18. lokakuuta 2021

 Kastanja



Nyt on kolme syytä kirjoittaa kastajasta, siis puusta ja sen hedelmistä. Löysin maasta hevoskastanjan hedelmät, joista oheiset kuvat. Olen istuttanut puuntaimen parikymmentä vuotta sitten. Puu on kasvanut komeaksi keväällä kukkivaksi silmän iloksi. Yllättävän hitaasti se juurtui Lohjansaaren maaperään, mutta seisoo nyt tukevasti paikallaan upeasti kantaen valkoiset kukkansa ja pudottelee syksyisin uuden puun siemeniä piikikkään kuorensa suojassa.


Kastanjoita on pääasiassa kahta eri lajia jalokastanjoita ja näitä Suomessa viihtyviä hevoskastanjoita. Ensiksi mainitut ovat syötävää herkkua ympäri maailman ja hevoskastanjat kasvatetaan koristepuiksi katseen nautintoa varten. Pinnallinen perehtyminen hevoskastanjaan tosin paljastaa, että siitä saatua ainesosaa on käytetty hevosten lääkkeenä, mutta ihmisravinnoksi se ei kelpaa.


Richard Powersin kirja Ikipuut alkaa kertomuksella siirtolaisperheestä, uudisrakentajasta, joka raivaa maata viljelyksiä varten, joihin kuului myös suunnitelma kasvattaa kastanjapuulehto. 


Nuori maahanmuuttaja, jonka juuret olivat Norjassa, saapui Yhdysvaltoihin 1800-luvun puolivälissä ja asettui aluksi Brooklyniin. Hänen ensikontaktinsa kastanjoihin kuvataan näin.


"Jörgen Hoel nauraa rankkasateelle, jonka saa aikaan heitoillaan. Joka kerta kun hänen sinkoamansa kivi osuu maaliinsa, alas varisee kahmalokaupalla syötävää. Miehet ryntäilevät edestakaisin kuin varkaat ja täyttävät lakkinsa, säkkinsä ja jopa housujensa upslaakit piikkisistä siemenkehdoista ottamillaan kastanjoilla. Tässä se on, Amerikan tarunomainen ilmainen juhla-ateria - uusi odottamaton onnenpotku maassa, jossa pienimmätkin ruoanmuruset putoavat suoraan Jumalan pöydältä.”


Poimitut kastanjat paahdettiin nuotiolla, niitä oli mukava syödä ja ne maistuivat makealta ja täyttivät vatsan kuin imelletyt perunat.


Nuori mies rakastuu irlantilaistyttöön, kosii ja saa myöntävän vastauksen. He asettuivat uudistilalle, jolla ensimmäisen talven kylmyys oli ankara koettelemus, peltoa raivattiin, kylvettiin papua, maissia ja perunoita.


”Toukokuussa hän löytää kuusi kastanjaa sen paidan taskusta, joka yllään hän kosi vaimoaan. Hän painaa ne Länsi-Iowan puuttoman preerian multaan heidän mökkinsä lähelle. Maatila on satojen kilometrien päässä amerikankastanjoiden luontaisen levinneisyysalueen rajasta ja tuhannenkuudensadan kilometrin päässä Prospect Hillin pähkinäpidoista.”


Maahan kaivetuista kastanjoista vain yksi kasvaa täyteen mittaansa. Kertomuksen ydin on perheen historia, mutta ”päähenkilö” on kuitenkin kastanjapuu. Puita hoitaessaan, niiden istuttaja ajattelee: ”Jonakin päivänä meidän lapset ravistelevat näistä kastanjoista kasvaneita runkoja ja syö ilmaista ruokaa.”


Nyt on kastanjoiden aika. Ensimmäiset pannut ja kattilat kuumenevat, tuoksu leijailee kaduilla ja pimenevillä kujilla. Jo pelkkä lause saa ikävöimään Espanjan syksyä.


Kolmas inspiraatio tähän postaukseen tuli Netflixin tanskalaisesta rikossarjasta Kastanjamies, jossa sekä puu että sen hedelmät olivat keskiössä. Naapurinrouva sarjaa suositteli, ensin katsoin kaksi jaksoa ja näin painajaisia. Oli pakko katsoa kokonaan, onneksi oli hyvä loppu, onnelliseksi en sitä kuitenkaan sanoisi.


Lainaukset:

Richard Powers Ikipuut. Gummerus 2021