Lainauksia, viittauksia ja pieniä tarinoita, että elämä sujuisi hyvin. Kirja avaa ikkunan maailmaan. Luemme huomataksemme, että emme ole yksin. Hanneli Pyhältö
24. huhtikuuta 2022
Resilienssi
9. huhtikuuta 2022
Keskustelua
Ihminen on sosiaalinen monella tavalla. Etsimme seuraa, sielunkumppania, toista ihmistä, lemmikkiä, aatetoveria, uskonsisarta. Miksi?
Kaipaamme keskustelua, ääneen sanottuja ajatuksia, inspiroitumista toisen erilaisuudesta, kaikupohjaa omille mietteillemme.
Jos kasvokkain käytävä keskustelu ei ole mahdollista, voi jutella lemmikilleen, joka vastaa hännällään, tiukalla katseellaan sinuun. Nuuhkaisee korvan taustaasi ja painautuu kylkeesi. Sekin on hyvä vastaus.
Keskustelua voi käydä myös kirjan kanssa. Kaunokirjallisuus on mittaamaton aarreaitta. Sieltä voi kaivaa esiin koko maailman, nykyisyyden ja menneisyyden. Romaanin henkilöistä löytyy samaistumiskohteita, inhokkeja ja esikuvia. Romaanin lukeminen on tuntien urakka toisin kuin elokuva. Tosin on elokuvafriikkejä, jotka katsovat kymmeniä kertoja saman elokuvan. Minulle kirja on läheisempi keskustelukumppani. Joskus luen kirjan alkua muutaman sivun ja lopusta samoin pari viimeistä sivua. Näin voin lukea hitaasti ja viivytellen. Keskityn henkilöiden kuvaukseen, miten he muuttuvat ja selviävät elämänsä haasteista.
”Kirjallisuus pystyy siis edelleenkin enempään kuin elokuva. Kirjallisuus ei vain anna meidän katsella kanssaihmisiämme - se antaa meille myös mahdollisuuden nähdä heidän silmillään. Se antaa meidän katsoa toisiin todellisuuksiin, mutta myös toisista todellisuuksista.”
Tuskin olen ainoa, joka sulkee silmänsä elokuvien väkivaltakohtauksien kohdalla. Kun luen Tito Collianderin nuorena poikana Petrogradissa vallankumouksen aikaan näkemänsä varkaaksi epäillyn miehen lynkkausta. Teksti pakottaa minut lukijana kuulemaan lyönnit, korahtelun ja kuolinhuudon. Näen sekä uhrin kärsimyksen että nälkiintyneet, epätoivoiset ruokaa jonottavat ihmiset.
Eräät kirjailijat tulevat niin lähelle, että heidän kirjaansa tarttuu kuin hyvään ystävään. Tietää aloittaessaan nauttivansa hyvästä seurasta, ja koko ajan pelkää hänen lähtevän pois.
Joku lukija pyrkii keskusteluun kirjailijan kanssa. Kuinka paljon lukijan pitäisi tuntea kirjailijan taustaa? Ehkä jotakin. Nykykirjailijat kertovat elämästään TV:ssa ja lehtihaastatteluissa enemmän kuin ennen, kun vastaavia tiedotusvälineitä ei ollutkaan. Kirjailijat kirjoittavat avoimesti omasta elämästään, lapsuudestaan, sairauksistaan, avioeroistaan. Näistäkin romaaneista lukija löytää keskustelukumppanin.
Joskus kirjailijaan tutustuminen on suuri pettymys. Susan Sontag kertoo lukeneensa Thomas Mannia suuren ihailun vallassa.
”Susan Sontag on kertonut soittaneensa 14-vuotiaana Thomas Mannin ovikelloa Kaliforniassa ja saaneensa kutsun teelle - ja sitten kirjailijan itsekeskeisyys ja keskustelun arkipäiväisyys hukuttivat hänen ihailunsa pettymykseen."
Voiko kirjallisuus muuttaa maailmaa tai edes tätä päivää? Lainaan lukemastani kirjasta ensin pessimistisen näkemyksen Lars Huldénin runon.
Sanomalehden mustat otsikot
ja kärsivien naisten ja lasten kuvat
järkyttivät ja saivat minut surulliseksi
ihmiskunnan puolesta.
Sepitin kärsimyksestä laulun
ja tunsin itseni oitis paremmaksi ihmiseksi.
Hyvin sopivat säkeet tähän hetkeen. Lohduttaa, kun on mahdollisuus taiteen; teatterin ja konserttien kautta edes rahalla ostaa itselleen mielenrauhaa.
”Kirjallisuus terävöittää valppauttamme, herkkyyttämme. Kirjailija on kuin radio, josta tulemme kuunnelleeksi sellaisiakin aaltopituuksia, joiden olemassaolosta meillä ei aikaisemmin ole ollut aavistustakaan, sanoo Alain de Bottom. Proust saa meidät huomaamaan ihmisten välisen kanssakäymisen pienimmätkin vivahteet, ja kun sitten olemme panneet kirjan pois ja alkaneet taas elää omaa elämäämme, on mahdollista että reagoimme sellaiseen, mihin kirjailija reagoisi jos olisi seurassamme.”
Lainaukset:
Merete Mazzarella: Silloin en ole koskaan yksin. Lukemisen taidosta
Suomentanut Kaarina Sonck
Tammi, 1999