8. tammikuuta 2024

36 uurnaa


Joskus kirjan nimi on kaksijakoinen ja niin monimielinen, että sen lukee ensin yhdellä tulkinnalla ja toisella lukemisella nousee esiin toinen teema. Jokainen lukija lukee omalla tavallaan, minulle Sirpa Kähkösen kirja, 36 uurnaa, oli ensi lukemalla äidin ja tyttären välisen suhteen kuvaus. Vuosi äidin kuoleman jälkeen kirjailija jättää jäähyväiset äidilleen kirjan muodossa ja puhuttelee äitiään: ”Rakas äiti”. Tuota sanaa hän tuskin sanoi äidilleen tämän eläessä. Nyt hän kirjoittaa: ”Tule, äiti, erotaan huolella. Puhutaan, tämän kerran. Olen saanut tilaa, nyt näen sinut. Kovasti haluaisin kertoa sinulle, mitä on tapahtunut lähtösi jälkeen.”

Keskustelu käydään tyttären kokoamien tavaroiden kautta ikään kuin perunkirjoituksena. Sukuhautaan lasketaan 36 uurnaa, joissa on isovanhempien, setien, tätien ja oman äidin elämä.

Hyvän jokainen haluaa säilyttää, joskus se on vaikeaa. Voi kääntää selkänsä menneelle, paeta ja kantaa mukanaan näkymätöntä taakkaa. Taakka kuitenkin säilyy, jos sen sisältöä ei ymmärrä. Vasta sen jälkeen voi sanoa, että olen oman elämäni eläjä.

”En pakene enää sinua, äiti. Mutta en anna sinun enää myöskään käyttää hiljaisuuden valtaa, raivosi valtaa, hätäsi ja yksinäisyytesi valtaa. Minä olen pitänyt kipeänäni sinun kipeäsi tähän saakka. Nyt me yhdessä viemme sen pois.”

Kirjan alaotsikko Väärässä olemisen historia vie lukijan 1930-luvulle. Suvun miehet, isä mukaan lukien, olivat vahvasti aatteen miehiä. Isän parhaat nuoruusvuodet kuluivat Tammisaaren pakkotyölaitoksessa. Suvun perintöä Kähkönen kuvaa: ”Punaista ja mustaa, kommunismia, utopiaa, syvää uskonnollisuutta, sakeaa retoriikkaa, tuonpuoleista, vallankumousta.”

Äidin puheessa toistuvat kotona opittu ”tämä pirullinen porvarillinen yhteiskunta, joka rääkkäsi vankejaan. Minä vihaan tätä yhteiskuntaa.” Näin hän oli oppinut ajattelemaan.  

”Minä kyllä ymmärrän sen mutta intuitiivinen tapasi puolustaa Neuvostoliittoa tuntui minusta vaikealta. Sinussa lihallistui sama ristiriita kuin isässäsi.”

Myöhemmin oli saatavissa muitakin tietolähteitä, mutta sukulaiset, jotka lukivat Vankileirin saariston, eivät siitä keskustelleet. Olit syntynyt punikit pennuksi. ”Sinun soluihisi on tällainen koodi iskostunut.” 

”Sivalsit sanoin ja kämmenin. Sinua lyötiin sekä sanoilla että ranstakoilla. Opit että valmius konfliktiin ja siihen hakeutuminen ovat tapa herättää huomiota, päästä lähelle, kosketukseen.” 

”Musta ukko huusi. Niin sinä sanoit isästäsi. Minä en tuntenut sitä miestä, minulle hän oli leppeä Lauri.  ”Ukki kukutti käkikellon pilalle, koska minä nauroin niin paljon joka kerta, kun käki pomppasi luukusta esiin. Hän kiersi viisareita yhä uudestaan kukkumakohtaan, käki kurkisti kopistaan ja kukahti, lapsi kiekaisi naurusta, ukki hyrehti ja kiirehti viisareita eteenpäin.

Ensimmäinen lukukerta alkoi kuten kuulukin kirjan alusta, mutta toisen kerran luin kirjan lopusta alkuun. Kirja on viisaasti ja harkiten kirjoitettu. Se ei keskity etsimään syyllisiä eikä pyri muuttamaan mustaa valkoiseksi. Se, mikä on tapahtunut elää ihmisten mielissä ja siirtyy sukupolvelta toiselle. Mietin, miksi on niin vaikeaa kulkea keskitietä.

