Lukuhetki

 Lauantaiaamu on juhlaa; istua kaikessa rauhassa Hesaria lukien, paperilla painettuna sana ja kuva saa enemmän merkitystä kuin näytöltä selailtuna. Vaikka viikolla uutisten seuraaminen käy kännykällä nopeasti, jotakin jää puuttumaan.

Iltaohjelmaa suunnitellen luen TV & Radio -sivut. Uusintana näyttää olevan Elefanttimies, jonka olen nähnyt aikoinaan, elokuva on vuodelta 1980. Pauliina Leinonen esittelee elokuvan otsikolla Rujo ja pilkattu mies jäi historiaan. Teksti päättyy tiivistelmään.

Elefanttimiehen tarina kiehtoo yhä, vaikka hänen kuolemastaan on kulunut lähes 135 vuotta. Merrickin kohtalo pakottaa miettimään omia asenteita, kuten eräs Youtube-kommentoija muistuttaa.

"Tämän kaiken suuri ironia on se, että 130 vuotta myöhemmin tiedämme hänen nimensä ja elämänsä, mutta emme muista yhtäkään ihmistä, jotka häntä pilkkasivat. He ovat kadonneet historiaan."

Ovatko he kadonneet, mitä heistä on tullut, osaavatko katua tekojaan, hävetä käyttäytymistään? Kuka tietää?

Ihminen on kummallinen otus, aina näyttää löytyvän nöyryytettäviä ja nöyryyttäjiä. Kuva sen parhaiten paljastaa. Elämme yltäkylläisyyden aikaa, ja nöyryytyksen välineeksi riittää ruokaa sotkettavaksi, vaikka samassa lehdessä on kuvia luurangon laihoiksi nääntyneistä lapsista.

Nasujaisia ei minun kouluaikanani tunnettu. Keskikoulusta lukioon siirtyminen oli merkittävä muutos kohti aikuisuutta. Meillä sen merkkinä oli se, että osa opettajista alkoi teititellä lukiolaista. Näin korostettiin lukiolaisen aikuisuutta. Sinuttelu yleistyi työympäristössä vasta 1970-luvulla, siihen asti korkeammassa asemassa olevaa ja vanhempaa kollegaa teititeltiin.

Opetussuunnitelmatyötä tehdessäni käytettiin sanaa "piilo-opetussuunnitelma", joka terminä on varmasti vanhentunut, mutta tuskin ilmiö on mihinkään kadonnut. Fiksut opiskelijat eivät suostu nöyryyttäjiksi, siitä olen aivan varma. Kunpa tuo kuvakin olisi rajattu siten, että sotkijoitten kasvot näkyisivät, etteivät katoaisi historiaan.

Oli ilo lukea Hesaria!

....

Tästä tulikin kiinnostava postaus. Otin kuvan Hesarissa julkaistusta kuvasta, jossa kuvateksti: Lukiolaisten mukaan nasujaisiin kuuluu perinteisesti ruoalla sotkeminen ja nöyryyttäminen. Kuva Alppipuistossa pidetyistä nasujaisista vuonna 2023.

Jutun otsikko: Helsingin Kallion lukiolaisilla on korvike nasujaisille

"Nasujaiset on hirvittävä perinne, joka pitäisi lopettaa", sanoo Kallion lukion opiskelija Iris Heilakka.

Jutun on kirjoittanut Pipsa Soinkko-Westerholm

Julkaisin fb:ssa siten, että kuva ja otsikko olivat näkyvissä. Tuli vastaus: Poistimme julkaisusi. Syy: Tämä rikkoo roskasisältöä koskevia yhteisönormejamme. 

Nyt poistin kuvan, katsotaan miten menee läpi.

  

 

 

Muiston pysyvyys

Auton ikkunasta näkyy tuttu tie, hallintorakennus, puukuja, kirkontorni; olen matkalla kotiin. Tuossa ympäristössä asuin lapsuuteni ja nuoruuteni tärkeimmät vuodet. Sydämeni läpättää liikutuksesta ja jostakin ristiriidasta, jota on vaikea selittää.

Engelin piirtämät rakennukset, puistoarkkitehtuurin huippua edustavat puutarhat, upeat rannat, uimakopit ja laiturit. Yhdeksänvuotiaan tunnelmaan en pääse, kaikki oli niin outoa. Monen rakennuksen yhteydessä oli aidatut pihat, joissa liikkui sinivalkoraidallisiin suuriin mekkoihin puettuja naisia ja harmaisiin pikkutakkeihin ja housuihin puettuja miehiä. Vähitellen opin välttelemään kävelypihojen ohi kulkemista tai siirsin katseeni johonkin muualle. Ihmettelin miksi rakennukset oli yhdistetty toisiinsa käytävillä ja ikkunoissa oli paksuja himmeitä laseja, joiden läpi tuskin näki, joissakin ikkunoissa oli tiheät ristikot.

