18. marraskuuta 2018

CI=101


Otsikko ei heti aukea, jos roomalainen numerojärjestelmä on päässyt unohtumaan. Palataan siis antiikin Roomaan, jossa käytettiin kirjaimia I, V, X, L, C, D ja M numeroiden sijaan. Kirjaimia yhdistelemällä voidaan muodostaa kaikki luvut. Etruskeilta peritty tapa kirjoittaa numerot on todennäköisesti osa samaa hyvin havainnollista menetelmää, jota kolmivuotias lapsi käyttää kun häneltä kysytään ”kuinka monta vuotta olet”. Reippaasti hän nostaa kolme sormea pystyyn, siis III. Mutta numeron viisi kohdalla menetellään jo toisin. Tukkimiehen kirjanpidossa neljän pystyviivan yli vedetään poikkiviiva. Roomalaiset ratkaisivat asian ottamalla käyttöön kirjaimen V. Kun halutaan esittää numero neljä, vähennetään viidestä yksi, siis IV ja kuutonen on VI. Ja tällä tavalla jatkaen saadaan myös  numero 101, joka merkittiin CI, jossa C=centum eli sata. 

Roomalainen numerojärjestelmä säilyi meilläkin pitkään päiväyksissä, tähän tapaan:
18/IX 2018. Nykyään roomalaisia numeroita käytetään ainoastaan järjestyslukuina.

Näin pääsenkin jo varsinaiseen pääasiaan. Tämä postaus on 101. Aloitin blogini kokeillakseni: osaanko, jaksanko ja viitsinkö kirjoittaa jotakin sellaista, jonka joku löytää ja malttaa lukea. Lukeminen on mieliteko ja halu, jota ruokkii ajatus siitä, että joku toinen on ehkä lukenut saman kirjan, jota juuri nyt pidän kädessäni. Mitä hän lukemastaan ajattelee? 

Toinen kimmoke kirjoittamiselleni on pyrkiä löytämään kirjasta uusi näkökulma asiaan, jota kirjailija käsittelee. Mieltä kiihottavaa on halu tiivistää olennainen sanoma ja jos mahdollista rinnastaa se ajankohtaiseen tässä hetkessä elettävään todellisuuteen. Kaikki tämä täysin subjektiivisesti.

Noin kolme vuotta sitten aloitin Italo Calvinosta ja hänen pohdinnoistaan kirjallisuuden  arvoista. Italo Calvinon kirjassa Näkymättömät kaupungit kuvataan Marco Polon ja Kublai Khanin tapaamisia shakkilaudan äärellä. Kublai Khan on älykkö, joka järkiperäistää ja muuttaa ympäristönsä numeroiksi ja shakkinappuloiksi. Marco Polo puolestaan on seikkailija, maailmanmatkaaja, jonka tarkoitus on aistiensa avulla valloittaa maailma, nähdä, kokea ja havainnoida ympäristöään. Miten näin erilaiset miehet voivat ymmärtää toistensa kokemukset?


Suurkaani yritti samaistua peliin, mutta hän ei tajunnut pelin tarkoitusta. Jokainen peli päättyy voittoon tai tappioon. 
Kaikki pelkistyi neliskulmaiseen höylättyyn puunkappaleeseen.

"Italo Calvinon kirjassa Näkymättömät kaupungit kuvataan Marco Polon ja Kublai Khanin tapaamisia shakkilaudan äärellä. Kublai Khan on älykkö, joka järkiperäistää, geometrisoi ja muuttaa ympäristönsä numeroiksi ja shakkinappuloiksi. Ottelun kulku, Calvinon mukaan:
Suurkaani yritti samastua peliin: mutta nyt hän ei tajunnut pelin tarkoitusta. Jokainen peli päättyy voittoon tai tappioon. … pelkistyi neliskulmaiseen höylättyyn puunkappaleeseen.
 Silloin Marco Polo sanoi: - Shakkilautasi, majesteetti, on kahdesta puulajista tehty upotustyö: eebenpuusta ja vaahterasta. Neliö johon valaistunut katseesi keskittyy, leikattiin vuosirenkaasta joka kasvoi kuivana vuonna, näetkö millaiset sen syyt ovat? Tässä kohoaa tuskin näkyvä nystyrä: silmu yritti työntyä siitä jonain varhaiskevään päivänä mutta yön halla pakotti sen luovuttamaan. Suurkaani ei ollut vielä huomannut että muukalainen pystyi sujuvasti puhumaan hänen kieltään mutta se ei häntä ihmetyttänyt. - Tuossa on hiukan suurempi huokonen. Siinä on ehkä ollut toukan kolo, mutta ei puumadon, sillä kuoriuduttuaan se olisi heti jatkanut kaivamista, vaan lehtimadon joka mutusteli lehtiä ja sen takia puu valittiin ja kaadettiin… Kaivertaja koversi taltallaan tämän reunuksen liittääkseen sen korkeampana työntyvään ruutuun...
Asioiden määrä joka voitiin lukea sileästä ja tyhjästä puupalasta sai Kublain ymmälleen ja Polo oli jo päässyt puhumaan eebenpuumetsistä, sääskistä, tukkilautoista joita uitetaan pitkin jokia, rantalaitureista, naisista ikkunoiden ääressä..."