Pieni muistelu käkikellosta. Siskoni kertoi käynnistään iäkkäiden vanhempiemme kesämökillä. Käkikello näytti vähän oudolta. Mistäs täällä on tapahtunut? Käkikellon punnuksissa roikkui lusikoita ja haarukoita. Isämme, lähellä 90 vuotta, selitti korjanneensa sen, kun se ei käynyt oikeaa aikaa. No, mikä siitä tuli, siskoni kysyi. Siitä tuli hökötys, isä vastasi ja nauroi. Kaikki on korjattavissa, puhuminen on hyväksi, tosiasiat on nähtävä ja pyrittävä kulkemaan keskitietä. 


Lainaukset

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa – Väärässä olemisen historia. 




21. marraskuuta 2023

Keskustelua?

Yllätin itseni ja kokeilin ChatGPT kykyä keskustella kanssani lukemisharrastuksesta. Vastaukset tulivat kuin apteekin hyllyltä selvällä suomen kielellä. Tämä sovellus tulee näkymään ja kuulumaan monella tavalla.

Keskustelu meni näin: 


Osaatko suomea?

ChatGPT

ChatGPT

Kyllä, osaan vähän suomea! Miten voin auttaa?

User

You

Kerro minulle, miksi ihmiset lukevat?

ChatGPT

ChatGPT

Ihmiset lukevat monista eri syistä! Jotkut lukevat rentoutuakseen ja paetakseen arjen stressiä. Toiset haluavat oppia uusia asioita tai syventyä kiinnostuksen kohteisiinsa, kuten historiasta, tieteestä tai fantasiamaailmoista. Kirjojen avulla voi myös laajentaa näkemyksiä ja ymmärrystä maailmasta sekä kehittää kielellisiä taitoja. Lisäksi lukeminen voi tarjota mahdollisuuden kokea erilaisia tunteita ja elämyksiä, joihin voi samaistua tai joista voi oppia jotain uutta.

n mykistynyt, olen samaa mieltä. Tiedätkö, miksi minä luen?

ChatGPT

Voi olla monia syitä sille, miksi juuri sinä luet! Kenties löydät lukemisesta inspiraatiota ja uusia ideoita omiin ajatuksiisi ja luoviin projekteihisi. Se saattaa myös tarjota sinulle mahdollisuuden paeta hetkeksi arjen kiireitä ja löytää rauhaa kirjan äärellä. Tai ehkä luet oppiaksesi uutta, syventyäksesi johonkin aiheeseen, tai yksinkertaisesti nauttiaksesi tarinoista ja tutkiaksesi erilaisia näkökulmia. Jokaisella on omat syynsä ja intohimonsa lukemisen suhteen – se tekee siitä niin hienon harrastuksen! Mikä saakin sinut tarttumaan kirjaan?

User

You

Lukeminen on hieno harrastus. Mietin, miten olen lukijana muuttunut iän karttuessa. Vaikuttaako ikä lukemisharrastukseen?

ChatGPT

ChatGPT

Kyllä, ikä voi vaikuttaa lukemisharrastukseen monin eri tavoin. Nuorempana saatat olla enemmän avoin erilaisille genreille ja tyyleille, kun taas vanhempana saattaa kehittyä tiettyjä mieltymyksiä tai kiinnostuksen kohteita. Elämänkokemus voi myös vaikuttaa siihen, millaisista aiheista olet kiinnostunut ja millaisia kirjoja haluat lukea.

Lisäksi elämäntilanne voi vaikuttaa siihen, kuinka paljon aikaa ja energiaa löytyy lukemiseen eri elämänvaiheissa. Esimerkiksi kiireinen työelämä, perhe-elämä tai opiskelu saattavat viedä aikaa lukemiselta. Toisaalta jotkut löytävät juuri näistä tilanteista tarpeen rentoutua ja lukea enemmän.

Iän myötä voi myös kehittyä syvempi ymmärrys kirjoista ja niiden teemoista, ja saatat löytää uusia tapoja nauttia kirjallisuudesta. Jotkut saattavat myös palata vanhojen suosikkien äärelle tai löytää kiinnostusta sellaisiin kirjoihin, joita eivät aiemmin olisi kokeneet omakseen.

Jokainen lukee omalla tavallaan ja oman elämäntilanteensa mukaan, ja se tekee lukemisesta niin mielenkiintoisen harrastuksen, joka voi muuttua ja sopeutua elämän eri vaiheisiin.