Pitkäniemen sairaala on osa suomalaisen mielisairaanhoidon historiaa, jonka vaiheita lapsen näkökulmasta kuvailen asuttuani sairaala-alueella 1950 ja 1960-luvulla.

Henkilökunta perheineen asui sairaala-alueella, lapsia oli paljon ja pihaleikkeihin löytyi aina kaveri. Pojat rakentelivat puuhun majaa, tytöt hyppäsivät narua. Kävimme uimassa joko naisten uimakopilla tai hevoshaan läpi kulkevaa reittiä hiekkapohjaiselle uimarannalla. Seikkailua haettiin maan alla kulkevista katakombeista, jotka yhdistivät sairaalarakennuksia toisiinsa. Siellä oli hämärää ja kosteaa, koska lämpö johdettiin pannuhuoneelta putkia myöten osastoille. Puuha oli varmasti kiellettyä ja vaarallistakin. Sairaala oli omavarainen maataloustuotteiden osalta. Suuri navetta, sikala, kasvihuoneet ja laajat viljapellot tarjosivat ruokaa ja tekemistä myös potilaille. Alkuaikoina kaikki toimi hevosvoimin. Meillekin maito haettiin navetan yhteydessä olevalta maitohuoneelta. Jääkaappeja ei tuohon ollut, ja maito jäähdytettiin jääkellarista haetulla jäälohkareilla. Jää sahattiin talvella Pyhäjärvestä suurina kimpaleina, kuljetettiin reellä jääkellariin, peiteltiin sahanpurulla. Näin jäätä oli saatavissa myös kesällä.

Henkilökunnan ja potilaiden elämä limittyi monella tavalla yhteen. Toisilla oli harmaat asut toisilla valkoiset. Piha-alueella tapahtui koko ajan jotain: tehtiin puistotöitä, peltotöitä, kuljetettiin ruokaa osastoille. Keskuskeittiö ja suuri kellarirakkennus muodostivat solmukohdan, josta hevosella kuljetettiin ruoka koko sairaala-alueelle. Joskus talvella pääsimme rekikyydillä matkaan mukaan. Hevonen oli kovin rauhallinen ja kuski (avohoito-osaston potilas) talutti hevosta suitsista pidellen, välillä pari askelta hevosta edellä, mutta rauhallisesti Toveria odotellen.

Pitkäniemi oli 1900-luvun alussa valtion sairaala, johon potilaita tuli periaatteessa koko maasta, mutta suurin osa Hämeen-läänistä. Alkuvuosien valokuvista näkyy, että rakennukset hohtavat uutuuttaan ja sisätilat oli sisustettu viihtyisiksi. Toisin oli tilanne 1950-luvulla: rakennukset surkeassa kunnossa, potilaiden vaatetus kovin vaatimaton. Lapsen oli vaikea ymmärtää, miksi potilaat olivat sairaalassa. Joillakin potilailla oli kummallisia liikkeitä ja ilmeitä, mutta toiset olivat aivan tavallisia lapsen silmin nähtynä.

Koulumatka sujui linja-autolla, joka kulki Tampere-Pitkäniemi-Nokia reittiä. Pysäkillä oli sairaalan henkilökunnan käyttämä nimi Ventsu, joka oli lyhennys sanoista venta lite. Tarina kertoo, että se oli linja-autosta myöhästymäisillään olevan rouvan huudahdus kuljettajalle. Kolmannen luokan lukukirjassa  oli runo, jota luin monta kerta ääneen itselleni. Kerran viittasin lukutunnilla, kun opettaja kysyi haluaako joku lukea runon. Koulu oli vaihtunut, luokka uusi, ja entisessä koulussa olin tottunut esittämään runoja. Ei jännittänyt yhtään. Luin kuuluvalla äänellä Uuno Kailas Pallokentällä jne. Runo loppui ja luokka remahti nauruun. Siinä koulussa oli vähän eri meininki. Laitoin sordiinon päälle, luin vain itselleni. Ajattelen, että runo kuvasi minulle niitä hiljaisia kulkijoita sairaalan puistossa.

