Kävelyllä

 

Liikkeelle on hyvä lähteä, vaikka joskus siihen pitää itsensä pakottaa. Saamattomuus ja laiskuus lisääntyvät terveyttä uhkaavalla tavalla. Vippaskonstit on otettava käyttöön ja itse kullakin on omat keinonsa. 

Kuulokkeet korviin ja äänikirjan ohjeiden mukaan askel alkaa tuntua kevyemmältä ja matka taittuu joutuisasti. Esivanhempamme hoitivat kuntoaan hyötyliikunnalla. Miksi en minäkin tai sinä. 

“Kantaminen oli esivanhemmillemme tuttua, he tekivät sitä tunti toisensa jälkeen joka ikinen päivä. Kantaessa lihakset jännittyvät staattisesti pitkäksi aikaa – hyvin eri tavalla kuin esimerkiksi hauiskääntöjä tehdessä. Piknikkorin kanssa kävellessä käsivarsien, olkapäiden ja keskivartalon lihakset pysyvät supistuneina, kunnes taakka lasketaan maahan. Se kehittää lihasvoimaa rasittamatta niveliä, koska nivelet eivät jännittäessä liiku.” 

En ollut matkalla piknikille vaan hieman pidemmällä sijaitsevaan ruokakauppaan. Kaunis puistomaisema ja raikas ilma tekivät kävelystä puhdasta nautintoa. 

“Nykyisin harva meistä osallistuu säännöllisesti toimintaan, johon liittyy isometristä lihasten supistumista. Tutkimusten mukaan isometrinen harjoittelu ottaa kuitenkin käyttöön 95 prosenttia lihaksen motoristisista yksiköistä, jopa kymmenen prosenttia enemmän kuin maksimaalinen konsentrinen tai eksentrinen lihastyö. Joidenkin liikuntatieteilijöiden mukaan isometrinen harjoittelu kasvattaa voimaa enemmän kuin painojen nostaminen ja laskeminen (jolloin pääpaino on lihaksen konsentrisessa ja eksentrisessa supistuksessa).”  

Oi, miten viisaaksi tunnen itseni kirjoitettuani tuon lainauksen. Ymmärrän nyt paremmin kuntoliikunnan hyödyn ja nautin kirjan kuvauksesta vuonna 1810 tehdystä piknikretkestä, jolla syötiin ja juotiin esimerkiksi vasikanlihaa, kinkkua, kanaa, karviaismarjapiirakkaa, juustoa, voita, viiniä, portteria, rommia brandyä ja katkeroita. Omat ostokseni olivat kovin vaatimattomia ja tarkkaan harkittuja lähinnä siksi, ettei minulla ollut neljää riuskaa miestä kantamassa ostoskassiani.  

Päätin poiketa paluumatkalla puutarhalla ostaakseni kukkamultaa. Järkeilin, että olisi hyvä saada toiseen käteenkin sopivan painoinen kassi. Näin askellus olisi tasapainossa ja välttyisin rasittamasta yksipuolisesti ylävartaloani. Arvioin pienen multasäkin painoa ääneen ihmetellen, miten sen kanssa selviän kotiin saakka. Ystävällinen ääni selkäni takaa kysyi, minne olen menossa. Osoite oli pariskunnan matkan varrella, ja sain kuljetuksen kotiovelle. Näin hienosti päättyi sunnuntaikävely.  

Kävellessäni olen usein kuunnellut hyvän innoittajani Annabel Streetsin kirjaa 52 tapaa kävellä, josta edellä mainitut lainaukset Viikko 28. Kävele piknikkorin kanssa. 

 Kahden kirjan kohtaaminen 

Jokainen lukee omalla tavallaan. Minulla on piintynyt tapa lukea kahta tai kolmea kirjaa saman aikaisesti. Nyt taitaa olla neljä keskeneräistä kirjaa pöydällä ja yksi äänikirja kuunneltavana. Joskus tulee hieno törmäys. Se on sattuma, jonka mahdollistaa se, että omassa hyllyssä on vanhoja, aikoinaan tarkkaan luettuja ja ahkerasti alleviivattuja teoksia.  

Jon Fossen Septologia on vielä kesken, mutta koko sarjan aion lukea hitaasti ja hartaasti. Kirja sopii illan viimeiseksi luettavaksi, onhan se kuin hiljainen iltarukous, vain pieniä liikkeitä ja toistoa. Mutta maalaus valmistuu vähitellen, puuttuvia värejä joutuu tilaamaan, joskus valkoista väriä pitää odottaa kaksi viikkoa. Vielä en tiedä, mihin Andreaksen risti lopulta päätyy, kenelle se annetaan vai pitääkö taiteilija sen itsellään. 