Kiitin keskustelutuokiosta vähän hämilläni. Yhden huomion olen todellakin tehnyt iän vaikutuksesta lukuharrastukseen. Nuorena luin tiiliskiviromaaneja, mutta nyt katson kirja-arvosteluiden kohdalta aina sivumäärän. Pienoisromaanit ovat mielestäni parhaita. Tiivis kerronta pysyy asian ytimessä, ja kieli on selkeää, kirkasta. Mistä mahtaa tulla sanonta ”lyhyestä virsi kaunis”?


24. syyskuuta 2023

Muistoja idyllistä


 Efter mordet: ”Sandviken har förändrats för evigt”

 


Torstaiaamun uutinen järkytti pahasti; pieni idyllinen kaupunki antoi paljon 1970-luvulla siellä asuneelle. Oli mielenkiintoinen uusi työ, ensimmäinen työpaikka valmistumisen jälkeen. Sain tehdä haastavaa opetustyötä maahanmuuttajien kanssa. Aikuisopiskelijoita, joista moni oli Suomesta 1960-luvun suuren muuttoliikkeen sinne tuomia, mutta myös muita kansallisuuksia. Opetus oli järjestetty hyvin, oli valmista materiaalia ja mahdollisuus koota pienet 6-10 opiskelijan ryhmät. Parhaimmillaan 10 hengen ryhmässä oli seitsemää eri kansallisuutta. Opiskelijat saivat 240 tuntia opetusta, ja siitä heille myös maksettiin. Opiskelu oli työnantajan tarjoama mahdollisuus. Toki kaikki eivät olleet työsuhteessa Sandvikenin tärkeimpään työllistäjään, joten heille opetus oli maksullista. Joka tapauksessa saamani työkokemus oli minulle hyvin merkittävä. Se oli itsenäistä, luovuutta vaativaa, se avasi ikkunan moneen kulttuuriin ja ihmisten erilaisuuteen toimia ryhmässä.

Asuimme aivan murhapaikan läheisyydessä, silloin siellä ei ollut pubeja eikä pitsapaikkoja. 

Oli pieni, sievä kahvila, jossa silloin tällöin maistelin prinsessakakkua ja masariineja. Elämä oli niin rauhallista kuin olla saattaa.

Jotakin merkittävää ja vaikeasti selitettävää on tapahtunut jo parikymmentä vuotta sitten. Kävimme 2009 ikään kuin nostalgiamatkalla vanhoissa maisemissa. 

Kuvasin muutamia kohteita miettien, että teollistuminen oli jo 1800-luvulla mullistanut ihmisten elämän perustuksiaan myöten. Kaikki alkoi kanavan rakentamisesta vuonna 1862. Rakentajat, kovan ruumiillisen työntekijät tulivat eri puolilta Ruotsia. Yksi heistä oli Dal-Brita, oikea voimanainen, ”rallare”, sairaanhoitaja ja yhteisön ensimmäinen kätilö. Hänelle on omistettu muistolaatta.


Tehtaan perustaja istuu arvokkaana jalustallaan omassa yksinäisyydessään. Mutta komea on myös kone, jolla rauta taottiin. Olen käynyt terästehtaan tulisissa pätseissä, pajoissa ja työsaleissa, eikä siellä kaikki suinkaan suju käsin koskematta. 



Puistossa on muistolaatta, johon on kirjoitettu yhden työntekijän mietteet eletystä elämästä.


Säästäväisyydellä ja ylitöillä hän teki kolmesta pojastaan ylioppilaat. Hän hengitti ja eli heidän kauttaan, he olivat hänelle askelmat kohti aurinkoa. Itse hän ei ollut koskaan käynyt elokuvissa tai teatterissa, eikä hänellä ollut aikaa lukea kirjoja. He olivat onnistuneet ja tulivat kotiin pyhisin ja vieraalla äänellä kertoivat noista asioista. Heidän naisillaan on kylmä katse ja he halveksivat häntä, kun hän syö veistä käyttäen. Hän ei tule koskaan ymmärtämään sitä, kuka muurasi hänet yksinäisyyteen.

Kauniiden kuvien rinnalle on hyvä tuoda myös muutoksen näkyminen: ostoskeskuksen edusta ja koulun sisäänkäynti. Kuvat ovat lähiöstä, joka rakennettiin 1960-luvun lopulla suuren muuttoliikkeen aikana. Tuossa lähiössä osa asuinrakennuksista purettu jo 2000-luvun alussa.



 

Ruotsissa tapahtuu hyvin ikäviä asioita, ja ilmiö ei ole ainoastaan suurten kaupunkien ongelma. Sandviken ei ole enää sama, surettaa ja satuttaa.