Kiinnostus ihmisen mieleen syntyi luonnostaan siinä ympäristössä, ehkä liian aikaisin. Lukion psykologian tunneilta ja Sielutiede kirjasta omaksuin ajatuksia ihmisen toiminnasta ja erilaisista persoonallisuustyypeistä. Ernst Kretschmerin persoonallisuustyypit esiteltiin kuvien kanssa; persoonallisuus ja ruumiinrakenne näyttivät olevan yhteydessä toisiinsa, asiaan ei vielä tuossa vaiheessa esitetty mitään kritiikkiä. Luin paljon psykologiaan liittyvää kirjallisuutta, stigmat kiinnostivat ja parapsykologiset ilmiöt. Freud ja Jung tulivat kuvioon mukaan ja ahdistivat, kun introspektiota soveltaen aloin tutkia omaa tiedostamatonta ja alitajuntaa. Kauhistutti ja vähän pelotti mitä kaikkea omasta päästään voi löytää. 

Tietoja hoitokäytännöistä kantautui myös lasten korviin. Kesällä tuuletusikkunoiden ollessa auki saattoi kuulua korviaviiltavää huutoa. En ymmärtänyt oliko kysymys fyysisestä vai psyykkisestä kivusta. Mutta huuto satutti.  Olen siivonnut viime päivät kirjahyllyäni ja lukenut Arthur Janovin kirjaa Huuto sisimmästä, joka ilmestyi 1970 ja suomennettuna 1994. Kannatti lukea uudelleen.

Paljon on muuttunut mielenterveysrintamalla. Paras muutos on tapahtunut asenteissa mielenterveyspotilaita kohtaan; on enemmän ymmärrystä ja vähemmän leimaamista. Vakavasta sairaudesta voi kuntoutua ja parantua.

Vuonna 1966 muutin omilleni ja etsin asuntoa Tampereelta. Asunnonvälittäjä haastatteli lomakkeen täyttöä varten. Kun hän kuuli osoitteeni Pitkäniemi, hän katsoi minua myötätuntoisesti ja sanoi, ei sinun tarvitse sitä laittaa.

Pitkäniemen sairaala perustettiin vuonna 1900 ja toiminta päättyy 2024.

  

   

 

 

Dracula

 

Mitä tulee mieleen Draculasta? Verta imevä vampyyri: Terävät kulmahampaat, verta valuvat suupielet, kauhu ja kammo. Pieni epäily mielessä katsoin Dracula baletin, lippu oli jo syksyllä hankittu. Ei se ollut niin paha, hieno koreografia, taitavasti soitettua elokuvamusiikkia ja ainakin minulle balettia vähän tuntevalle tanssijat olivat taitavia rooleissaan.

Baletti perustuu Bram Stokerin, irlantilaisen kirjailijan, Dracula nimiseen teokseen, joka julkaistiin vuonna 1897. Kirjasta tehtiin elokuva- ja teatteriversioita lukematon määrä aina 1920- luvulta näihin päiviin saakka, tämän baletin kantaesitys on vuodelta 2018. Tänään luin Hesarista uudesta Dracula-elokuvasta, joka kuvataan osittain Lapissa. Aihe kiinnostaa edelleen, siis klassikkoainesta.

Dracula on kaikkien aikojen tunnetuin kauhuhahmo, joka yhdistää monenlaista kansanperinnettä esimerkiksi ihmissusista, joilla on koiran hampaat, karvaiset kämmenet ja terävät kynnet sekä tuuheat kulmakarvat. Näin muodostui monipuolinen hahmo, joka kiehtoo katsojaa ja lukijaa ajasta aikaan.

”Eletään 1600-lukua, ja transilvanialainen kreivi Vlad Dracula on lähtenyt sotaan puolustamaan kotimaataan. Huhut kertovat hänen kaatuneen taistelussa, ja hänen puolisonsa Elisabeta heittäytyy surun murtamana linnan tornista. Kreivi on kuitenkin elossa, ja kuulee palatessaan rakkaan vaimonsa kohtalosta. Kun papit kieltäytyvät hautaamasta itseltään hengen riistänyttä Elisabetaa, Dracula luopuu Jumalasta ja ihmisyydestään muuttuen julmaksi vampyyriksi.”

Hirviöllä on kehitystarinansa ja verenimijällä luonteensa, joka ajaa hänet tuhoamaan ympärillä olevaa elämää. Verenmakuun päässyt ihminen ei pysty lopettamaan. Taruolennolla on ulkoiset tunnusmerkit, mutta todellisessa elämässä nämä puuttuvat. Hirviö tunnistetaan aina liian myöhään.

