Kun on käynyt samassa turistien suosimassa kohteessa useamman kerran, ei enää tyydy katsomaan kohdettaan vierailijan silmin.
Andalusian viehätys piilee sen vaihtelevassa maisemassa:
vuoret, välimerellinen aurinkorannikko, lumihuippuinen Nevada, valkoiset kylät
vuoristorinteillä. Ronda on yksi näistä ihmeistä, jonne mutkitteleva tie
matkailijan ohjaa. Rannikon lämpö viilenee ja kylmimmillään Rondassa, 723
metrin korkeudessa, tammikuun lämpötila painuu jopa 4 asteeseen. Subtrooppinen
kasvillisuus vaihtuu ensiksi havupuuvaltaiseksi pinjametsiköksi, eikä aina
vihreitä lehtipuita tällä korkeudella kasva. Lehtipuut saavat syksyllä
ruskavärinsä ja pudottavat talveksi lehtensä.
Katselen myötätunnolla rannikolta helleasussa lähtenyttä paljassääristä kulkijaa, joka vilusta väristen etsii lämpöistä nurkkausta kahvilasta. Tässä ympäristössä lehtipuulla on lämmön säätelyn kannalta tärkeä tehtävä. Kesällä puiden tuuhea, tiivis lehvästö estää talojen seinien ja katon kuumenemisen, varjoisa seinusta pysyy viileänä. Kylmänä aikana, talvella, aurinko pääsee esteettömästi paistamaan talon seinään ja lämmittää asuinhuoneita puhtaalla aurinkoenergialla.
Myös hallintorakennuksissa, palatseissa ja puutarhoissa on nähtävissä vuosisatoja kestänyt muslimiaikakausi.
Ennen varsinaisen turismin alkamista Rondassa kävi ihmisiä, jotka matkakirjoissaan kuvasivat Rondaa, mm. Irving Washington kirjoitti 1828 matkastaan Gibraltarilta Rondaan. Varsinaiseksi lomakohteeksi paikka kehittyi vähitellen ja tärkeän ryhmän muodostivat Gibraltarilla asuvat englantilaiset upseerit. Rautatien rakentaminen Gibraltarilta lisäsi matkustamisen helppoutta. Hotellit olivat hyvin varustettuja ja ne vastasivat asiakkaiden odotuksiin; raikas, puhdas vuoristoilma, häikäisevät maisemat ja rauha.
Rondan maine tuntui leviävän kirjailijoiden joukossa luovuutta kirvoittavana paikkana. Rainer Maria Rilke vietti kaksi kuukautta Rondassa vuoden vaihteessa 1912-1913 ja kirjoitti ystävilleen löytäneensä unelmiensa kaupungin etsittyään sitä kaikkialta. Espanja oli hänelle tuttu myös Toledon, Sevillan ja Córdoban osalta. Matkan tarkoitus oli päästä kirjoittamisen kriisistä, mikä näyttikin onnistuneen juuri Rondassa, jossa hän kykeni jatkamaan Duinon Elegian kirjoittamista. Elegian kuudes osa on ilmeisesti saanut voimansa juuri Rondassa vietetystä ajanjaksosta. Hotelli Reina Victoriassa on Rilkelle omistettu huone, jonka sanotaan olevan samassa tilassa, jossa se oli kirjailijan asuessa siellä. Ikkunasta avautuvaa maisemaa Rilke on kuvannut ystävilleen lähettämissä kirjeissä.
Maisemaa hallitsee vastakohtien dramaattisuus ja tämä on ehkä suurin syy siihen, että niin erilaiset henkilöt ovat saaneet innoituksen luovaan työhönsä sieltä. Mikä veti Ernst Hemingwayn Rondaan. Hänen romaaninsa Kenelle kellot soivat on saanut vaikutteita Espanjan sisällissodasta, mutta myös Rondan härkätaisteluareenasta. Kirjassa kuvataan, kuinka sisällissodan aikana miehiä heitettiin vuoren reunalta Tajo-joen rotkoon. Koska kirja ei juuri nyt ole saatavillani, en uskalla sanoa asiasta enempää. Viitteitä vertailemalla on vaikea sanoa, miten todellisuudessa on toimittu. Tämä aihepiiri on vielä liian lähellä, jotta siitä saisi helposti asiallista tietoa. Mutta tulihan taas eteen tilanne, että aikaisemmin luetut Espanjaan liittyvät kirjat pitää lukea uudelleen.
Rondan härkätaisteluareena on valmistunut vuonna 1785 ja sitä pidetään nykyaikaisen härkätaistelun alkukotina. Areena on edelleen näkemisen arvoinen, vaikka kiinnostus tätä julmaa, raakaa näytelmää kohtaan on etenkin nuorten keskuudessa hiipunut. Kuolema iltapäivällä sijoittuu juuri tälle härkätaisteluareenalle, kuten myös postuumina ilmestynyt Vaarallinen kesä.
”Kukaan ei ole saari, täydellinen itsessään,
jokainen on osa mannerta, kappale kokonaisuutta;
kun meri huuhtoo mukaansa palan maata,
Eurooppa pienenee, samoin niemimaa,
ystävien maatila tai oma maatilani;
jokaisen ihmisen kuolema pienentää minua,
koska olen osa ihmiskuntaa;
älä siis lähetä kysymään kenelle kuolinkellot soivat;
ne soivat sinulle.”
Tämän runon Hemingway on liittänyt kirjaansa. Lainaus on 1600-luvulla eläneeltä englantilaiselta papilta nimeltään John Donnen.
Vuonna 2015 Rondassa paljastettiin muistomerkki Orson Wellesille, jonka kiinnostus ja kiintymys Rondaan, erityisesti härkätaisteluun ja merkittäviin härkätaistelijoihin sai hänet sanomaan:
“A man is not from where he was born but where he chooses to die.”
Welles pyysi tulla haudatuksi Rondaan ja näin toimittiin. Hänen tuhkansa on haudattu hänen härkätaistelijaystävänsä maatilalle.
Rondassa oleskelleiden kirjailijoiden luettelo on pitkä ja siihen voidaan lisätä: J. Joyce, David Bomberg, Miles Richmond, Pitt Rivers, Alastair Boyd, Juan Ramón Jiménez...
Löyhästi ja mutkan kautta myös George Eliot on liitettävissä Rondaan. Hänen romaaninsa Daniel Deronda (Daniel of Ronda) kertoo espanjalaisesta juutalaispojasta, joka kasvatetaan englantilaiseksi. Romaanista on tehty elokuva (1921) ja kaksi televisiosarjaa (1970 ja 2002) On arveltu, että Eliotin esi-isät olisivat olleet Rondassa asuneita juutalaisia, jotka karkotettiin vuonna 1492 Espanjasta, suurten puhdistusten seurauksena. Tämäkin on osa kiinnostavaa Rondan menneisyyttä.
