Hyvästä ja pahasta, mutta enemmän pahasta

Olisimmeko onnellisia, jos asuisimme kaupungissa, joka on tehty suklaasta, sokerista, manteleista ja pähkinöistä. Meitä ympäröisi taivaallinen suklaan tuoksu ja aina makeanhimon yllättäessä voisimme taittaa palan suklaata, istua ja nauttia. Kuinka kauan sellaista ihanuutta kestäisimme? Missä vaiheessa ryhdymme tarkkailemaan ottaako joku liikaa? Ja ennen pitkää joku alkaa miettiä, miksi kaikki eivät ole tyytyväisiä tämän yltäkylläisyyden keskellä.

Johdanto lähti nyt liikkeelle kuvasta, eikä liity suoraan tähän päivään. Etenkin kun tällä säällä ei tarvitse pelätä suklaan sulavan, toista olisi kesähelteellä. Mutta jostakin se käärme tähänkin paratiisiin luikertelee. Vanhan testamentin luomiskertomuksessa kerrotaan, kuinka se tapahtui: käärme houkuttelee Eevan poimimaan omenan hyvä ja pahan tiedon puusta. Osalla meistä on hyvinkin herkkä ”omatunto”, joka kolkuttaa pienemmästäkin rikkomuksesta, mutta ei suinkaan kaikilla, eikä samoista rikkeistä.

Ilkka Niiniluoto kirjoittaa esseessään Eettinen ihminen:

”…omatunto on usein selitetty uskonnolliselta pohjalta ”jumalan ääneksi ihmisessä”. Suomen kielen sana omatunto on kuitenkin huono – liian subjektiivinen – käännös termeistä conscientia ja samvete, jotka viittaavat yhteiseen tietoon sosiaalisesti hyvinä pidetyistä käyttäytymistavoista. Kreikan ethos ja latinan mores tarkoittavatkin tapoja ja hyviä käytäntöjä, joita koskevien odotusten ilmauksena omatuntoa voidaan pitää.
…
Moraalin sosiaalinen luonne osoittaa, että ihmisen eettiset kannanotot eivät ole pelkästään subjektiivisia tuntemuksia. Olisi kuitenkin väärin ajatella, että yksilön moraali on täysin ja ehdottomasti hänen yhteisönsä tai sen enemmistön määräämä.”
 

Hyvän ja pahan ongelmaa pohditaan monen tieteen parissa: teologia, psykologia, oikeustiede, psykiatria jne. käsittelevät aihetta omasta näkökulmastaan. Ihmisyyteen kuuluu pohdinta hyvästä ja pahasta, koska ne kuuluvat ihmisen luoman normatiivisen järjestelmän piiriin. Asioiden yksinkertaistaminen on kuitenkin vaarallista. Niiniluoto viittaa terroritekoihin, joita tehdään siinä uskossa, että näin toteutetaan jumalallista ohjetta.

”Vastaavasti terrorismin vastaisessa sodassa on viljelty yksinkertaistavan esineellistävää mustavalkoista retoriikkaa ”pahan akselista”. Tällöin maailmaa tarkastellaan ikään kuin Hollywood-elokuvana, jonka perinteisen koodin mukaan katsojan on helposti erotettava toisistaan hyvikset ja pahikset – ja happy end merkitsee hyvän voittoa.”

Tunnetut filosofit Sokrates ja Platon olivat ajattelussaan optimisteja; he uskoivat, että kun ihminen tietää, mikä on oikein tai hyvää, hän myös toimii sen mukaisesti. Ihminen on rationaalinen eläin, jota järki ohjaa.  Väärät valinnat johtuvat joko heikosta luonteesta, tietämättömyydestä tai kasvatuksen puutteesta.

Kantin näkemys menee pidemmälle pahan tutkimisessa. Kantilla pahalla on kolme astetta.

1.     Hauraus (fragilitas) ”en tee sitä, mitä tahdon”.

2.     Epäpuhtaus (impuritas), jossa moraaliseen harkintaan sekoitetaan muita vaikuttimia.

3.     Pahansuopuus, turmeltuneisuus (corruptio) tai kieroutuneisuus (perversitas), jossa moraalilaki kokonaan korvataan muilla vaikuttimilla.

Edellä lueteltuihin ei mahdu ajatus pahuudesta pahuuden itsensä vuoksi. Tätä filosofi ja psykoanalyytikko Slavoj Zizek kutsuu pirulliseksi tai diaboliseksi pahaksi: ”Sinun täytyy tehdä se, mikä ei ole sallittua, koska se ei ole sallittua”.

Idylli makeasta ja helposta elämästä suklaakaupungissa on harhaa. Ihmisen kyky tunnistaa omat motiivinsa, pelkonsa ja tietämättömyytensä ovat askel eteenpäin hyvän elämän tiellä.

Niiniluoto viittaa useamman kerran Eino Kailaan, jonka mukaan ihminen on monikerroksinen olento, jonka persoonassa ”koirat ulvovat kellarissa, mutta kupolissa laulaa enkelikuoro”.

Lähde: Niiniluoto, Ilkka 2015: Hyvän elämän filosofiaa. Suomen kirjallisuuden seura, Helsinki