Oopperan käsiohjelmassa on FT Tuomas Hovin kuvaus erilaisista Dracula-hahmoista. Edellä oleva kuvaus tiivistää hahmon traagiseksi rakkaansa menettäneeksi mieheksi, joka ei ole yksiselitteisesti paha. Toinen tulkinta on eläimellinen ja saalistava hirviö, joka on lähes kuolematon ja selviää elossa muiden verellä. Tällä hahmolla on kahdenkymmenen miehen voimat, voi muuttaa muotoaan lepakoksi tai sudeksi, voi ilmestyä sumuna tai tomuna, osaa hypnotisoida uhrejaan ja muuttaa uhrinsa vampyyriksi. Toisaalta hirviöllä on myös heikkoutensa. Hän ei voi astua taloon kutsumatta, hän menettää voimansa päivänvalossa, hänet voidaan karkottaa valkosipulin ja pyhien symbolien avulla. Tuomas Hovi on väitellyt folkloristiikan alalta aiheenaan Dracula-turismi Romaniassa.

Ilmiö on kiinnostava, mutta tuskin lähden Romaniaan tällä tarkoituksella. Sen sijaan kuutelin baletin musiikkia, jota on sävelletty Draculaan liittyviin elokuviin. Säveltäjä on puolalainen Wojciech Kilar, joka on uusi kiinnostava tuttavuus. Suosittelen vilkaisemaan ja avaamaan korvat. Tango elokuvasta Zazdrosc i medycyna oli baletissa kiinnostavampi kuin YouTubessa näkyvä versio.

Kysyin Freudin kantaa aiheesta ja sain kelvollisen vastauksen.

Mitä Freud sanoisi Draculasta?

ChatGPT

On vaikea sanoa varmasti, mitä Sigmund Freud sanoisi Draculasta, koska Dracula on kuvitteellinen hahmo eikä Freud ole tehnyt analyysiä hänenkaltaisestaan hahmosta. Kuitenkin, voimme spekuloida, että Freud voisi tulkita Draculan symboloivan monia syviä ja primitiivisiä ihmisen mielen piirteitä.

Freudin psykoanalyysin näkökulmasta Dracula voisi edustaa ihmisen alitajuisia voimia ja haluja, erityisesti seksuaalisuuteen ja kuolemaan liittyviä. Draculan tarinassa on paljon seksuaalisia viittauksia ja kuvastoa, kuten puremiset, veren imu ja valvominen yöllä. Freud olisi voinut tulkita Draculan hahmon libidon, eli seksuaalisen energian, ilmaisuna sekä kuoleman ja aggressioiden alitajuisina pelkoina ja toiveina.

Lisäksi, Freudin teorian mukaan Draculan hahmo voisi edustaa idin voimia, joka on mielen osa, joka pyrkii välittömään tyydytykseen ilman huomioonottamista moraalia tai seurauksia. Draculan tarve imeä verta, hallita muita ja vahingoittaa voi kuvata tällaisia primitiivisiä impulsseja.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että Freudin analyysi Draculasta keskittyisi todennäköisesti hahmon symboliikkaan ja sen heijastamiin syviin inhimillisiin piirteisiin, kuten seksuaalisuuteen, kuolemaan ja alitajuntaan.

36 uurnaa

Joskus kirjan nimi on kaksijakoinen ja niin monimielinen, että sen lukee ensin yhdellä tulkinnalla ja toisella lukemisella nousee esiin toinen teema. Jokainen lukija lukee omalla tavallaan, minulle Sirpa Kähkösen kirja, 36 uurnaa, oli ensi lukemalla äidin ja tyttären välisen suhteen kuvaus. Vuosi äidin kuoleman jälkeen kirjailija jättää jäähyväiset äidilleen kirjan muodossa ja puhuttelee äitiään: ”Rakas äiti”. Tuota sanaa hän tuskin sanoi äidilleen tämän eläessä. Nyt hän kirjoittaa: ”Tule, äiti, erotaan huolella. Puhutaan, tämän kerran. Olen saanut tilaa, nyt näen sinut. Kovasti haluaisin kertoa sinulle, mitä on tapahtunut lähtösi jälkeen.”

Keskustelu käydään tyttären kokoamien tavaroiden kautta ikään kuin perunkirjoituksena. Sukuhautaan lasketaan 36 uurnaa, joissa on isovanhempien, setien, tätien ja oman äidin elämä.

