19. helmikuuta 2017

Rusinasta

Kannattaako kirjoittaa näin pienestä asiasta? Rusina: pieni ruskeahko tai kellertävä, ryppyinen, kuivahko, mutta suussa makea. Siis kannattaa.

Sun Maid –tyttö vuodelta 1916 elää edelleen: kuva on ikoni, samassa merkityksessä kuin Elovena-tyttömme vuodelta 1925.

Sun Maid –rusinat tuotetaan Kaliforniassa, ja tuotannosta vastaa 1912 perustettu maatalousosuuskunta, johon kuuluu 850 viinirypäleiden perheviljelijää. Osuuskunnan kotipaikka on Kingsburg, pieni kaupunki, joka tunnetaan myös nimellä ”Little Sweden”. Nimitys ei ole liioittelua, seudulla on vankka ruotsalaistausta, jonka saatoin joulukuussa 1991 kuulla, nähdä jopa haistaa. Ruotsalainen siirtolaisyhdyskunta järjesti perinteiset joulumyyjäiset, kommunikointi sujui vaivatta iäkkäämpien asukkaiden kanssa ruotsiksi. Muistan vanhemman herrasmiehen korjanneen puhettani kun käytin sanaa ”jobba” kertoessani työstäni, hänestä sellaista sanaa ei ole ruotsin kielessä, pitää sanoa ”arbeta”.  Tarjolla oli piparkakkujen lisäksi livekalaa, jonka nenä kyllä tunnistaa kauempaakin.

Viime lauantain Sur-sanomalehti pisti miettimään rusinoiden paremmuutta. Kumpi parempi, kalifornialainen vai malagalainen? Makunsa, rakenteensa ja kokonsa perusteella moscatel-rypälleestä kuivatut rusinat ovat saaneet luokituksen la Dominación de Origen Pasas de Málaga. Andalusian pyrkimys kehittää ja monipuolistaa turismia kohdistuu tällä hetkellä gastronomiaan, ja ruokaan liittyvät matkat vievät vierailijan Välimeren hiekkarannoilta sisämaahan, jossa viinitarhojen tuotteet viineistä rusinoihin tulevat tutuiksi. Moscatel-rypäleiden pominta ja kuivaus rusinoiksi suoritetaan käsin, mikä takaa korkealuokkaisen tuotteen.

Vierailijoiden retki päättyy paikalliseen ateriaan, jonka pääosassa on pollo. Kana valmistetaan tilan isännän isoäidin Marokossa oppiman reseptiä mukaellen. Ainekset 6-8 hengen ateriaan ovat:
- kana
- 1 ½ lasillista makeaa viiniä
- 4-5 sipulia
- 250 g manteleita
- 250 g rusinoita (moscatel de Alejandria)
- jauhettua kuminaa
- 2 kanelitankoa
- suolaa ja pippuria
 
Taitava kokki tuosta valmistaa mainion riisin kanssa nautittavan aterian, jossa yhdistyy Andalusia ja Marokko sekä historia ja nykypäivä.

Reseptiä en ole vielä kokeillut, mutta varmasti sen testaan. Jos maku kovasti miellyttää, annan sille uuden nimen: kanaa ehtoollisviinissä. Nimitys johtuu tietysti siitä, että jokainen Suomessa ehtoollisella käynyt on muscatel-rypäleestä valmistettua viiniä saanut maistaa.

Rusinoiden vertailussa on kallistumassa malagalaisten puoleen. Vaikka Sun Maid –rusinoita valmistetaan 200 miljoona kappaletta vuodessa, pidän parempana herkkuna sellaisia rusinoita, jotka poimitaan käsin ja kuivataan auringossa.

Jos matkasi suuntautuu Axarquíaan, löydät tietoja rusinakohteesta:
Rutas el Pasero: elpaseroborge(at)gmail.com

Lisäys 21.2.2017
Olin niin jo reseptin lumoissa, että unohtui kirjavinkin antaminen, sehän on keskeinen asia tässä lukupäiväkirjan tapaisessa blogissani. Aiheeseen sopii vuonna 2011 suomennettu kirja Leo Afrikkalainen. Kirjailija on Amin Maalouf, jonka tunnemme Kaija Saariahon oopperoiden librettojen kirjoittajana. Leo Afrikkalaisen tarina sijoittuu 500 vuotta sitten Granadaan, jota oli pitkään hallinneet islamin uskoiset sulttaanit. Tämä vaihe päättyi, mutta jätti voimakkaan vaikutuksen koko Andalusian alueelle.


