Sana vilahtelee asiantuntijoiden keskusteluissa yhä useammin; ensin pandemian yhteydessä ja nyt sodan uhasta ja tuhoista puhuttaessa. Kielitoimiston sanakirjassa termi on korvattavissa sanoilla: kriisinkestävyys, selviytymiskyky, palautumiskyky, häriönsietokyky, muutosjoustavuus, henkinen kestävyys, mielen sinnikkyys.
Resilienssistä puhutaan sekä yksilön että organisaation ominaisuutena. Sodan ja pandemian tuomat haasteet kohdistuvat koko kansaan. Termille löytyy siis asiayhteydestä riippuen hyviä suomenkielisiä vastineita.
Kielikello ehdottaa resilienttiä henkilöä kuvattaessa käyttämään sanoja: selviytymiskykyinen, palautumiskykyinen, joustava, lannistumaton ja sinnikäs.
Näin asia aukeaa suomeksi jokaiselle. Joskus ihmettelen itsekseni, miksi tämä sanoilla keikarointi. Olisiko niin, että asiantuntijat englanninkielistä tekstiä lukiessaan jättävät pohdinnan puolitiehen, miten viesti saadaan välitettyä jokaiselle kuulijalle.
Ihmislapsen ja eläimen jälkeläisen kamppailu alkaa syntymähetkellä. Enpä ollut ennen tullut ajatelleeksi, miten erilaisissa olosuhteissa eläimen pentu viettää syntymän jälkeisen ajan.
”Kirahvinpoikaset putoavat korkealta, kengurunpoikaset saavat köllötellä äidin pussissa, virtahevot ottavat poikaset varovasti hampaittensa väliin ja kiikuttavat ne veteen. Mutta sitten ovat vuorossa kilpikonnanpoikaset, jotka syntyvät maalla ja saavat itse kömpiä mereen miten parhaiten taitavat. Näemme, kuinka ne raahustavat epätoivoisesti eteenpäin hiekassa, ja selostajan ääni kertoo, että vain yksi kymmenestätuhannesta selviytyy.”
Merete Mazzarella kertoo katsoneensa edellä kuvattua lasten TV-ohjelmaa ja miettineensä sen antamaa opetusta vuonna 2009 ilmestyneessä kirjassaan.
Kuvaus pysäytti, kun nyt tiedämme monen pakenevan maastaan. Ensimmäiset kuvat olivat nuoria naisia lapsineen, kellareissa piileskeleviä perheitä ja siellä syntyneitä vauvoja. Vähitellen kuvat ovat muuttuneet julmemmiksi; vanhuksia, pommitettuja sairaaloita, raunioita.
Pahan kierre saa alkunsa jo syntymähetkellä, jokaisella ei ole turvaa vanhemmissa. Pelokas, paniikissa oleva äiti ei kykene luomaan suojaavaa muuria lapsensa ympärille. Perheet hajoavat: isät lähtevät puolustamaan maataan, vanhukset ja vammaiset piiloutuvat kellareihin. Pakenemaan kykenevät kantavat huolta loukkuihin ja raunioihin jääneistä läheisistä.
Nyt ihmettelemme, miten sokeita olemme olleet uhkan varoitusmerkkien havaitsemisessa. Miksi en ole lukenut aikaisemmin Åsne Seierstadin vuonna 2008 ilmestynyttä kirjaa Groznyin enkelit. Kirjan takakannessa kirja esitellään näin.
”Kansainvälisesti tunnetun ja palkitun lehtinaisen Åsne Seierstadin teos on selonteko Tsetsenian murhenäytelmästä ja nykyhetken tilanteesta.
Venäjän kieltä opiskellut Åsne oli vain 23-vuotias saadessaan paikan Moskovan-kirjeenvaihtajana. Kun venäläiset joukot vyöryivät Tsetseniaan 1994, hän matkusti Kaukasukselle raportoimaan tapahtumista. Kaksi vuotta hän seurasi kriisiä, ja norjalainen Arbeiderbladet-lehti julkaisi reportaasit.
Kymmenen vuotta myöhemmin Åsne palasi Tsetseniaan ja matkusti vuosina 2006-2007 alueen eri puolilla. Hän saattoi todeta, että tragedia jatkuu, mutta sen seuraaminen tiedotusvälineissä on unohtunut maailman muiden sotien varjoon. Sodan alkamisen jälkeen 10-20 prosenttia väestöstä on saanut surmansa, ja yhteiskuntaa on kohdeltu äärimmäisen julmasti. Kirjan tärkeimpiä painopisteitä on sodan vaikutus lapsiin, jotka ovat menettäneet kaiken.”
Yllä oleva kuva kyttyrässä kyyhöttävästä pojasta on patsas Ateneumin kokoelmista, tekijää en muista, eikä se liity tähän kirjaan. Mutta olemus kertoo nälästä ja kärsimyksestä, loukatusta lapsuudesta.
"Vaikka hän kovettaa mielensä, kipeät ajatukset kalvavat hänen sisintään. Hän on jättänyt sisarpuolensa pulaan. Yksin sedän luo. Hän haaveilee, miten pelastaa siskon. Murtautuu sisään kun setä makaa umpikännissä, uhkaa setää veitsellä ja vie siskon pois.
Sen sijaan hän tappaa koiria. Potkaisee raatoa taas kerran. Käyttää huumeita, haistelee liimaa. Hän päätyy tappeluun mustalaispoikien kanssa, ja kiertelevä joukko potkaisee hänet pois.
Taas hän nukkuu yksin jokirannassa koiranraadot ympärillään. Koiria hän voi tappaa milloin vain. Ne ovat nujerrettuja, niin heikkoja, hän tuhahtaa, ne ovat unohtaneet, että ovat oikeasti susia."
Miten näistä orvoista, hylätyistä lapsista voi tulla muuta kuin pahuutta toistavia aikuisia, joille sota tarjoaa mahdollisuuden kostaa, hävittää ja ryöstää. He ihailevat voimaa ja valtaa. Haaveilevat olevansa susia. He ovat helposti liikuteltava lauma ja odottavat vahvaa johtajaa. Jos muuta ei ole tarjolla.
Lainaukset:
Åsne Seierstad: Groznyin enkelit. WSOY. 2008
Merete Mazzarella: Illalla pelataan Afrikan tähteä - Isovanhemmista ja lapsenlapsista. Tammi. 2008