Julia Kristevan kirjan Musta aurinko hankin joskus 1990-luvun lopulla ilmeisesti teoksen alaotsikon innoittamana. Melankolia ja masennus tulivat lähelle kuten meille suomalaisille usein käy. Sodanjälkeinen sukupolvi oppi olemaan pärjäävä ja reipas. Osaamista ja ahkeruutta arvostettiin, siitä sai kiitosta ja hyväksyntää. En sano tätä korostaakseni oman sukupolveni tilannetta. Toivoa paremmasta oli, eikä sodan pelkoa tunnettu, toisin kuin nyt. 

Kristeva on psykoanalyytikko, jonka teksti on paikoitellen termistöä tuntemattomalle hankalaa. Viittaukset taiteeseen avaavat käsitteistöä, joten ei pidä lannistua, jos kirjaan tarttuu. 

Mistä kumpuaa Fossen teksti? Se on toisteista, jankkaavaa arkipäiväistä kerrontaa. “Melankoliasta kirjoittamisessa ei ole melankolian runtelemalle ihmiselle mieltä ellei kirjoitus kumpua melankoliasta. Yritän puhua surumielisyyden syvyydestä, jakamattomasta tuskasta, joka valtaa ihmisen toisinaan, usein myös pysyvästi, niin että hän menettää kaiken halun puhua ja toimia, jopa elää.” 

Taidemaalari Asle elää taiteelle ja hänen rinnallaan kulkee toinen Asle, ja kumpikin etsii pelastustaan normaalien ihmisten normaalista joukosta. 

Kristeva kuvaa puheen päättymistä näin. 

“Masentuneen puhe on toistavaa ja yksitoikkoista. Hänen sanoistaan ei synny ketjua, lauseet katkeavat, nääntyvät ja pysähtyvät. Edes syntagmojen sommittelu ei onnistu. Kertaava rytmi ja yksitoikkoinen melodia hallitsevat murtuneita loogisia jaksoja, jotka muuttuvat toistaviksi, pakkomielteisiksi litanioiksi. Lopulta musikaalisuus ehtyy, hiljaisuus pääsee voitolle ja melankolinen ihminen lakkaa ilmaisemasta ajatuksiaan.” 

Näiden kahden kirjan lukeminen rinnakkain oli hyvin opettavaista. Päivä tuntuu alkavan hyvin. 

Lainaukset 

Julia Kristeva Musta aurinko – masennus ja melankolia. Nemo 1998 

 

 Tekoäly hyvässä ja pahassa - yksin kuplassa

Jos pystyt puhumaan ja lukemaan, voit ottaa tekoälyn omaan käyttöön huviksi ja hyödyksi, se ei ole vaikeaa. Voit tehdä hintavertailua, suunnitella ruokaostoksia, matkoja, juhlia ja paljon muuta arkipäiväistä. 

Näin moni tekeekin: löytyy edullinen kevätmatka, terveellinen juuri sinulle suunniteltu ruokavalio ja vinkkejä nimipäiväkekkereiden järjestämiseen. 

“Tekoäly auttaa myös arjen kiireissä, kun aikaa on vähän ja valinnat tuntuvat loputtomilta. Se voi ehdottaa sopivia ratkaisuja, muistuttaa tärkeistä päivämääristä ja huolehtia siitä, ettei mikään jää huomaamatta. Näin tekoälystä tulee helposti luotettava apuri, joka tekee elämästä sujuvampaa ja antaa aikaa tärkeille asioille.” 

Kirjoitan tekstiä tekoälyn avustuksella. Kaksi ensimmäistä kirjoitin “omasta päästä”, ja tuon kolmannen sain valmiina tekoälyltä. Hyvin se tiivisti arkeen kuuluvan kiireisen elämän haasteet ja mainitsi toimivansa luotettavana apurina. 

Seuraavaa kappaletta en halua käyttää, koska siinä tekoäly vertaa itseään hyvään ystävään. En usko, että kaikki apurit ovat hyviä ystäviä. Haluan valita itse ystäväni. 

Mistä tunnet sä ystävän? Näin kysytään eräässä laulussa. Minä tunnen ystävän naamasta ja äänestä, jopa käsialasta. Kaverit ja satunnaiset tuttavat ovat kauempana arjestani. Ystävän tunnen niin hyvin, että tiedän, missä asioissa hän on samalla aaltopituudella kanssani. Luottamus häneen on syntynyt pitkän ajan kuluessa sekä myrskyssä että hyvällä säällä. 