Poimitaan vielä rusinat pullasta, ja katsotaan mistä ja milloin tuokin tuttu sanonta on meille tullut. Kielikellon julkaisussa 2/1995 asia selitetään seuraavasti:


Rusinat pullasta 
Maailmantapahtumien käänteille syntyy paitsi yleiskielisiä, usein pitkiä ja selittäviäkin nimityksiä myös leikkisiä kuvailmauksia. Euroopan talousyhteisöön ETAan pyrkivää Suomea moitittiin 1980-luvun lopulla vain omien etujensa tavoittelemisesta EY:ssä eli halusta päästä poimimaan rusinat EY:n pullasta; puhuttiin jopa Suomen kehittämästä rusinapullateoriasta. Suomalaisia moitittiin rusinat pullasta -asenteesta myös esimerkiksi teatterielämysten etsinnässä. Sanonta jäi henkiin, sillä keväällä 1994 Islantia paheksuttiin ”rusinoiden noppimisesta pullasta” sen käymässä kalastusaluekiistassa. Kokoomuksen puheenjohtajaa Sauli Niinistöä tukistettiin loppuvuodesta 1994 kahdella tuolilla istumisesta; hän nimittäin kieltäytyi tarjotusta ministerin salkusta mutta osallistui kokoomuksen ministeriryhmän vetäjän roolissa hallituksen työskentelyyn ja saattoi näin poimia rusinoita molemmista pullista eli ”näykkiä sekä hallituksen että opposition pöydistä”. Suomen kielessä sanonta lienee tuore, sillä se näyttää ilmestyneen lehtiteksteihin vasta 1980-luvun loppupuolella. Sen sijaan ruotsissa se on ollut Svenska Akademiens Ordbokin mukaan tunnettu jo 30-luvulla muodossa ”plocka russinen ur kakan”.

Hyvää sunnuntai-iltapäivää







8. helmikuuta 2017

Kieli luo maailman


Mitä siitä tulee, jos kirjailija aloittaa kirjansa anteeksi pyydellen ja päättää esipuheensa vetoamalla huoneentauluunsa, jossa sanotaan:

”Puhu vasta sitten, kun olet varma, ettei sinulla ole mitään tärkeää sanottavaa.”

Jos tuon ottaa aivan kirjaimellisesti, seurauksena olisi suuri hiljaisuus. Kenellä nyt olisi todella tärkeää sanottavaa, mutta kovasta melusta ja puheen pärinästä päätellen, kaikilla on omasta mielestään tärkeää sanottavaa, joka useimmiten kohdistuu ajankohtaiseen uutiseen. Uutiset herättävät valtavan tarpeen ottaa kantaa ja osallistua, mikä käytännössä tiivistyy kauhisteluun, ärtyneeseen vihapurkaukseen ja vastapuolen irvailuun, pilkkaan ja vähättelyyn. Varsin kaukana on perustellut kannanotot ja syvällinen asioihin perehtyminen.

Torsti Lehtinen on ollut minulle aina kiinnostava kirjallinen hahmo. Hänen lapsuuden ja nuoruuden kuvaukset Kalliosta, Kööpenhaminasta ja suuresta kirjallisesta maailmasta vetoavat kaltaiseeni lukijaan, jolle filosofia ja aatehistoria ovat olleet jonkinlainen kivijalka, jolle ajatteluani yritän rakentaa. Voin myös yhtyä hänen esittämään ajatukseen: ”Lukkarinrakkauteni outoihin käytöstapoihin on vahva”.

”Totuin jo lapsena originelleihin, joita hääri Kallion kulmilla kylähulluina. Harjun ruumishuoneen ikkunan takana huhuili Silkki-Saara hienoissa hepeneissään poikavainajaansa palaamaan takaisin elämään. Samalta ruumishuoneelta kuormattiin Malmille lähtevään junaan sekä isäni että ennen syntymääni hukkunut pikku isoveljeni. Malmin hautausmaalla oli oma rautatieasema, jonne nämä synkät junat saapuivat.”