Paikalliset kertovat kokemuksistaan Svenska Dagbladetin 21.9. lehtihaastattelussa; hämmennystä ja neuvottomuutta.

”Det händer ju överallt, så vad ska man göra”, säger pensionären Nils Hasselkvist och rycker uppgivet på axlarna. Två döda, två skadade blev facit efter skottlossningen på en bar i centrala Sandviken. Bara en av dem var tilltänkt måltavla, enligt polisen.

... 

Hon är chockad över att skjutningen skedde på en krog dit hon brukar gå med jämna mellanrum. 

– Sandviken har förändrats för evigt.

Kvinnan, som inte vill ha med sitt namn, har bott i Sandviken i 30 år, men nu känner en del av henne att hon vill flytta eftersom staden känns mer orolig. 

– Men det här sker ju i Uppsala, Stockholm... Vart ska jag flytta? 

– Men det händer ju överallt, så vad ska man göra, säger han och rycker lite uppgivet på axlarna.

...

Det här är inte första gången Sandviken skakas av ett våldsdåd. I oktober i fjol sköts en 16-årig pojke ihjäl på en cykelbana i stadsdelen Barrsätra i Sandviken. Mordoffret var inte känd hos polisen sedan tidigare men det fanns misstankar om att mordet hade kriminella kopplingar.






25. kesäkuuta 2023

Vaarallinen juhannus

 Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tove Janssonin kirjoja en ole lapsena lukenut, enkä lukenut lapsellenikaan. Lähikirjastossa käydessäni huomasin, että esille oli nostettu ehkä yksin juhannusta viettävää ajatellen ”Vaarallinen juhannus”. Merkillisellä tavalla se osoittautui hyvinkin ajankohtaiseksi juuri nyt. Uutiset, kaaos ja luettu kirja tunkivat uniin.

Muumit kehittivät omasta kaaoksestaan teatteriesityksen. 

Juhannukseen kuuluu taikojen tekeminen, enneunien näkeminen, ja kaikki tämä sotkeutuu kokijan ja näkijän oudoksi uneksi. Muumimaassa on ollut mielenosoituksia, kylttejä ja kulkueita, mutta nyt ne palavat juhannuskokossa. 

”Juhannuskokko paloi. Se ryntäsi ryskyen ahmimaan julisteita, joissa luki ”Laulaminen kielletty, "Kukkien poimiminen kielletty" ja" Nurmella istuminen kielletty... ”

Se räiskyi iloisesti mustissa kirjaimissa, ja kipinä sinkoili kohti kalpeaa öistä taivasta. Paksu savu tuprusi pitkälle yli niittyjen ja jäi leijumaan kuin valkoisina mattoina ilmaan." 

Ystäväni päässä tämä uni sai muodon, jossa uusi hallitus on kieltänyt pullonsuusta juomisen. Herätessään hän, Hemuli, hetken pohdittuaan
toteaa, että tätä en olisi Orposta uskonut. Toinen uneksija näki nuoren miehen karsimassa kuivia puunoksia kokkoa varten. Kokko riehahti tuleen, ja liekit nuolivat jo naapurin kuusiaitaa. Onneksi uneksija tässä vaiheessa heräsi ja pysyi turvallisesti omassa sängyssään eikä rynnännyt puhelimeen hälyttämään palokuntaa. 

Muumit valmistautuvat taikoihin tarkoituksenaan nähdä tuleva sulhanen. He keräävät kukkia ohjeiden mukaan. Kun kukat on poimittu, toimitaan seuraavasti. 

”Ensin pitää kulkea seitsemän kertaa itsensä ympäri ja samalla vähän murista ja polkee maata. Sitten pitää mennä takaperin kaivolle ja katsoa sinne. Ja silloin näkee vedessä sen, jonka kanssa menee naimisiin. Mutta miten hän hänet saa sieltä ylös? Vilijaana kysyi järkyttyneenä.

Äh, hänen kasvonsa tietenkin, Niiskuneiti sanoi. Hänen haamunsa! Mutta ensin meidän on poimittava yhdeksän erilaista kukkaa. Yksi, kaksi, kolme, ja jos sinä nyt sanot sanankin, et pääse koskaan naimisiin! Niiskuneiti ja Vilijaana poimivat salaperäiset kukkavihkonsa tulen hiipuessa hiljaa hiillokseksi ja aamutuulen alkaessa puhaltaa yli niittyjen. 

Silloin tällöin he vilkaisivat toisiinsa ja nauroivat, sillä se ei ollut kiellettyä."


