24 tuntia kuuntelua tai oikeastaan paljon enemmän. Muutama aikaisempi kokemus on ollut pettymys. Lukijan ääni ei ole sopinut korvaani tai sisältö ei jostakin syystä tempaise mukaansa. Totuttelua vaati tämäkin, mutta kun lukija lukee omaa tekstiään ääni värittää juuri sopivasti sanoman. Teksti on runsasta, nimiä on paljon ja aikajänne 1500-luvulta miltei nykyaikaan.
Kirjaa lukiessa voi helposti palata jo luettuun, nyt on kelattava takaisin ja toistettava kuulemansa. Tätä jouduin tekemään varsinkin aluksi. Vähitellen tarinan juoni alkoi hahmottua, ja kultakorun siirtyminen maasta toiseen, kädestä toiseen, jäsentyy kirjan juoneksi.
Pirkko Saision romaani Passio vie lukijan myyttien ja legendojen maailmaan vahvasti Euroopan historiaan ankkuroituna.
Tarina alkaa Firenzessä, jossa polttoroviot roihuavat. Kouluajalta muistamme Savonarolan, joka paavin rappeutunutta valtaa vastustaessaan luo hurmoshenkisen liikkeen. Hän elää äärimmäisessä askeesissa ja vaatii samaa myös muilta. Pidän kirjoista, jotka sysäävät lukijansa eteenpäin toisiin kirjoihin. Luin Savonarolasta ja hänen asemastaan kirkkohistoriassa, oliko hän uskonpuhdistaja, en tiedä. Mutta hänen mietteensä vankityrmässä ennen roviolle joutumista pysähdyttivät. Itsereflektio ja omien toimiensa kriittinen tarkastelu onnistuu joskus tiukan paikan tullen, tosin taito puuttuu monelta.
”Girolamo Savonarolan alaston elämä oli täynnä epäilyksiä, epäröintejä. Ja mahtailua.
Girolamo Savonarola oli mahtaillut köyhyydellään ja ankaruudellaan kuin paavi Aleksanteri kultaisella kruunullaan ja jalokivin koristellulla kasukallaan. Molempien silmät olivat kylmät ja sokeat. Molempien ääni oli mahtipontisuudesta huolimatta hauras ja voimaton, kuin kilisevä kello ja helisevä vaski.
Girolamo Savonarola oli hylännyt lämpimät, upottavat patjat, lihan viettelykset, menestyksekkään uran ja aseman, ihoa hivelevät vaatteet, hevosvaunut, palatsit, suihkulähteet, kauniiden naisten hilpeän seuran. Ne olivat olleet Girolamon uhrilahja Kristukselle. Hän oli kiusannut lihaansa paastolla ja loputtomilla öisillä rukouksilla, kiusannut ruumistaan kahleilla ja ruoskilla, aina salaa, niin että oli välttänyt ihmisten ihailun.
Ja niillä hän oli mahtaillut. Nöyryydellään, salaisilla uhrauksillaan.”
Romaani päättyy Helsinkiin, mutta sitä ennen eletään Venetsiassa, Wienissä, Krakovassa, Goluboje Selossa, Haapsalussa, ja Solovetskissä.
Vankileiri tai ojennusleiri, joksi vanha luostari on muokattu, valmistautuu Moskovasta tulevan dokumenttikuvausryhmän vierailuun. Touhukkaat paikalliset toverit ymmärtävät pääsevänsä valokeilaan, vihdoinkin heidän työnsä saa osakseen arvostusta. Luostarin uskonnolliset kuvat, kristukset ja neitsyet, on maalattava piiloon, ja vangit ruokittava ja ohjattava puhumaan sosialistisen työn ja kehityksen välttämättömyydestä. Aikaa olisi seitsemän viikkoa.
”Älkää olko huolissanne, toveri Potanov sanoi Jelena Sergejevna reippaasti.
Ei ollut vaikea huomata, että hänen silmissään olivat jo lähteneet liikkeelle punaiset liput, iloiset kulkueet, iskulauseet joita kannettiin keppien päässä kuin pyhäinkuvia ristisaatossa ennen vallankumousta, ja sellaisia kannettiin kuulemma syrjäseuduilla vieläkin pääsiäisen aikaan.”
Tämä osuus johdatteli jatkolukemiseen. Aleksandr Solzenitsynin Gulag - vankileirien saaristo julkaistiin suomeksi 1970-luvulla monien kummallisten mutkien kautta. Tämän Ruotsissa painetun taskukirjaversion hankin jo silloin. Nyt kirjahyllyssäni on laajempi versio, runsas 1200 sivua vuodelta 2012.
Kirjan esipuuheessa Martti Anhava kuvaa aiheen kiinnostavuutta.
”Eikä Gulagin kiinnostavuus ja todistusvoima rajoitu vain Neuvostoliiton historian ja venäläisen mielenlaadun ymmärtämiseen. Erilaisia pakkolaitoksia syntyy maailmalla jatkuvasti, erikokoisia ja erilaisista syistä, mutta niiden toimintatapaa säätelevät samat vallankäytön vaikuttimet ja aineelliset ehdot. Laajuutensa ja yksittäisten kohtaloiden kautta välittyvät inhimillisten kokemusten kirjonsa ansiosta Gulag - vankileirien saaristo on pakkolaitosjärjestelmien kuvauksena ainutlaatuinen.”
Lainaukset:
Pirkko Saisio, Passio. Siltala 2021
Aleksandr Solzenitsyn, Gulag - vankileirien saaristo. Silberfeldt 2012