Vaikka nämä näkymät eivät olisi lukijan lapsuuden maisemaa tai edes rakennuskanta tuttua, on Harjun ruumishuone kuitenkin edelleen olemassa. Kuljeskelu Kalliossa tuo esille nopean kehityksen: kaikki on muuttunut niillä kulmilla, missä ennen köyhälistökorttelien leskiäidit kamppailivat leivänpalasta ja viinatrokareita asui Kolmannen linjan joka toisessa asunnossa.

Miten näistä olosuhteista kasvaa kirjalliseen maailmaan ja ansioituneeksi Kirkegaardin tuntijaksi. Tällaiset kehityskertomukset ovat opettavaista luettavaa ja rohkaisevat paremman elämän tavoitteluun.

Tarvitsemme sanoja ei vain puhumista ja kirjoittamista varten, vaan ennen kaikkea ajattelemista varten. Kieleni rajat ovat maailmani rajat, sanotaan. Kun lukuharrastus vähenee, kieli köyhtyy ja ajattelu rappeutuu. Nyt on helposti nähtävissä, miten nopeasti vivahteettomalla ja yksinkertaisella puhetavalla saadaan ihmisjoukot manipuloitua vellovaksi laumaksi.

Torsti Lehtinen kuvailee lapsuuden lukuharrastustaan Kallion kirjaston kirjahyllyjen siimeksessä ja peiton alla taskulampun valossa salaa ahmittuja seikkailukirjojen jännittävää maailmaa, jolle elokuvien valmis kuvitus ei pärjännyt lainkaan. Hän kohottaa kirjallisuuden taiteiden ykköseksi.

”Jokaisella ihmisellä on ainutlaatuinen näkökulma todellisuuteen, ainutkertainen kokemusmaailma. Kaunokirjallisuus tarjoaa mahdollisuuden nähdä todellisuus toisen silmin. Kirja on tekijänsä ja lukijansa yhteinen yritys ymmärtää elämää. Käsitys objektiivisesta todellisuudesta syntyy erilaisten subjektiivisten käsitysten dialogista, ei siitä, että jokainen kuvittelee olevansa yksin oikeassa.”
Kirjasto on tasa-arvoa edistävä laitos, kynnys on matala astua sisään edelleenkin. Useimmat kirjastot ovat myös kauniita, viihtyisiä ja hiljaisia. Kun sattumalta valitsee hyllystä kirjan, saattaa se olla juuri Torsti Lehtisen Syntiset saarnat, jossa liikutaan lyhyiden, pirstaleisten lukujen maailmassa: kielen rappiosta, yksinäisyyden hurmasta, vaikenevasta Jumalasta, Mumbaista, Tolstoihin, Kullervosta, Mona Lisan viiksiin. Ja kaikesta muusta maan ja taivaan väliltä.

Vielä yksi välähdys lapsuudesta.

”Saman vuonna, jona isäni kuoli, äiti sai kolmen vuoden kuritushuonetuomion, ja hänet passitettiin suoraan raastuvasta Hämeenlinnan vankilaan. Minut vietiin lastenkotiin.
 Kansakoulun kolmannen luokan alkaessa muutin takaisin äitini luokse, joka oli lastensuojelulautakunnan arvion mukaan saanut asiansa riittävän hyvään kuntoon. Jouluaaton aattona katsoin sisäistä Kullervoani silmästä silmään. Humalainen isäpuoleni kompastui mandoliiniin, jonka olin laskenut kädestäni nojalleen pöydän jalkaa vasten. Raivoissaan hän löi mandoliinin seinään. Ainoa isävainajaltani muistoksi jäänyt esine levisi päreiksi ja sekavaksi kielen vyyhdiksi. Kullervon veitsestä katkesi terä. Hyökkäsin isäpuoleni kimppuun. Halusin tappaa hänet, mutta hävisin tappelun.”

Maailmanmatkaaja palaa jokaiselta reissultaan äidinkielen pakottamana Suomeen ja asettuu pysyvästi lapsuuden maisemiin. Olo on kuin Topeliuksen sadun pikkupojalla: Kallion kirkon torni on koivuni ja Keskuspaloaseman punainen valo tähteni.

Lainaukset:
Torsti Lehtinen, Syntiset saarnat – Kirjoituksia maan ja taivaan väliltä. Arktinen banaani. 2014