Maailma on täynnä pahuutta, sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta. Meille Suomessa juhannus ja joulu ovat tärkeitä juhla aikoja. Muistan joulun vuosia sitten kun television kautta koteihin tunkeutui kammottavat kuvat Romaniasta, diktaattorin vallasta syökseminen. Järkyttävimmät kuvat näyttivät lastenkotien kehitysvammaisten, sairaiden pikkulasten olosuhteet laitoksissa. Näihin uutisiin reagoi myös silloinen tasavallan presidentti Mauno Koivisto. Minulle jäi tuntuma, että hän paheksui ennen kaikkea sitä tapa, jolla meidän joulurauhamme rikottiin. 

Juhannuksen vietto sai tällä kerralla synkän sävyn samalta suunnalta. 

Tänä juhannuksena ei kokkoja poltettu kuivuuden takia, mutta Muumimaassa se myrskystä huolimatta onnistui, ja ilta päättyi rauhallisesti. 

”Ja nyt poltetaan juhannuskokko, sanoi Vilijaana. Hän sammutti lampun ja pisti tulitikut taskuunsa. Ulkona päivä oli vielä niin valoisa, että joka ikinen maassa kasvava korsikin erottui. Kuusen latvojen takana, minne aurinko oli laskenut hetki sitten, viipyi vielä punainen juova odottamassa seuraava päivää.”


Lainaukset:

Tove Jansson Vaarallinen juhannus. WS Bookwell Oy 2010

Suomenkielisen laitoksen ensimmäinen painos ilmestyi 1957

Farlig midsommar ilmestyi 1954


13. kesäkuuta 2023

Pelargonit

 



Sana tulee kreikan kielen sanasta pelargos, joka tarkoittaa haikaraa. Mutta nyt ei ole kysymys linnuista. Taimitarhoissa sitä löytyy monen värisenä muunnoksena täydessä kukassa teholannoituksen ansiosta. Se sopeutuu erityisen hyvin kuivaan ympäristöön, sisälle ja ulos, ja parhaiten sen saa hengiltä liialla kastelulla. Olen joskus ollut niin innostunut tästä kasvista, että toin sitä (ehkä laittomasti) Lontoon Chelsea Flower Showsta, jossa on tarjolla myös harvinaisuuksia. Nämä kukkani eivät ole enää elossa.

Lähitarhalta ostin pinkin kaunottaren, joka tunnetaan nimellä Mårbacka. Lajike on vanhaa ruotsalaista perua, mutta koska sen alkuperä on hämärän peitossa, sekaannus on mahdollista. Lähinnä sen saattaa sekoittaa tanskalaiseen Dronning Ingridiin. Kuvissa näyttävät hyvin samanlaisilta. Mutta kuningatar Ingrid oli ruotsalainen, joten en pidä mahdottomana, etteikö hän olisi voinut ottaa mukaansa kotimaastaan lähtiessään muutaman kukkaruukun. Olisivathan nämä tutut kukat ilahduttaneet puutarhoista kiinnostunutta kuningatarta ja lievittäneet koti-ikävää. Äidin puutarhaharrastus periytyi tyttärelle Tanskan kuningatar Margareeta II.

Puutarhoista on mahdollista ammentaa monenlaista tietoa kasvien ohella. Mårbackan historia on yksiselitteinen; se johdattelee kirjallisuuden pariin. Selma Lagerlöf syntyi vuonna 1858 Mårbackassa. Kartanossa hän vietti lapsuus- ja nuoruusvuotensa. Suku menetti kartanon konkurssin seurauksena, oliko holtitonta talonpitoa vai mistä oli kysymys. Selma Lagerlöf oli itsenäinen ja omatoiminen, työskenteli pitkään opettana. Opettajan palkalla ei kartanoa osteta, mutta saatuaan ensimmäisenä naisena maailmassa Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1909, Mårbacka siirtyi hänelle. Hänen tuotannostaan tunnetaan ehkä parhaiten lastenkirja ”Peukaloisen retket villihanhien seurassa”. Muistan lukeneeni kirjaa jälkikasvulle ja televisiosarjaakin seurattiin. Nyt, kun melkein kaikki on käden ulottuvilla, voisi kuunnella ”Gösta Berlingin taru” kirjan, joka kuvaa 1800-luvun elämää Ruotsissa. Muistelen nähneeni kirjaan perustuvan näytelmän Kansallisteatterissa, ja viittauksen Lagerlöfin omaan lapsuuteen.

