”Kukapa sitä kotoaan lähtisi, hylkäisi omat paikat ja tutut posliinikissat takanreunuksella.”
Moni on pakannut laukkunsa ja lähtenyt hyvän sään aikaan, pelastunut ja aloittanut alusta. Ei tämä ole miksikään muuttunut. Mikä ihmistä vaivaa? Joitakin varoitellaan etukäteen, jotkut uskovat ja lähtevät, jos on paikka minne mennä.
Stalinin puhdistusten ruuhkavuodet 1930-luvun loppupuolella olivat vaikeat, koska ulkomaille ei päässyt. Yksi mahdollisuus oli hakeutua mahdollisimman etäälle suurista asutuskeskuksista, joissa riitti tarkkailijoita, kuulustelijoita ja koputtelijoita.
Aleksandr Tsudakov kirjoitti lapsuudesta, omastaan, ”historian luomissa olosuhteissa”. Aika muuttuu, mutta aina jossakin on sitä samaa toistuvaa kurjuutta, kärsimystä ja pakenemista. Hänen isänsä löysi perheelleen turvapaikan Semipalatinskissa. Samassa paikassa Dostojevski vietti karkotusvuotensa kahdeksankymmentä vuotta aikaisemmin. Pohjois-Kazagstan oli luonnonkaunista seutua, jonne akateemikkojen puhdistusten ja muun vainon jälkeen siirtyi tiedemiehiä, muusikoita, taiteilijoita. Tämä älymystön joukko tarjosi koulussa huippu opettajat. Oli älyllisiä virikkeitä vaikka aineellinen ympäristö oli vaatimaton, jokainen kasvatti omat kaalinsa.
Anhavan esseen lainaukset Tsudakovin kirjasta ´Ja hämy verhoo vanhat portaat´ ovat tarkkoja havaintoja, ehkä juuri lapsen katseen tasolta. Uteliaisuus heräsi, kirja menee luettavien listalle.
Ihmisten siirtely on jatkuvaa muuttoliikettä, jota ohjataan jostakin ylhäältä. Käsky tulee odottamatta; onko laukku pakattu ja valmiina eteisessä, onko tankki täynnä ja paperit kunnossa.
”Sodan jälkeen Karjalasta siirrettiin tuhansia ellei kymmeniätuhansia ihmisiä ties minne ja tilalle tuotiin väkeä lähinnä Ukrainasta. Olen kuullut itseäni pari vuotta vanhemman naisen, ukrainalaistaustaisen pariskunnan jälkeläisen muistelevan haikeasti 50-luvun lapsuuttaan ensipolven viipurilaisena, sinne siirreltyä väkeä kun kuulemma yhdisti jonkinlainen uudisraivaajahenki.”
Tämänpäiväiset uutiset kertovat pelosta ja epävarmuudesta. Vaikka vakuutellaan, että olemme turvassa, on vaikea luottaa.
Luin Anhavan esseet neljä vuotta sitten, silloin tilanne oli rauhallinen. Luin Siperian historiaa menneen ajan kuvauksena. Tämä lainaus ei silloin mietityttänyt, nyt se karmii.
”Vanhan roomalaisen ohjeen Stalin nykyaikaisti omaa näkemystään myötäilevään muotoon ´siirtele ja hallitse´. Jossakin ´Vankileirien saaristo´ kohdassa Solzenitsyn mainitsee ohimennen että Stalinilla oli suunnitelma Suomen väestön siirtämisestä jonnekin Kiinan rajan tuntumaan, juutalaisten autonomisen alueen naapurustoon”.
Pysytään kartalla.
Lainaukset:
Martti Anhava, Siperia opettaa. Otava 2018
