Katselen taivaalle. Aamulla taivas oli harmaa; satoi tasaisesti tihuttaen. Mutta nyt pilvet seilaavat haalean sinistä taustaa vasten, vapaasti lipuen ja muotoaan muuttaen. Yritän katsoa pilviä uudesta näkökulmasta. Ovatko ne alapilviä, keskipilviä vai yläpilviä? Onko niiden joukossa palleropilvi, harsopilvi, hahtuvapilvi, mantelipilvi, ukkospilvi? Tiedän, että on olemassa bongareita, jotka harrastavat intohimoisesti pilvien tunnistamista. Tähän harrastukseen en ole hurahtanut, ainakaan vielä.
Meteorologille säähavaintojen tekeminen perustuu nykyään automatisoituihin mittaustuloksiin ja 1800-luvun alussa kehitetyt pilvien luokitusjärjestelmät kuuluvat tässä suhteessa menneeseen aikaan. Luonnossa liikkuva osaa kuitenkin ennakoida säätilan muutokset tarkkailemalla pilviä ja pilviosaamista todella tarvitaan, koska sään armoilla me edelleen elämme.
Kun meteorologi katsoo maisemataulua, hän näkee maaston, kasvillisuuden, maisemaan sijoitetut ihmiset ja eläimet, mutta myös vallitsevan säätilan.
”Peltomaiseman yllä on erikokoisten kumpu- ja kuuropilvien rykelmä, johon on mahdutettu jopa kaksi vierekkäin olevaa pilvitornia. Toinen torneista on isompi, toinen selvästi pienempi, ja niiden huiput kallistuvat jopa koukkumaisesti oikealle. Peltotiellä kulkee väkeä hevosten vetämissä rattaissa. Pilvirykelmästä tulee saderyöppy, mutta sadekuuro on kauempana, ja maalausta katsoessa tulee tunne, että ehkä kulkijat eivät kastukaan. Pilvien huippujen kallistumisen suunta antaa vinkkiä, että pilvet sateineen ovat menossa toiseen suuntaan. Tilanne on mielenkiintoinen, vaikka pilvirykelmä onkin yksityiskohdiltaan meteorologisesti hieman epäuskottavan näköinen.”
Maalaus: Boris Kustodijev: Summer (1922)
Elokuun kuutamoiltoina voisi tummenevalta taivaalta bongata hahtuvapilviä, jotka Augusti Uotila on maalannut 1883 teokseen Kalapaikka kuutamolla.
”Taivas on osittain hahtuvapilvien peitossa, kuun valo tekee sillan meren pintaan ja kuun paikan voi hahmottaa pilvikerroksen läpi. Hahtuvapilvi tarkentuu muotoon altocumulus translucidus, läpinäkyvä. Ja kun oikein tarkkaan katsoo, kuu taitaakin hieman pilkistää pilvikerroksen aukosta. Pilvi saakin muodon altocumulus perlucidus, aukkoileva.”
Seija Paasonen, televisiosta tuttu meteorologi, on tehnyt valtavan työn. Hän on tutkinut lähes kaksituhatta maalausta, valinnut niiden joukosta edustavan otoksen eri aikakausien ja tyylisuuntien taiteilijoiden teoksia, joissa säätilat ja vuodenajat vaihtelevat. Kävin keväällä Järvenpään taidemuseossa katsomassa Sadejuovia ja pilvisäteitä –näyttelyn. Näyttelyyn liittyvää kirjaa olen lukenut, nauttinut upeista kuvista ja suunnannut katseeni taivaalle tarkkaillen pilviä ”uusin silmin”.
Lainaukset: Seija Paasonen. Taiteilijoiden taivaat – Meteorologin silmin. Maahenki 2018.