Ikääntyminen harventaa ystävien joukkoa ja kontaktit haperoituvat muistitoimintojen heikentyessä. Muistisairaan kanssa keskustellaan tutuista asioista, kerrataan yhteisiä kokemuksia kasvokkain tai puhelimessa. Kuvitele tilanne, jossa muistisairas pitkästyneenä yksinoloon soittaa useita kertoja päivässä kiireisille lapsilleen. Pari puhelua vielä menettelee, mutta liika on liikaa. Tekoälyllä on mahdollista kopioida ihmisen ääni. Voisiko tyttären äänen kopioida ja antaa sen vastata osaan puheluista. 

“Tekoälyyn liittyvät mahdollisuudet ovat laajat, mutta samalla herää kysymyksiä aitoudesta ja tunteiden merkityksestä. Jos ääni kuulostaa tutulta, mutta sen takana ei ole oikeaa ihmistä, jää vuorovaikutuksesta jotain olennaista uupumaan. Teknologia voi tarjota apua arkeen, mutta ystävyyden lämpö ja ymmärrys syntyvät vain oikeiden kohtaamisten kautta – kuten sanotaan, aito ystävyys kestää tuulet ja tuiskut, eikä sitä voi korvata millään keinotekoisella.” 

Nyt tekoäly tuotti hyvän jatkon omalle tekstilleni. Käyttämäni “myrskyssä ja hyvällä säällä” korvautuu näppärästi vastaavalla ilmaisulla mutta toisin sanoin. 

Jatketaan kuvittelua, tuttu ääni alkaa soitella muistisairaalle isoisälle sijoitusneuvoja. Entinen innokas pörssisijoittaja ilahtuu vinkeistä ja ryhtyy heti toimeen, hän tekee transaktioita sinne ja tänne. 

“Tässä vaiheessa on hyvä pohtia, miten tekoälyn tarjoamat mahdollisuudet asettuvat osaksi ihmisten arkea ja päätöksentekoa. Kun tuttu ääni ohjaa tai neuvoo, voi rajojen hämärtyminen aiheuttaa sekaannusta – etenkin tilanteissa, joissa muisti ei enää palvele entiseen tapaan. On syytä muistaa, ettei teknologia voi täysin korvata ihmisen harkintaa ja vastuuta. Siksi on tärkeää, että tekoälyä käytetään harkiten ja tietoisesti, jotta se tukee eikä ohjaa liikaa yksilön elämää. Näin säilyy tasapaino hyötyjen ja riskien välillä, ja arjessa voidaan kulkea turvallisesti eteenpäin, kuin kevätpäivänä, jolloin aurinko paistaa mutta varjotkin muistuttavat olemassaolostaan.” 

Näin se entinen tarkan markan pappa tyhjensi tilinsä, ja kevätpäivän aurinko pimeni. Olisiko tekoäly voinut oman tekstini jatkon paremmin ennakoida. 

Tekoälyllä on mahdollista tuottaa kuvia ja ääntä. Kuuntelen melko paljon äänikirjoja sekä lehtien uutisia ja kolumneja. Äänikirjojen lukijoitten nimet ilmoitetaan kirjailijan nimen rinnalla, mikä onkin luennollista, koska monelle kuuntelijalle lukijan tuttu ääni on yksi perustelu kirjan käytölle. Lehtien kolumnien lukijoiden nimet taitavat usein puuttua, syytä en tiedä. 

“On selvää, että tutun äänen merkitys ulottuu syvälle arkeen ja muistojen maailmaan, olipa kyseessä kirjan lukija tai puhelimessa vastaava henkilö. Äänen autenttisuus tuo turvaa ja luo yhteyden, jota ei voi täysin jäljitellä keinotekoisesti. Tekoälyn tarjoamat uudet mahdollisuudet herättävät meissä pohdintaa, missä kulkee aitouden ja avun raja – ja miten voimme varmistaa, että teknologia tukee ihmisyyttä eikä peitä sitä alleen. Jokainen meistä arvostaa tuttua ääntä, mutta samalla on hyvä muistaa vanha suomalainen sananlasku: "Ei ääni tee ystävää, vaan sydän." Näin voimme jatkaa arkea teknologian myötä, pitäen kiinni siitä, mikä tekee elämästä oikeasti merkityksellistä.” 

Hyvä tiivistys tähän loppuun tuo edellinen kappale, joka tuli tekoälyn tuottamana kuin apteekin hyllyltä. Lisään vielä ajatuksen puuttuvasta linkistä, hoitajasta, joka ei osaa ladata puhelimen akkua saadakseen 11 kertaa vuoteessaan yksin makaavan potilaan hälytystä perille.

Digitaaliset hoidot ja nettiterapia ovat jo käytössä, mutta miten ne vastaavat yhteenkuuluvuuden ja sosiaalisen terveyden haasteisiin. 

Suosittelen kuuntelemaan Yle Areena Tiedeykkönen: Voiko tekoäly laukaista psykoosin? Keskustelubotit mielenterveyden näkökulmasta.