Hyvän jokainen haluaa säilyttää, joskus se on vaikeaa. Voi kääntää selkänsä menneelle, paeta ja kantaa mukanaan näkymätöntä taakkaa. Taakka kuitenkin säilyy, jos sen sisältöä ei ymmärrä. Vasta sen jälkeen voi sanoa, että olen oman elämäni eläjä.

”En pakene enää sinua, äiti. Mutta en anna sinun enää myöskään käyttää hiljaisuuden valtaa, raivosi valtaa, hätäsi ja yksinäisyytesi valtaa. Minä olen pitänyt kipeänäni sinun kipeäsi tähän saakka. Nyt me yhdessä viemme sen pois.”

Kirjan alaotsikko Väärässä olemisen historia vie lukijan 1930-luvulle. Suvun miehet, isä mukaan lukien, olivat vahvasti aatteen miehiä. Isän parhaat nuoruusvuodet kuluivat Tammisaaren pakkotyölaitoksessa. Suvun perintöä Kähkönen kuvaa: ”Punaista ja mustaa, kommunismia, utopiaa, syvää uskonnollisuutta, sakeaa retoriikkaa, tuonpuoleista, vallankumousta.”

Äidin puheessa toistuvat kotona opittu ”tämä pirullinen porvarillinen yhteiskunta, joka rääkkäsi vankejaan. Minä vihaan tätä yhteiskuntaa.” Näin hän oli oppinut ajattelemaan.  

”Minä kyllä ymmärrän sen mutta intuitiivinen tapasi puolustaa Neuvostoliittoa tuntui minusta vaikealta. Sinussa lihallistui sama ristiriita kuin isässäsi.”

Myöhemmin oli saatavissa muitakin tietolähteitä, mutta sukulaiset, jotka lukivat Vankileirin saariston, eivät siitä keskustelleet. Olit syntynyt punikit pennuksi. ”Sinun soluihisi on tällainen koodi iskostunut.” 

”Sivalsit sanoin ja kämmenin. Sinua lyötiin sekä sanoilla että ranstakoilla. Opit että valmius konfliktiin ja siihen hakeutuminen ovat tapa herättää huomiota, päästä lähelle, kosketukseen.” 

”Musta ukko huusi. Niin sinä sanoit isästäsi. Minä en tuntenut sitä miestä, minulle hän oli leppeä Lauri.  ”Ukki kukutti käkikellon pilalle, koska minä nauroin niin paljon joka kerta, kun käki pomppasi luukusta esiin. Hän kiersi viisareita yhä uudestaan kukkumakohtaan, käki kurkisti kopistaan ja kukahti, lapsi kiekaisi naurusta, ukki hyrehti ja kiirehti viisareita eteenpäin.

Ensimmäinen lukukerta alkoi kuten kuulukin kirjan alusta, mutta toisen kerran luin kirjan lopusta alkuun. Kirja on viisaasti ja harkiten kirjoitettu. Se ei keskity etsimään syyllisiä eikä pyri muuttamaan mustaa valkoiseksi. Se, mikä on tapahtunut elää ihmisten mielissä ja siirtyy sukupolvelta toiselle. Mietin, miksi on niin vaikeaa kulkea keskitietä.

Pieni muistelu käkikellosta. Siskoni kertoi käynnistään iäkkäiden vanhempiemme kesämökillä. Käkikello näytti vähän oudolta. Mistäs täällä on tapahtunut? Käkikellon punnuksissa roikkui lusikoita ja haarukoita. Isämme, lähellä 90 vuotta, selitti korjanneensa sen, kun se ei käynyt oikeaa aikaa. No, mikä siitä tuli, siskoni kysyi. Siitä tuli hökötys, isä vastasi ja nauroi. Kaikki on korjattavissa, puhuminen on hyväksi, tosiasiat on nähtävä ja pyrittävä kulkemaan keskitietä. 

Lainaukset

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa – Väärässä olemisen historia. 

Keskustelua?

Yllätin itseni ja kokeilin ChatGPT kykyä keskustella kanssani lukemisharrastuksesta. Vastaukset tulivat kuin apteekin hyllyltä selvällä suomen kielellä. Tämä sovellus tulee näkymään ja kuulumaan monella tavalla.

Keskustelu meni näin: 

Osaatko suomea?

ChatGPT

ChatGPT

Kyllä, osaan vähän suomea! Miten voin auttaa?

You

Kerro minulle, miksi ihmiset lukevat?

