin tietolähteitä, mutta sukulaiset, jotka lukivat Vankileirin saariston, eivät siitä keskustelleet. Olit syntynyt punikit pennuksi. ”Sinun soluihisi on tällainen koodi iskostunut.” 

”Sivalsit sanoin ja kämmenin. Sinua lyötiin sekä sanoilla että ranstakoilla. Opit että valmius konfliktiin ja siihen hakeutuminen ovat tapa herättää huomiota, päästä lähelle, kosketukseen.” 

”Musta ukko huusi. Niin sinä sanoit isästäsi. Minä en tuntenut sitä miestä, minulle hän oli leppeä Lauri.  ”Ukki kukutti käkikellon pilalle, koska minä nauroin niin paljon joka kerta, kun käki pomppasi luukusta esiin. Hän kiersi viisareita yhä uudestaan kukkumakohtaan, käki kurkisti kopistaan ja kukahti, lapsi kiekaisi naurusta, ukki hyrehti ja kiirehti viisareita eteenpäin.

Ensimmäinen lukukerta alkoi kuten kuulukin kirjan alusta, mutta toisen kerran luin kirjan lopusta alkuun. Kirja on viisaasti ja harkiten kirjoitettu. Se ei keskity etsimään syyllisiä eikä pyri muuttamaan mustaa valkoiseksi. Se, mikä on tapahtunut elää ihmisten mielissä ja siirtyy sukupolvelta toiselle. Mietin, miksi on niin vaikeaa kulkea keskitietä.

Pieni muistelu käkikellosta. Siskoni kertoi käynnistään iäkkäiden vanhempiemme kesämökillä. Käkikello näytti vähän oudolta. Mistäs täällä on tapahtunut? Käkikellon punnuksissa roikkui lusikoita ja haarukoita. Isämme, lähellä 90 vuotta, selitti korjanneensa sen, kun se ei käynyt oikeaa aikaa. No, mikä siitä tuli, siskoni kysyi. Siitä tuli hökötys, isä vastasi ja nauroi. Kaikki on korjattavissa, puhuminen on hyväksi, tosiasiat on nähtävä ja pyrittävä kulkemaan keskitietä. 


Lainaukset

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa – Väärässä olemisen historia.