24. elokuuta 2024

Lukuhetki





 Lauantaiaamu on juhlaa; istua kaikessa rauhassa Hesaria lukien, paperilla painettuna sana ja kuva saa enemmän merkitystä kuin näytöltä selailtuna. Vaikka viikolla uutisten seuraaminen käy kännykällä nopeasti, jotakin jää puuttumaan.


Iltaohjelmaa suunnitellen luen TV & Radio -sivut. Uusintana näyttää olevan Elefanttimies, jonka olen nähnyt aikoinaan, elokuva on vuodelta 1980. Pauliina Leinonen esittelee elokuvan otsikolla Rujo ja pilkattu mies jäi historiaan. Teksti päättyy tiivistelmään.

Elefanttimiehen tarina kiehtoo yhä, vaikka hänen kuolemastaan on kulunut lähes 135 vuotta. Merrickin kohtalo pakottaa miettimään omia asenteita, kuten eräs Youtube-kommentoija muistuttaa.

"Tämän kaiken suuri ironia on se, että 130 vuotta myöhemmin tiedämme hänen nimensä ja elämänsä, mutta emme muista yhtäkään ihmistä, jotka häntä pilkkasivat. He ovat kadonneet historiaan."

Ovatko he kadonneet, mitä heistä on tullut, osaavatko katua tekojaan, hävetä käyttäytymistään? Kuka tietää?

Ihminen on kummallinen otus, aina näyttää löytyvän nöyryytettäviä ja nöyryyttäjiä. Kuva sen parhaiten paljastaa. Elämme yltäkylläisyyden aikaa, ja nöyryytyksen välineeksi riittää ruokaa sotkettavaksi, vaikka samassa lehdessä on kuvia luurangon laihoiksi nääntyneistä lapsista.

Nasujaisia ei minun kouluaikanani tunnettu. Keskikoulusta lukioon siirtyminen oli merkittävä muutos kohti aikuisuutta. Meillä sen merkkinä oli se, että osa opettajista alkoi teititellä lukiolaista. Näin korostettiin lukiolaisen aikuisuutta. Sinuttelu yleistyi työympäristössä vasta 1970-luvulla, siihen asti korkeammassa asemassa olevaa ja vanhempaa kollegaa teititeltiin.

Opetussuunnitelmatyötä tehdessäni käytettiin sanaa "piilo-opetussuunnitelma", joka terminä on varmasti vanhentunut, mutta tuskin ilmiö on mihinkään kadonnut. Fiksut opiskelijat eivät suostu nöyryyttäjiksi, siitä olen aivan varma. Kunpa tuo kuvakin olisi rajattu siten, että sotkijoitten kasvot näkyisivät, etteivät katoaisi historiaan.

Oli ilo lukea Hesaria!

....

Tästä tulikin kiinnostava postaus. Otin kuvan Hesarissa julkaistusta kuvasta, jossa kuvateksti: Lukiolaisten mukaan nasujaisiin kuuluu perinteisesti ruoalla sotkeminen ja nöyryyttäminen. Kuva Alppipuistossa pidetyistä nasujaisista vuonna 2023.

Jutun otsikko: Helsingin Kallion lukiolaisilla on korvike nasujaisille

"Nasujaiset on hirvittävä perinne, joka pitäisi lopettaa", sanoo Kallion lukion opiskelija Iris Heilakka.

Jutun on kirjoittanut Pipsa Soinkko-Westerholm

Julkaisin fb:ssa siten, että kuva ja otsikko olivat näkyvissä. Tuli vastaus: Poistimme julkaisusi. Syy: Tämä rikkoo roskasisältöä koskevia yhteisönormejamme. 

Nyt poistin kuvan, katsotaan miten menee läpi.