Katso kuvaa ja mieti, miksi se on niin suloinen ja herkkä. Väsynyt pieni tyttö tai poika istuu käteensä nojaten sirossa pikkutuolissa. Silmät ummessa, jalasta potkaistut sandaalit tuolin vieressä. Mekko on kauniisti koristeltu juhla-asu.

Asetelma on sijoitettu lasivitriiniin, ei sitä voi koskettaa, eikä se ole leikeissä nuhraantunut, tuskin sitä on edes leikkeihin tarkoitettukaan.

Vitriinin vieressä on nimikyltti:
Nukkuva Jeesus-lapsi.

Ensimmäisen kerran tällainen veistos tuli eteeni marraskuussa Antequeran museon uskonnollista taidetta esittävässä näyttelyssä. Olin joskus aikaisemmin nähnyt vastaavanlaisia mekkoja espanjalaisten kirkkojen näyttelytiloissa ja ajatellut niiden kuuluneen jollekin varakkaalle lapselle käytettäväksi kirkollisissa juhlissa.

Mekkojen taustalla on kuitenkin luostareihin liittyvä pitkä perinne. Kun nuori nainen teki luostarilupauksen, hän luopui perheestään, maallisesta kodistaan ja varallisuudestaan.

Fransiskaani luostareiden perustaja on Franciscus Assisilaiseksi kutsuttu kauppiasperheen poika, joka toimillaan hämmensi kotikaupunkinsa asukkaita. Assisilainen aatelisperheen tytär Clara  oli kuusitoistavuotias kuullessaan ensimmäisen kerran Franciscuksen saarnaavan:

”Kuka tahansa, jonka sydän on täynnä vapauden kaipausta eikä kieltäytymisen pelkoa, on tervetullut meidän joukkoomme! Tässä ei ole kysymys luopumisesta, vaan siitä että lintu ei voi laulaa kultahäkissä.”

Tuohon aikaan tyttäret naitettiin varhain, miltei kehdossa, jolloin heidät luvattiin sulhasen vanhemmille, ja kihlajaiset saatettiin viettää morsiamen ollessa nelivuotias. Liittojen solmimisen perusteena oli perheen kunnia, varallisuus ja veren aateluus. Myös Claran oli tarkoitus löytää puoliso omasta säädystään, mutta hän osoitti enemmän kiinnostusta tuohon edellä mainittuun Franciscukseen, joka tempauksillaan hämmensi Assisin asukkaita. Hän oli enemmän kiinnostunut auttamaan sairaita ja köyhiä kuin kartuttamaan kauppiassukunsa omaisuutta.

Monien vaiheiden ja ihmeiden kautta myös Clara, hänen äitinsä ja sisarensa löysivät tiensä luostariin, jonka muurien sisäpuolelle heidän elämänsä tulisi rajoittumaan.

”Kaikki Assisin paremmat perheet elivät tuskan vallassa. Tytöt, jotka olivat liian kalliita maailmalle, eivät pystyneet vastustamaan San Damianon houkutusta. He lahjoittivat myötäjäisensä köyhille, riisuivat kengät jalastaan, uhrasivat hiuksensa saksien terälle, sulkeutuivat luostarin muurien sisään.”

Kertomus Claran siirtymisestä maallisesta elämästä Franciscuksen seuraajaksi on raju ja tämän päivän arvomaailmasta katsottuna irvokas. Kaunis mekko nukkuvan Jeesus-lapsen päällä on myös kertomus luopumisesta saada ommella jotakin omalle lapselle, luopumista äitiydestä ja vanhemmuudesta.

”Ahneilta näyttävät kädet riisuivat Claralta koruja. Ne ottivat hänen yltään kultakoristeiset päällysvaatteet. Ne vetivät silkkikengät hänen jaloistaan. Ne pukivat hänet karheaan kaapuun. Ne sitoivat hänelle köyden vyöksi.
Näin köyhäksi riistettynä ja paljain jaloin hänet vietiin matalaan kirkkoon, jossa oli suippokaari-ikkunat.
…
Clara vietiin alttarin eteen, polvilleen niin kuin kuolemaan tuomittu.
Franciscus tarttui saksiin. Hän toi ne lähelle Claran kaulaa. Päättäväisesti hän leikkasi tytöltä hiukset.
Väriherneiden kukkia kultaisemmat hiussuortuvat putosivat alttarin portaille.
Franciscus peitti Claran pään karhealla mustalla vaatteella.
Samaan aikaan kun näin paljon maallista kauneutta katosi, takkupartaiset, käheä-ääniset, karkeisiin kaapuihin pukeutuneet miehet lauloivat voimakkaalla äänellä hautajaismessua tytölle, joka oli ryöstetty maailmalta ja otettu paratiisin panttivangiksi.”

Assisin Clara julistettiin pyhimykseksi vuonna 1255, kaksi vuotta kuolemansa jälkeen. En ole tullut ajatelleeksi, että Tukholman keskustassa sijaitseva Sankta Klara kyrka on suora jatkumo tästä pyhimystarinasta. Kirkon yhteydessä toimi vuosina 1289-1527 klarissaluostari.

Mekkoon puettu nukke istuu sirossa käsinojallisessa tuolissa  ja sen taustalla oleva tarina kertoo luostareista sellaista, mitä en ennen ole tullut edes ajatelleeksi. Näin marraskuussa otettu valokuva vei ajatukset Pyhän Claran kukkaset –kirjaan, joka on vuosia odottanut lukemista omassa kirjahyllyssäni.

Lähteet: Pyhän Claran kukkaset, Piero Bargellini. Atena Kustannus Oy 2000.
Assisin Franciscus, Herman Hesse. Sanasato 2007.