Vanheneminen on yhtä helvettiä

Sateisena päivänä voi harmautta vähän lisätä kirjoittamalla mustaa sappea tihkuvasta aiheesta. Ensimmäiseksi harmittelen tätä: miksi niin monet erilaiset asiat niputetaan yhteen, saman otsikon alle. Yleistykset eivät vie asioita eteenpäin, ne jumittavat ajatuksen kiertämään pientä umpikehää. Vanhukset sitä ja tätä –otsikon alla voi kirjoittaa heitteillejätöstä, yksinäisyydestä, syrjäytymisestä, ulkopuolisuudesta, muistisairaudesta, aliravitsemuksesta ja vaikka mistä. Näistä aineksista noukitaan markkinointia varten sopivat kikat ja vippaskonstit. Olenko jo muuttunut tahdottomaksi ja harkintakykyni menettäneeksi, kun remonttimyyjä tunkee polvensa oven rakoon ja haluaa tulla sisälle ”tarkastamaan asuntoni remonttitarpeen”. Varmasti joku tähänkin suostuu, mutta minä en, ainakaan vielä.

Haluan lukea onnistuneesta ikääntymisestä ja keinoista, joita voisin kokeilla omassa arjessani. Helena Ruuskan kirjan Eeva Joenpellosta luin tästä näkökulmasta. Kirja on odottanut lukemista jo joulusta, ja vasta nyt paneuduin siihen kunnolla. Elämäkerta on kirjoitettu kuin paraskin romaani: rakentui jännitettä ja rohkeasti henkilökuvan rosoa.

Lapsuudestani muistan äidin lukeneen Neito kulkee vetten päällä –kirjaa. Kiehtova nimi jäi mieleen. Myöhemmin luin Joenpeltoa satunnaisesti. Lohja-trilogian lukemista vaikeutti murteen outous, kun sitä ei ole puhuttuna kuullut, lukeminen takkuaa. Toisaalta myös vierastin asetelmaa: heikot miehet ja vahvat naiset. Nyt elämäkertaa lukiessa kirjailijan koko tuotanto saa suuremmat mittasuhteet ja kunnioitus yli viisikymmentä vuotta kestäneeseen uraan kaikkine lisäjuonteineen virisi.

Helena Ruuskan jälkisanat:

”Näillä väreillä olen oman Eeva Joenpelto –muotokuvani maalannut ja yrittänyt osoittaa kirjailijan paikan klassikkohyllyssä, aakkosissa muuten ennen Väinö Linnaa.”

Eeva Joenpelto kuvaa itse kirjoittamisen motiivejaan:

”Kirjoitan siksi, että mikään muu taiteenlaji ei pysty antamaan ihmisestä yhteiskunnassa niin moniulotteista kuvaa kuin kaunokirjallisuus.”

41-vuotiaalla Eevalla ei ollut aavistustakaan omasta vanhuudestaan, kun hän Viuhka-lehden kysymys- ja vastauspalstalla vastasi lukijoiden kysymyksiin. Nimimerkki Hupsu kysyy: ”Koska nainen alkaa olla vanha?” Eeva vastaa, ettei vanheneminen ole iästä kiinni. Hän sanoo, että alituinen pienten asioiden hautominen sen sijaan vanhentaa. Tässä onkin oivallinen ohje vanhuuden torjumiseen:

”Kun pieniin asioihin joutuu jatkuvasti kiinnittämään – pakosta tai luonteenlaadusta johtuen – kaiken huomionsa, ne muuttavat ihmisen itsensä pikkumaiseksi, suvaitsemattomaksi, alituiseen ympäristölleen neuvoja jakelevaksi. Tuollaisia ominaisuuksia minä pidän vanhuuden merkkinä. Ja totta on, että niitä saattaa olla niin kolmikymmen- kuin kahdeksankymmenvuotiaalla.”

Yli viisikymmentä vuotta WSOY:n kirjailijana on ura, johon vain harva on kyennyt. Viimeiset kirjalliset hankkeet eivät olleet pikku asioiden kanssa näpertelyä. Pojan syöpäsairauden yhteydessä omaiset taistelivat potilaan riittävän kipulääkityksen puolesta.  Lopulta, kuoleman jälkeen, tuli rahallinen korvaus hoitovirheestä. Ehkä tälläkin taistelulla saatiin jotakin myönteistä muille vastaavassa tilanteessa oleville.

Kirja Uskomattomia uhrauksia ei ollut enää mestariteos, kuten monet aikaisemmat, ja jäi 79-vuotiaan kirjailijan viimeiseksi.   

Elämän kirjailija -kirjan yhden luvun otsikko ”On yhtä helvettiä tulla vanhaksi” voi olla Joenpellon oma sanonta tai elämäkerran kirjoittajan, eikä sillä sinänsä ole merkitystä. Joenpellon äiti ja isoäiti elivät yli 90-vuotiaiksi heidän kauttaan vanhuus lähipiirissä oli koettua elämää. Isoäidin opetus oli:

”liehakointi ylempiä kohtaan ja kovuus alempia kohtaan on pahempaa kuin synti”
  

”Vanha nainen ei pelännyt elämää sen enempää kuin kuolemaakaan ja letut olivat suurinta herkkua, jota hän lapsenlapsille saattoi tarjota. – Kun minä kuolen saatte panna lättypannun ja vispilän hautakiveen, tokaisi muori tämän tästä Eevalle taikinaa vatkatessaan. Ja nauroi päälle.”

Pidin kovasti Helena Ruuskan edellisestä kirjailijaelämäkerrasta, Marja-Liisa Vartio - kuin linnun kirkaisu, mutta tästä vielä enemmän.

Lähde: Helena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto. WSOY 2015