Mårbacka on edelleen olemassa, koska Selma Lagerlöf määräsi testamentissaan asuinrakennuksen säilytettäväksi siinä kunnossa kuin se oli hänen eläessään ja pidettävä avoimena yleisölle. Rakennuksen sisustus ja puutarha muodostavat kauniin kokonaisuuden. Ruotsissa on muitakin taiteilijakoteja, joiden hoitoon on satsattu, tässä en ole käynyt, mutta kuvia ja kirjoja on runsaasti sisätiloista ja puutarhoista. Tällä ajatuksella on kunnostettu meillä ainakin Sibeliuksen koti ja puutarha. 

Ruotsalainen Ellen Key oli 1900-luvun alun vaikuttajanaisia monessakin mielessä. Hänen ideansa kodista ja kodin sielusta vaikutti selvästi tuon ajan naisiin, naisiin, joilla oli mahdollisuus muokata kotinsa itselleen sopivaksi. Puhuminen sielusta on ollut pitkään kovin vanhanaikaista, toisin oli ennen. Mielenterveyttä hoidettiin sairaaloissa, joissa oli aina suuri puutarha ympärillä; kaunis puisto ja kukkaistutukset. Sairaalaympäristö, jossa kasvoin oli myös veden äärellä. Oli tilaa liikkua, etsiä varjoa, kiivetä puuhun, käydä uimassa, uimapaikkoja oli useita. Jännittävin reitti kulki hevoshaan läpi.

Ellen Keyn mukaan luonto heijastaa sielun maisemaa ja erilaisia mielentiloja. ”Själen blir en gruva ju mer den upparbetas.”

”Denna bok…är för dem hvilka en sommardag i timmar kunna ligga i en hage, tjusande af fjädermolnens skiftande hamn; för dem hvilka kunna sitta försjunka i den stund då dagen dör och natten födes…”

Millaisia ajatuksia pelargonia sinussa herättää? Nautitaan kesästä!


Ellen oli muuten sitä mieltä, että jokaisessa huoneessa pitää olla kirjoituspöytä.


Lainaukset

Ingela Bendt: Ett hem för själen – Ellen Keys Strand. Albert Bonniers Förlag 2002






  











25. toukokuuta 2023

Mainehaitta



Uusi tuttavuus, Martta Bröyer (1897-1979), esiteltiin ansiokkaasti Hakasalmen huvilan pienessä, intiimissä tilassa. Neljä näyttelijää vaihtoivat roolista toiseen, joita oli kaikkiaan kymmenen, jos onnistuin oikein laskemaan. Kaikki toimi hienosti ja harkitusti; liikkeet, musiikki, nimilaput, aikatasot ja tapahtumapaikat.

Näytelmän keskiössä on ihmisen kehollisuus, ja liikkeen merkitys mielen eheytymiselle. 1900-luvun alkupuolen suhtautuminen tanssiin ja vapaaseen liikkeeseen oli yksiselitteisesti kielteinen jopa tuomitseva. Näytelmässä viitataan tuon ajan toisinajattelijoihin: Wilhelm Reich (1897-1957), Rudolf Steiner (1861-1925), Mary Wigman (1886-1973), Rudolf von Laban (1879-1958). Tosin en tiedä, millainen heidän suhteensa oli Hitleriin tuona aikana.

Reichista tiedän enemmän. Hän on itävaltalainen (syntynyt Ukrainassa) psykoanalyytikko ja Freudin oppilas. Hänestä on kirjoitettu 15 elämäkertaa, useita opinnäytetöitä aivan viime vuosinakin. Hänen työnsä jatkajia ja/tai vaikutteita saaneita ovat mm Karin Horney ja Erich Fromm sekä gestalt-terapia. Reichin kirjallinen tuotanto on hyvin laaja, mutta suomeksi on saatavissa vain 1970-luvulla julkaistu Fasismin massapsykologia.    