ChatGPT

ChatGPT

Ihmiset lukevat monista eri syistä! Jotkut lukevat rentoutuakseen ja paetakseen arjen stressiä. Toiset haluavat oppia uusia asioita tai syventyä kiinnostuksen kohteisiinsa, kuten historiasta, tieteestä tai fantasiamaailmoista. Kirjojen avulla voi myös laajentaa näkemyksiä ja ymmärrystä maailmasta sekä kehittää kielellisiä taitoja. Lisäksi lukeminen voi tarjota mahdollisuuden kokea erilaisia tunteita ja elämyksiä, joihin voi samaistua tai joista voi oppia jotain uutta.

n mykistynyt, olen samaa mieltä. Tiedätkö, miksi minä luen?

ChatGPT

Voi olla monia syitä sille, miksi juuri sinä luet! Kenties löydät lukemisesta inspiraatiota ja uusia ideoita omiin ajatuksiisi ja luoviin projekteihisi. Se saattaa myös tarjota sinulle mahdollisuuden paeta hetkeksi arjen kiireitä ja löytää rauhaa kirjan äärellä. Tai ehkä luet oppiaksesi uutta, syventyäksesi johonkin aiheeseen, tai yksinkertaisesti nauttiaksesi tarinoista ja tutkiaksesi erilaisia näkökulmia. Jokaisella on omat syynsä ja intohimonsa lukemisen suhteen – se tekee siitä niin hienon harrastuksen! Mikä saakin sinut tarttumaan kirjaan?

You

Lukeminen on hieno harrastus. Mietin, miten olen lukijana muuttunut iän karttuessa. Vaikuttaako ikä lukemisharrastukseen?

ChatGPT

ChatGPT

Kyllä, ikä voi vaikuttaa lukemisharrastukseen monin eri tavoin. Nuorempana saatat olla enemmän avoin erilaisille genreille ja tyyleille, kun taas vanhempana saattaa kehittyä tiettyjä mieltymyksiä tai kiinnostuksen kohteita. Elämänkokemus voi myös vaikuttaa siihen, millaisista aiheista olet kiinnostunut ja millaisia kirjoja haluat lukea.

Lisäksi elämäntilanne voi vaikuttaa siihen, kuinka paljon aikaa ja energiaa löytyy lukemiseen eri elämänvaiheissa. Esimerkiksi kiireinen työelämä, perhe-elämä tai opiskelu saattavat viedä aikaa lukemiselta. Toisaalta jotkut löytävät juuri näistä tilanteista tarpeen rentoutua ja lukea enemmän.

Iän myötä voi myös kehittyä syvempi ymmärrys kirjoista ja niiden teemoista, ja saatat löytää uusia tapoja nauttia kirjallisuudesta. Jotkut saattavat myös palata vanhojen suosikkien äärelle tai löytää kiinnostusta sellaisiin kirjoihin, joita eivät aiemmin olisi kokeneet omakseen.

Jokainen lukee omalla tavallaan ja oman elämäntilanteensa mukaan, ja se tekee lukemisesta niin mielenkiintoisen harrastuksen, joka voi muuttua ja sopeutua elämän eri vaiheisiin.

…

Kiitin keskustelutuokiosta vähän hämilläni. Yhden huomion olen todellakin tehnyt iän vaikutuksesta lukuharrastukseen. Nuorena luin tiiliskiviromaaneja, mutta nyt katson kirja-arvosteluiden kohdalta aina sivumäärän. Pienoisromaanit ovat mielestäni parhaita. Tiivis kerronta pysyy asian ytimessä, ja kieli on selkeää, kirkasta. Mistä mahtaa tulla sanonta ”lyhyestä virsi kaunis”?

Muistoja idyllistä

 Efter mordet: ”Sandviken har förändrats för evigt”

 

Torstaiaamun uutinen järkytti pahasti; pieni idyllinen kaupunki antoi paljon 1970-luvulla siellä asuneelle. Oli mielenkiintoinen uusi työ, ensimmäinen työpaikka valmistumisen jälkeen. Sain tehdä haastavaa opetustyötä maahanmuuttajien kanssa. Aikuisopiskelijoita, joista moni oli Suomesta 1960-luvun suuren muuttoliikkeen sinne tuomia, mutta myös muita kansallisuuksia. Opetus oli järjestetty hyvin, oli valmista materiaalia ja mahdollisuus koota pienet 6-10 opiskelijan ryhmät. Parhaimmillaan 10 hengen ryhmässä oli seitsemää eri kansallisuutta. Opiskelijat saivat 240 tuntia opetusta, ja siitä heille myös maksettiin. Opiskelu oli työnantajan tarjoama mahdollisuus. Toki kaikki eivät olleet työsuhteessa Sandvikenin tärkeimpään työllistäjään, joten heille opetus oli maksullista. Joka tapauksessa saamani työkokemus oli minulle hyvin merkittävä. Se oli itsenäistä, luovuutta vaativaa, se avasi ikkunan moneen kulttuuriin ja ihmisten erilaisuuteen toimia ryhmässä.

