Muutin mieleni bonsain suhteen luettuani Mari Mörön kirjan Kukkasillaan. Mutta en suinkaan tuomitse bonsaiharrastajaa. Japanilaisten puutarhojen ihailuni ei vähene, se on oma arvokas puutarhataiteen laji, jossa harmonia, pelkistys, järjestys ja uskonnolliset vaikutteet nivoutuvat yhteen. Se ei ole arkipuutarha eikä hyötypuutarha vaan alkujaan portein ja muurein rajattu alue, pyhäkkö.
Sain bonsain naapurilta, ja ajattelin ryhtyä tämän puun vaalimiseen kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Mieleni muuttui.
Mari Mörö innostui kolmesta pienoispuusta kertomansa mukaan, joko kevätauringon höperryttämänä tai huomattavan alennuksen vuoksi. Mutta jo kolmantena päivänä hän sai outoja tuntemuksia katsellessaan hankkimiaan puita. Herkistyminen puun kärsimykselle ei ole vaikeasti ymmärrettävä asia. Kun katselin oman puuni vääntynyttä runkoa, siinä näkyi selvästi rautalankojen tekemät arvet. Näin ei saisi olla, sillä ohjaavat vanteet pitää löysätä puun kasvun mukaisesti.
Mitä teki Mari Mörö lievittääkseen omaa tukalaa tunnetilaansa. Hän pakkasi puunsa kassiin ja lähti bussiajelulle. Hän hyppäsi ulos siirtolapuutarhan lähellä olevalla pysäkillä. Kuljeskeli siirtolapuutarhassa ja joutui kuin sattuman kautta mukaan puuhakkaaseen talkoojoukkoon. Sopivan tilaisuuden tullen hän istutti kolme pienoispuuta yhteiseksi tarkoitettuun kukkapenkkiin. Antoi niille vettä ja toivotteli hyvää vapaata elämää ja kasvamista ilman kahleita. Oman pienoispuuni annan kasvaa vapaasti siihen muotoon joka sille itselleen sopii ja koonkin se saa ihan itse valita; katto on korkealla.
Kirjaa lukiessa opin myös jotakin havaijilaisesta mytologiasta. Elokuussa aamuvarhain mekin voimme nähdä metsän rajasta avoimelle pellolle leijuvan sumun. Näky on tuttu omassa kesämaisemassani, mutta en ole osannut sitä nimetä. Se on havaijilaisen mytologian mukaan maan hengitystä.
”Kun Merwin saapui paikalle, ei hänen maapalansa hengittänyt. Edes saaren kotoperäiset lajit eivät aluksi tahtoneet kasvaa. 40 vuotta ja 2700 paljain käsin istutettua puuta myöhemmin, kun runoilija on jo poissa, hengityksen voi todeta kuka tahansa. Se välittyy myös hänen runoistaan, niistä joita ei ole puukotettu pilkuin.”
W.S. Merwin (1927-2019) perusti palmumetsän, joka laajuudellaan ja monipuolisuudellaan on yllättänyt jopa alan asiantuntijat. Yllättävä teko Pulitzer-palkinnon kahdesti saaneelta runoilijalta. Tässä tuli jälleen jatkotutkimisen paikka, kun hänen tuotantoaan en tunne lainkaan.
”Nähtyään joka aamu auringon nousun ja sen laskun Tyyneenmereen ja juurruttuaan saarelle istuttamiensa puiden kanssa hän noin 80-vuotiaana tuli samaan tulokseen kuin Bertrand Russell aikoinaan, että vain itsenäisyys on oikeaa vapautta. Merwin sääti yhtälöä: vapaus on käytettävä palvelemaan isompia päämääriä kuin arjen täyttävää materialismia, jota hän inhosi. Vain metsä osaa tehdä metsän, hän vain istuttaa puita ja kutsuu sitä palaamaan. Sen jälkeen hän poistuu paikalta, mutta aurinko nousee senkin jälkeen joka aamu ja se elämä, jota hän hiukan edisti, jatkuu.”
Sano jotakin metsästä!
Lainaukseet
Mari Mörö: Kukkasillaan. Teos. 2020
