Leijanlennätys

Yksi lause voi säväyttää. Näin kävi lukiessani Hesarin kolumnia kirjoittajan kokemuksista vieraalla maalla. Hänen lapsensa käyvät koulua Etelä-Afrikassa ja kouluvuosi oli juuri päättynyt. Rehtorin päättäjäisissä pitämä puhe ja oppilaille annetut kunniamaininnat tekivät kirjoittajaan Sami Sillanpäähän vaikutuksen.

 ”Eräs 13-vuotias poika oli osoittanut erityistä johtajuutta. Samanikäinen tyttö palkittiin koulun arvojen kunniakkaasta edustamisesta. Rehtorin erikoispalkinnon saaja oli osoittanut poikkeuksellista moraalista vahvuutta.” 

 Nämä olivat sanoja, joita kirjoittaja ei ole kuullut suomalaisessa koulussa. Näin saattaa hyvinkin olla, vaikka tämän päivän koulusta tiedän sen verran vähän, etten tohdi sitä omiin nimiini laittaa. Omalta kouluajaltani muistan ainoaksi tunnustuksen arvoiseksi asiaksi: luokan paras keskiarvo, muita ansioita ei silloin tunnettu.

 Kohta, joka sai minut pysähtymään:

 ”Lasteni koulu Johannesburgissa noudattaa Etelä-Afrikan yleistä opetusohjelmaa. Uskonto ei ole oppiaine. Sen sijaan leijanlennätys on. Leijanlennätyksen tunneilla opetellaan elämäntaitoja (life skills), esimerkiksi käytöstapoja, tunteiden hallintaa, ristiriitojen kanssa elämistä ja sovittelua.” 

 Nyt on otettava mielikuvitus avuksi. Leijanlennättäminen on varmasti haasteellista puuhaa: monta epävarmuustekijää, joiden hallintaa ei varmuudella voi etukäteen tietää. Tehtävä edellyttää kykyä selvitä yllättävistä tuulen suunnan muutoksista, toisten leijojen liikkeiden seuraamisesta ja pettymysten sietämistä, kun tapahtuu jotakin yllättävää. Ja kuitenkin se on myös mitä suurimmassa määrin yksilösuoritusta, itsenäistä oman toimintansa johtamista. Sehän muistuttaa oikeaa elämää. Meidän koulumme ovat paistatelleet vuosia kouluosaamista mittaavien testitulosten kärjessä. En sure vaikka huipulta pudottaisiin, mutta sitä suren, että moni koululainen ei koskaan pääse loistamaan hyvänä leijanlennättäjänä. Pettymyksien sietäminen, kun leija ei suotuisan tuulen puuttuessa suostu liitämään korkealle, on vain jotenkin opittava. Sellaisessa tilanteessa ei oikein voi muita syytellä ja solvata. On hillittävä tunteensa, koottava itsensä uudelleen ja jatkettava.

Kilpailu ja vertailu herättävät kateutta, arkuutta, häpeää. Kyllä näilläkin eväillä pärjää elämässä, mutta missä on leikki, luovuus ja ilo. Helsingin rantoja kiertävät puistot, miltä ne näyttäisivät, kun taivaalla kieppuisi parvi värikkäitä leijoja ja jokaisen narun päässä vilistäisi pieni koululainen, katse valppaana.

Viime syksynä virisi keskustelu koodauksen opetuksen tärkeydestä. Tunnustan, että itsekin pistin pienen koodauskoulun pystyyn, ja oppilas on nokkela ja innostunut. Leijanlennättäminen ei korkean ikäni vuoksi enää mitenkään onnistu. Tosin katselisin sitä sivusta kovin mielelläni. Mistä löytyy opastaja leijanlennättämiseen, elämäntaidon, opettamiseen?

 Lähde: Sami Sillanpää, Merkintöjä. Helsingin sanomat 14.12.2015