Asuimme aivan murhapaikan läheisyydessä, silloin siellä ei ollut pubeja eikä pitsapaikkoja. 

Oli pieni, sievä kahvila, jossa silloin tällöin maistelin prinsessakakkua ja masariineja. Elämä oli niin rauhallista kuin olla saattaa.

Jotakin merkittävää ja vaikeasti selitettävää on tapahtunut jo parikymmentä vuotta sitten. Kävimme 2009 ikään kuin nostalgiamatkalla vanhoissa maisemissa. 

Kuvasin muutamia kohteita miettien, että teollistuminen oli jo 1800-luvulla mullistanut ihmisten elämän perustuksiaan myöten. Kaikki alkoi kanavan rakentamisesta vuonna 1862. Rakentajat, kovan ruumiillisen työntekijät tulivat eri puolilta Ruotsia. Yksi heistä oli Dal-Brita, oikea voimanainen, ”rallare”, sairaanhoitaja ja yhteisön ensimmäinen kätilö. Hänelle on omistettu muistolaatta.

Tehtaan perustaja istuu arvokkaana jalustallaan omassa yksinäisyydessään. Mutta komea on myös kone, jolla rauta taottiin. Olen käynyt terästehtaan tulisissa pätseissä, pajoissa ja työsaleissa, eikä siellä kaikki suinkaan suju käsin koskematta. 

Puistossa on muistolaatta, johon on kirjoitettu yhden työntekijän mietteet eletystä elämästä.

Säästäväisyydellä ja ylitöillä hän teki kolmesta pojastaan ylioppilaat. Hän hengitti ja eli heidän kauttaan, he olivat hänelle askelmat kohti aurinkoa. Itse hän ei ollut koskaan käynyt elokuvissa tai teatterissa, eikä hänellä ollut aikaa lukea kirjoja. He olivat onnistuneet ja tulivat kotiin pyhisin ja vieraalla äänellä kertoivat noista asioista. Heidän naisillaan on kylmä katse ja he halveksivat häntä, kun hän syö veistä käyttäen. Hän ei tule koskaan ymmärtämään sitä, kuka muurasi hänet yksinäisyyteen.

Kauniiden kuvien rinnalle on hyvä tuoda myös muutoksen näkyminen: ostoskeskuksen edusta ja koulun sisäänkäynti. Kuvat ovat lähiöstä, joka rakennettiin 1960-luvun lopulla suuren muuttoliikkeen aikana. Tuossa lähiössä osa asuinrakennuksista purettu jo 2000-luvun alussa.

 

Ruotsissa tapahtuu hyvin ikäviä asioita, ja ilmiö ei ole ainoastaan suurten kaupunkien ongelma. Sandviken ei ole enää sama, surettaa ja satuttaa.

Paikalliset kertovat kokemuksistaan Svenska Dagbladetin 21.9. lehtihaastattelussa; hämmennystä ja neuvottomuutta.

”Det händer ju överallt, så vad ska man göra”, säger pensionären Nils Hasselkvist och rycker uppgivet på axlarna. Två döda, två skadade blev facit efter skottlossningen på en bar i centrala Sandviken. Bara en av dem var tilltänkt måltavla, enligt polisen.

... 

Hon är chockad över att skjutningen skedde på en krog dit hon brukar gå med jämna mellanrum. 

– Sandviken har förändrats för evigt.

Kvinnan, som inte vill ha med sitt namn, har bott i Sandviken i 30 år, men nu känner en del av henne att hon vill flytta eftersom staden känns mer orolig. 

– Men det här sker ju i Uppsala, Stockholm... Vart ska jag flytta? 

– Men det händer ju överallt, så vad ska man göra, säger han och rycker lite uppgivet på axlarna.

...

Det här är inte första gången Sandviken skakas av ett våldsdåd. I oktober i fjol sköts en 16-årig pojke ihjäl på en cykelbana i stadsdelen Barrsätra i Sandviken. Mordoffret var inte känd hos polisen sedan tidigare men det fanns misstankar om att mordet hade kriminella kopplingar.