Jos mahdollista, rinnastan edellisen kertomuksen kahteen presidenttiin, joista toinen puhuu ilmastonmuutoksesta ja mahdollisesti myös metsien suojelusta. Toinen, jolle maailma on pelikenttä, jota hallitaan talousnumeroin, nostaa esiin metsiä haravoivat suomalaiset. Miten näin erilaiset maailmat voivat koskaan kohdata? 

On ollut ilo nähdä, että moni on lukenut blogiani, ja joskus kommentoinutkin. Psykoterapeutin sydäntäni lämmittää se, että Ryhmäanalyysiyhdisys Ry:n jäsenlehti on valinnut postauksiani sivuilleen, kiitos siitä.



4. marraskuuta 2018

Vertaus


”Kun perheen nuoret pyristelevät irti vankilastaan, pääsevät taulun linnutkin lentoon. Vertaus on hieman korni.”

Lainaus on Hesarista Laura Kytölän kirjoittamasta arvostelusta Avoimet Ovet –teatterin  näytelmästä Papin perhe.

Tunnen sanan korni, mutta en osaa sitä käyttää, joten hain sille synonyymeja. Korni tarkoittaa: typerä, tyylitön, banaali, mauton.

Näyttämön taustalla on suurikokoinen kuva Franciscus Assisilaisesta, tosin ei yllä oleva, mutta helposti tunnistettava hahmo.

Franciscus Assisilainen (k. 3. lokakuuta 1226) on katolisen kirkon kunnioitettu suojeluspyhimys, mutta arvostettu myös luterilaisten ja anglikaanien uskonnollisissa piireissä. Hänen symboleita ovat eläimet muun muassa linnut. Näiden lisäksi hän on mm. ympäristön, eläintarhojen, rauhan, perheiden, yksin kuolemisen ja kauppiaiden suojeluspyhimys.

Minna Canth oli sivistynyt, paljon lukenut ja aktiivisesti ajassaan elävä kirjailija. Mietin, mitä hän ajatteli Franciscus Assisilaisesta, rikkaan kangaskauppiaan perheeseen syntyneestä miehestä, joka luopui sukunsa varakkuudesta ja ryhtyi sairaiden, heikossa asemassa olevien puolustajaksi.

Pyhimyslegendojen tarkoitus on opettaa meille jotakin pysyvää ja arvokasta hyvästä elämästä. Papin perheessä sovittelijan tehtävä lankesi äidille, jonka taustahahmoksi  kuva Franciscuksesta oli sijoitettu. 

Franciscus Assisilaisen rukous

Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale,
niin että sinne, missä on vihaa,
toisin rakkauden,
missä loukkausta, toisin anteeksiannon,
missä epäsopua, toisin yksimielisyyden,
missä erehdystä, osoittaisin totuuden,
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen,
missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,
missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.

Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon
etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita,
hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia,
pyytää rakkautta kuin rakastaa muita,
sillä antaessaan saa,                
kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.



Näillä ohjeilla voisi elämä muuttua paremmaksi itse kullekin. Onko hölmöä tavoitella hyvää toisille nyt, kun jokaisen pitäisi olla oman elämänsä ohjaaja ja mestari. Minna katseli ympärilleen ja näki epäkohtia, joita rohkeasti toi esille teksteissään. En tietenkään voi mennä vannomaan, että vaikutteet olivat Assisilaisen elämästä ja kirjoituksista, mutta näin on lupa ajatella. Vertaus lentoon pyrähtävistä linnuista ei ollut mielestäni mauton tai banaali, koska en ajatellut sen olevan viittaus perheen lapsiin, jotka pääsivät vapauteen vankilasta. Katsoin kokonaisuutta. Pitkään Espanjassa eläneenä ja pyhimyspatsaita nähneenä, tunnen niiden rauhoittavan vaikutuksen ihmisiin. Pyhyyden kokemus on ihmisen ydintä. 

Franciscus on myös yksin kuolemisen suojeluspyhimys. Tämäkin muistutus on paikallaan, koska tiedämme,  että kovin moni kuolee yksin, täydellisesti unohdettuna.  Espanjassa Todos Los Santos (pyhäinpäivä) on 1.11. juhlapäivä, joka kokoaa perheet yhteen hautausmaalle. Vanhan perinteen mukaan päivä alkaa haudan puhdistamisella. Kukat ja kynttilät kuuluvat myös asiaan. Tänä vuonna kävimme Casabermejan hautausmaalla, jonka kauneus illalla kynttilöiden valaisemana hiljensi mielen muistamaan pois nukkuneita.


YouTubesta löytyy useita videoita kauniista "kuolleiden kaupungista" kirjoittamalla cementerio casabermeja. Hyvää matkaa!