28. heinäkuuta 2020

Bonsai (2)

 


Muutin mieleni bonsain suhteen luettuani Mari Mörön kirjan Kukkasillaan. Mutta en suinkaan tuomitse bonsaiharrastajaa. Japanilaisten puutarhojen ihailuni ei vähene, se on oma arvokas puutarhataiteen laji, jossa harmonia, pelkistys, järjestys ja uskonnolliset vaikutteet nivoutuvat yhteen. Se ei ole arkipuutarha eikä hyötypuutarha vaan alkujaan  portein ja muurein rajattu alue, pyhäkkö.

Sain bonsain naapurilta, ja ajattelin ryhtyä tämän puun vaalimiseen kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Mieleni muuttui.

Mari Mörö innostui kolmesta pienoispuusta kertomansa mukaan, joko kevätauringon höperryttämänä tai huomattavan alennuksen vuoksi. Mutta jo kolmantena päivänä hän sai outoja tuntemuksia katsellessaan hankkimiaan puita. Herkistyminen puun kärsimykselle ei ole vaikeasti ymmärrettävä asia. Kun katselin oman puuni vääntynyttä runkoa, siinä näkyi selvästi rautalankojen tekemät arvet. Näin ei saisi olla, sillä ohjaavat vanteet pitää löysätä puun kasvun mukaisesti.

Mitä teki Mari Mörö lievittääkseen omaa tukalaa tunnetilaansa. Hän pakkasi puunsa kassiin ja lähti bussiajelulle. Hän hyppäsi ulos siirtolapuutarhan lähellä olevalla pysäkillä. Kuljeskeli siirtolapuutarhassa ja joutui kuin sattuman kautta mukaan puuhakkaaseen talkoojoukkoon. Sopivan tilaisuuden tullen hän istutti kolme pienoispuuta yhteiseksi tarkoitettuun kukkapenkkiin. Antoi niille vettä ja toivotteli hyvää vapaata elämää ja kasvamista ilman kahleita. Oman pienoispuuni annan kasvaa vapaasti siihen muotoon joka sille itselleen sopii ja koonkin se saa ihan itse valita; katto on korkealla.

Kirjaa lukiessa opin myös jotakin havaijilaisesta mytologiasta. Elokuussa aamuvarhain mekin voimme nähdä metsän rajasta avoimelle pellolle leijuvan sumun. Näky on tuttu omassa kesämaisemassani, mutta en ole osannut sitä nimetä. Se on havaijilaisen mytologian mukaan maan hengitystä.

”Kun Merwin saapui paikalle, ei hänen maapalansa hengittänyt. Edes saaren kotoperäiset lajit eivät aluksi tahtoneet kasvaa. 40 vuotta ja 2700 paljain käsin istutettua puuta myöhemmin, kun runoilija on jo poissa, hengityksen voi todeta kuka tahansa. Se välittyy myös hänen runoistaan, niistä joita ei ole puukotettu pilkuin.”

W.S. Merwin (1927-2019) perusti palmumetsän, joka laajuudellaan ja monipuolisuudellaan on yllättänyt jopa alan asiantuntijat. Yllättävä teko Pulitzer-palkinnon kahdesti saaneelta runoilijalta. Tässä tuli jälleen jatkotutkimisen paikka, kun hänen tuotantoaan en tunne lainkaan.

”Nähtyään joka aamu auringon nousun ja sen laskun Tyyneenmereen ja juurruttuaan saarelle istuttamiensa puiden kanssa hän noin 80-vuotiaana tuli samaan tulokseen kuin Bertrand Russell aikoinaan, että vain itsenäisyys on oikeaa vapautta. Merwin sääti yhtälöä: vapaus on käytettävä palvelemaan isompia päämääriä kuin arjen täyttävää materialismia, jota hän inhosi. Vain metsä osaa tehdä metsän, hän vain istuttaa puita ja kutsuu sitä palaamaan. Sen jälkeen hän poistuu paikalta, mutta aurinko nousee senkin jälkeen joka aamu ja se elämä, jota hän hiukan edisti, jatkuu.”

Sano jotakin metsästä!

Lainaukseet 
Mari Mörö: Kukkasillaan. Teos. 2020



  

5. heinäkuuta 2020

Bonsai



Pitkän hiljaisen tauon jälkeen sain uutta asiaa kerrottavaksi. Sydämellinen naapurini lahjoitti minulle oman bonsainsa, johon sanoi kyllästyneensä. Se näyttää hyvin elinvoimaiselta ja lykkää uutta versoa tyvestään. Mutta onko se hyvä vai huono asia ruukkupuun oikean kasvattamisen näkökulmasta.

Mistä tahansa puusta voidaan ainakin teoriassa kasvattaa bonsai, tosin eräät puulajit soveltuvat tähän tarkoitukseen toisia paremmin. Tämä minun puuni vaikuttaa fiikukselta, mutta vannomatta paras. Runko on pakotettu kasvamaan muotoonsa ja metallilankojen jättämät arvet näkyvät rungossa. 

Japanilaisessa puutarhataiteessa, johon myös bonsai ja ikebana kuuluvat, on tarkat määritelmät rungon muodosta ja istutusastiasta. Tavoitteena on luoda kasviin epäsymmetria, rytmi ja tyhjän tilan tunnelma. Estetiikan lisäksi bonsain kasvattamisessa korostuu kärsivällisyys ja huolenpito. Valmis bonsai ei saa näytä ihmisen muokkaamalta, sen tulisi näyttää korkean iän saavuttaneelta puulta pienoiskoossa. Bonsain kasvua ohjataan ja rajoitetaan samalla tavalla kuin luonto määrittelee käppyrämännyn muodon tuulisessa ja pienessä kallionkolossa.  

Mia Kankimäki kuvaa japanilaista puutarhaa.

”Olen aina ihaillut puutarhojen kolmiulotteista vaikutelmaa ja turhautunut siitä, etten saa sitä vangittua huonolla kamerallani, mutta vasta nyt tajuan, että kolmiulotteisuus ja kerroksellisuus ovat koko puutarhataiteen ydin ja vaivalla saavutettu päämäärä. … Sama etäisyyden ja läheisyyden vaihtelu ja kerroksellisuus toistuu puutarhan jokaisessa osassa pienemmässä mittakaavassa. Utuiseen vuoristomaisemaan katoavan puron yli kaartuu silta, ja sillan edessä kaartuu vaahteranoksia, joiden lehtipilvet on leikattu kauniisti niin, että ne muodostavat täydellisen viehättävän erimuotoisten oksien ja lehtien kerroksellisen sarjan, joka heijastuu veteen, jonka kivien ylle taas kaartuvat erilaiset heinät… Ehkä puutarhataide on jonkinlaista suuren mittakaavan ikebanaa: ainakin tyhjän tilan, rytmin ja epäsymmetrian säännöt tuntuvat samoilta.” 
Bonsai tuli elämääni nyt toisen kerran. Ensimmäinen kohtaaminen oli pettymys: Englannista hankittu bonsaivalmispaketti kaikkine tarvikkeineen unohtui liian pitkäksi aikaa johonkin kaapinnurkkaan. Nyt on otettava vastuu valmiista yksilöstä ja tehtävä päätöksiä. Miten suhtautua rungon alaosassa kasvaviin sivuversoihin? Entä kasvualustan mullan määrä? Kastelutiheys? Jokainen bonsai on oma yksilö, kuinka huomioin juuri tämän yksilölliset tarpeet?

Lainaus:
Mia Kankimäki. Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Otava 2013