Vaarallinen juhannus

 Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tove Janssonin kirjoja en ole lapsena lukenut, enkä lukenut lapsellenikaan. Lähikirjastossa käydessäni huomasin, että esille oli nostettu ehkä yksin juhannusta viettävää ajatellen ”Vaarallinen juhannus”. Merkillisellä tavalla se osoittautui hyvinkin ajankohtaiseksi juuri nyt. Uutiset, kaaos ja luettu kirja tunkivat uniin.

Muumit kehittivät omasta kaaoksestaan teatteriesityksen. 

Juhannukseen kuuluu taikojen tekeminen, enneunien näkeminen, ja kaikki tämä sotkeutuu kokijan ja näkijän oudoksi uneksi. Muumimaassa on ollut mielenosoituksia, kylttejä ja kulkueita, mutta nyt ne palavat juhannuskokossa. 

”Juhannuskokko paloi. Se ryntäsi ryskyen ahmimaan julisteita, joissa luki ”Laulaminen kielletty, "Kukkien poimiminen kielletty" ja" Nurmella istuminen kielletty... ”

Se räiskyi iloisesti mustissa kirjaimissa, ja kipinä sinkoili kohti kalpeaa öistä taivasta. Paksu savu tuprusi pitkälle yli niittyjen ja jäi leijumaan kuin valkoisina mattoina ilmaan." 

Ystäväni päässä tämä uni sai muodon, jossa uusi hallitus on kieltänyt pullonsuusta juomisen. Herätessään hän, Hemuli, hetken pohdittuaan
toteaa, että tätä en olisi Orposta uskonut. Toinen uneksija näki nuoren miehen karsimassa kuivia puunoksia kokkoa varten. Kokko riehahti tuleen, ja liekit nuolivat jo naapurin kuusiaitaa. Onneksi uneksija tässä vaiheessa heräsi ja pysyi turvallisesti omassa sängyssään eikä rynnännyt puhelimeen hälyttämään palokuntaa. 

Muumit valmistautuvat taikoihin tarkoituksenaan nähdä tuleva sulhanen. He keräävät kukkia ohjeiden mukaan. Kun kukat on poimittu, toimitaan seuraavasti. 

”Ensin pitää kulkea seitsemän kertaa itsensä ympäri ja samalla vähän murista ja polkee maata. Sitten pitää mennä takaperin kaivolle ja katsoa sinne. Ja silloin näkee vedessä sen, jonka kanssa menee naimisiin. Mutta miten hän hänet saa sieltä ylös? Vilijaana kysyi järkyttyneenä.

Äh, hänen kasvonsa tietenkin, Niiskuneiti sanoi. Hänen haamunsa! Mutta ensin meidän on poimittava yhdeksän erilaista kukkaa. Yksi, kaksi, kolme, ja jos sinä nyt sanot sanankin, et pääse koskaan naimisiin! Niiskuneiti ja Vilijaana poimivat salaperäiset kukkavihkonsa tulen hiipuessa hiljaa hiillokseksi ja aamutuulen alkaessa puhaltaa yli niittyjen. 

Silloin tällöin he vilkaisivat toisiinsa ja nauroivat, sillä se ei ollut kiellettyä."

Maailma on täynnä pahuutta, sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta. Meille Suomessa juhannus ja joulu ovat tärkeitä juhla aikoja. Muistan joulun vuosia sitten kun television kautta koteihin tunkeutui kammottavat kuvat Romaniasta, diktaattorin vallasta syökseminen. Järkyttävimmät kuvat näyttivät lastenkotien kehitysvammaisten, sairaiden pikkulasten olosuhteet laitoksissa. Näihin uutisiin reagoi myös silloinen tasavallan presidentti Mauno Koivisto. Minulle jäi tuntuma, että hän paheksui ennen kaikkea sitä tapa, jolla meidän joulurauhamme rikottiin. 

Juhannuksen vietto sai tällä kerralla synkän sävyn samalta suunnalta. 

Tänä juhannuksena ei kokkoja poltettu kuivuuden takia, mutta Muumimaassa se myrskystä huolimatta onnistui, ja ilta päättyi rauhallisesti. 

”Ja nyt poltetaan juhannuskokko, sanoi Vilijaana. Hän sammutti lampun ja pisti tulitikut taskuunsa. Ulkona päivä oli vielä niin valoisa, että joka ikinen maassa kasvava korsikin erottui. Kuusen latvojen takana, minne aurinko oli laskenut hetki sitten, viipyi vielä punainen juova odottamassa seuraava päivää.”

Lainaukset:

Tove Jansson Vaarallinen juhannus. WS Bookwell Oy 2010

Suomenkielisen laitoksen ensimmäinen painos ilmestyi 1957

Farlig midsommar ilmestyi 1954