Suomen kielen rikkaus, sävyjen ja vivahteiden runsaus tulee esille esimerkiksi silloin, kun kuvaamme jotakin pientä asiaa tai esinettä. Voimme sanoa pienestä kappaleesta, että se on muru. Jos se on sitäkin pienempi, sanomme murunen. Samalla tavalla pala ja palanen, siru ja sirunen. Pidän sanasta muru, koska se esiintyy sanoissa kullanmuru ja leivänmuru. Siru on terävä, kulmikas ja kova. Siru viiltää kuin suru. Tutun tangon voisi sanoittaa uudelleen: siru sydäntäni viiltää.
Bo Carpelanin runot ja proosa tuntuvat läheisiltä, niissä on lämmin ote elämään. Runot eivät julista, eivät piehtaroi synkkyydessä.
Kaksi runoa nautittavaksi.
Kun murehdit
Kun sinä murehdit
murehtii murunen minua.
Se toinen murunen minua
lohduttelee sinua.
Kun sinä iloitset
melkein kaikki mikä on minua
iloitsee ilostasi.
Jokin pienen pieni murunen
kai lohduttaa minua.
Ystävyys on tasa-arvoinen suhde. Hyvä suhde kestää hiljaisuuden, jos se on myötäelävää.
Tyhjässä talossa
Kun tulin ystäväni luo
talo oli tyhjä
hän istui huoneessaan
liikahtamatta
ja oli aivan yksin
Teki mieli lähteä
mutta jäin
halutti sanoa jotakin
olisi vain tiennyt mitä
ja niin olimme yhdessä hiljaa.
(Suomennus Kaarina Helakisa)
Toki muissakin kielissä kuin suomen kielessä on hienoja sanoja, kuten tässä Pentti Saaritsan suomennoksessa.
Niin kaunis sana: allena.
Vivahtava yksinäisyys.
Lainaukset:
Bo Carpelan Taivas avoin sinussa. Valitut runot 1984-2001. Otava 2001