”Reich oli karismaattinen puhuja, joka osasi puhua ihmisille heidän vastaanottokykynsä mukaan. Hän puhui elävästi ja vaistosi kuulijoidensa tarpeet. Hän oli avoin ja innostava, hän aloitti puheen kuulijoiden konkreettisista tarpeista ja mielenkiinnon kohteista ja johdatteli heitä näkemään yksilöllisten ongelmien suhteen yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Vähitellen Reich alkoi tulla yhä tietoisemmaksi yhteiskunnan vaikutuksesta neuroosien syntyyn. Hän vakuuttui siitä, että ihmisten voimattomuus sortajiaan vastaan johtui siitä, että autoritaarinen yhteiskunta pakotti yksilön torjumaan seksuaalisuutensa ja sitä kautta tämä menetti voimansa ja rohkeutensa nousta puolustamaan itseään. Hän näki työkseen valistaa kansaa jokaisen yksilön seksuaalisista ja taloudellisista oikeuksista ja hän puhui seksuaalivalistuksen, vapaan abortin ja ehkäisyn puolesta. Tätä varten hän perusti neljän kollegansa ja kolmen synnytyslääkärin kanssa seksuaalipoliittisen yhdistyksen Die Sozialistische Gesellschaft für Sexualberatung und Sexualforschung, joka avasi Wienissä neljä seksuaalineuvontaklinikkaa työläisille. Klinikoille tulvi ihmisiä, joten tarve tällaiseen toimintaan oli ilmeinen. Reichia kosketti erityisesti monien naisten hätä. Nämä naiset oli pakotettu jatkamaan surkeita avioliittojaan ja synnyttämään lapsia, joita he eivät halunneet tai eivät köyhyytensä vuoksi pystyneet kasvattamaan. Samoin hän puhui nuorten puolesta, jotka moraalisääntöjen, tietämättömyyden ja surkeiden asumisolojen vuoksi joutuivat kieltämään seksuaaliset tarpeensa. Klinikoilla annettiin terapiaa ja seksuaalivalistusta, ja siellä suoritettiin myös abortteja.”

Lainaus: kehopsykoterapia.fi Markku Välimäki: Wilhelm Reich ja hänen elämänsä

Näytelmän käsiohjelmassa on jokaisen henkilön taustakuvaus. Reichin kohdalla kuvaus päättyy: ”Emigroiduttuaan Yhdysvaltoihin Reich perusti Orgonon-tutkimuskeskuksen ja alkoi myydä parantavia orgonikammioita. Hänet tuomittiin Yhdysvalloissa kuluttajien johtamisesta harhaan ja hän kuoli vankeudessa.”

Niin tai näin. Jossakin toisessa yhteydessä tuomion sanotaan tuleen oikeuslaitoksen halventamisesta. Kun seksuaalisuus, abortti ja ehkäisy ovat nykyäänkin vaikeasti käsiteltäviä asioita, on helppo ymmärtää se, miten paljon ristiriitoja aihe tuohon aikaan synnytti myös poliittisista syistä. Tästä syystä laitoin otsikoksi: Mainehaitta.

Kiinnostava aihe näytelmässä oli myös raha. Mary Wigmanin perustama Dresdenin tanssikoulu oli joko jatkuvassa rahapulassa tai taloudelliset tavoitteet oli korkealle viritetyt. Kaikille eheytyminen ei tanssin avulla ollut mahdollista. Jyvät seulottiin akanoista.

Entä itse Martta Bröyer? Hän sukunimensä oli alkujaan Nevalainen, nimen muutos oli hänen omansa. Hän aloitti tanssiopintonnot Helsingissä 20-vuotiaana, ja Dresdenin opintojen jälkeen ryhtyi kehittämään omaa opetusmetodiaan, jossa yhdisti tanssia ja lausuntataidetta. Hänen metodinsa, jossa välittyi syvä tunneilmaisu ja groteskit liikkeet, herätti Suomessa vastarintaa ja sai huonon vastaanoton. Hän jatkoi perustamansa koulun toimintaa 1950-luvun lopulle eikä lopettanut julkisia esiintymisiä. Vuonna 1956 Martta Bröyerille myönnettiin Pro Finlandia -mitalli. Merkittävä henkilö Martan elämässä oli hänen kasvattiäitinsä Hanna Blåfield, joka adoptoi hänet vuonna 1937. He asuivat yhdessä Hannan kuolemaan saakka.


 




 

 

28. huhtikuuta 2023

Essee


Lukutottumukset muuttuvat iän mukana. Nuorena kiinnostuksen kohteena olivat romaanit, joissa juonivetoisesti kuvattiin uskomattomia henkilöitä vierailla mailla sodan melskeissä tai muissa haasteellisissa tehtävissä. Kirjan lopussa oli usein onnekas loppu, ja joskus luin viimeiset sivut etukäteen välttääkseni ”turhan jännityksen” keskushenkilöiden kohtalosta.

Nyt valitsen mieluummin tiiviin kerronnan ja fyysisesti kevyen kirjan. Myös esseet houkuttavat lukemaan, koska siinä kirjoittaja on jo tiivistänyt käsittelemänsä aineiston jonkin teeman ympärille.
Pari kymmentä vuotta sitten hankin Oswald Spenglerin (1880-1936) kirjan Länsimaiden perikato. Kirja julkaistiin Saksassa vuonna 1918 ensimmäisen maailmansodan päättyessä. Lueskelin kirjaa sieltä täältä, mutta pinnalliseksi lukeminen jäi. Elimme seesteistä ja poikkeuksellisen turvallista eurooppalaista rauhan aikaa. Tilanne on nyt toinen, mutta en palaa edellä mainittuun kirjaan, jonnekin se on muuttojen yhteydessä hävinnyt.

Spenglerin pääajatus kulttuurien kuvauksessa on rinnastus vuodenaikoihin. 
” Elinvoimaisessa kasvuvaiheessa, keväässä, kulttuuri kokoaa ihmiset orgaaniseksi yhteisöksi eli hengeksi, joka on yhteisön sisäisesti eletty kokemus itsestään. Kun kulttuuri lujittuu, sen tapa toimia tulee yleisesti ja laajemmin omaksutuksi. Samalla syntyvät parhaat ja kestävimmät saavutukset, rakennukset, kaupungit ja taideteokset. Sivilisaationvaiheessa eli syksyssä kulttuuri menettää luovan voimansa, vaikka jatkaakin olemistaan noudattamalla aiempaa toteuttamistapaa. Talven koittaessa kulttuuri on jo sisäisesti kuollut. Sen pyhyyden käsite on kadonnut. Vaikka sivilisaatio näennäisesti jatkaisi elämäänsä ulkoisesti tasapainoisena, se on silti sisäisesti kuihtumassa, näivettynyt ja luonteeltaan neuroottinen.”

Esseen kirjoittaja tuo Spenglerin rinnalle itävaltalaisen Egon Friedellin (1878-1938), ja tästä rinnastuksesta tulee tekstiin jännite. Lukija miettii, miten historiankirjoitus on aikaan sidottua. Mikä on tämän aikakauden sairaus, missä on se heikko kohta, jonka pettäessä koko sivilisaatio ja länsimainen kulttuuri on vaarassa luhistua?

” Tämän päivän ihmistä pommitetaan jatkuvasti tosiasioilla, jotka näennäisesti vaativat moraalista kannanottoa puolesta tai vastaan. On selvää, että totuudella ei tämän keskustelun kanssa ole paljon tekemistä. Tässä mielessä nykyiset internetin someilmiöt, vihapuhe, anteeksipyyntövaatimukset, kulttuurisen omimisen käsitteet, salaliittoteoriat, fake news ja muu manipulaatio, ovat vain massayhteiskunnan sivilisaatioihmisten hysteriaa ja hedelmätöntä tunteiden aaltoilua. Nämä ilmiöt perustuvat valikoiviin faktoihin ja totuuden mahdollisuuden kieltämiseen. Totuutta kun ei an sich ole olemassa. Mikä tahansa sopivasti editoituna saadaan näyttämään miltä tahansa.”

Ei tätä ole mukava kirjoittaa, saati lukea. Säästyn paljolta kun en lue somekirjoituksia enkä twiittejä. ”Spengler ei usko tasa-arvoon. Ihminen on petoeläin ja saalistaja, joka etsii vain omaa etuaan.” Juutalainen Friedell oli omana aikanaan arvostettu kirjailija, mutta päätti päivänsä 1938 Wienissä hyppäämällä ikkunasta kadulle SA-joukkojen hakiessa hänet kotoaan. Kaikuja nykyhetkestä, joita uutiset välittävät monesta suunnasta.

Missä luuraa se seuraava rauhantahtoinen pieni pullea, tomera mies/nainen, joka median muokkaamana on valmis tuhoamaan oman kansansa.

”Kun kulttuurin henkistä taustaa ei enää kyetä arvostamaan, yhteiskunnat lakastuvat takaisin aiempaan mitättömyyteensä, kunnes lopulta kuolevat uuden nousevan kulttuurin syrjäyttäessä sen. Aivan lopussa myös johtajat menettävät ajattelukykynsä. Tai jos olisi uskominen, ja miksei Spenglerkin näin ajattelisi, uusi kevät ja renessanssi nousevat vanhan kulttuurin raunioilla. Mistä se tulee, voimme vain aavistaa.”

Lainaukset:
Mikko Ketovuori: Historian ongelma Oswald Spenglerin ja Egon Friedellin kulttuurifilosofiassa.
Teoksessa: Puolesta ja vastaan. Esseitä kirjoista ja aatteista. Toim. Katariina Kajannes ja Matti Kuhna. Athanor 2020