Asia mietityttää kuullessani, että Suomeen on perustettu
feministinen puolue jo ennestään kirjavalle puoluekartallemme. Tiedän, että Ruotsissa
on tällä nimikkeellä poliittinen puolue ja edustaja valtiopäivillä.
Kysymyksiä on helppo heitellä, mutta vastaaminen on
vaikeampaa, kun yhdellä sanalla pitäisi määritellä itsensä. Moni vastaakin kysymykseen
kierrellen ja kaarrellen. Feminismi on
harvinaisen monitahoinen asia, jota itselleni selittelen tuhatvuotisen
menneisyyden ja erilaisten kulttuurien kautta.
Hesarissa (12.9.2016) Lauri Malkavaara kirjoittaa
tasa-arvosta toiletissa ja sodassa. Molemmat ovat ääritilanteita, joissa
tasa-arvo testataan arkitodellisuudessa.
”Viime sodassa rintamalla ja kotirintamalla kuoli satatuhatta suomalaista miestä ja tuhat naista. Nämä miehet kuolivat ehkä isänmaan puolesta mutta myös sukupuolensa takia. He eivät siis törmänneet lasikattoon tai joutuneet tyytymään 80 senttiin. He kuolivat.”
Ei tuota voi kieltää; luvut löytyvät tilastoista. Mutta
kysyn kuitenkin, kuinka monesta sodasta ja konfliktista on päätetty vain
miesten kesken. Neuvottelupöydissä ei ole naisia näkynyt. Nyt Syyriassa on
tilanne, johon olisi mahdollista saada humanitaarista apua, ja rekat odottavat
rajalla Aleppoon pääsyä. Harvinaisen suoraa YK:n humanitaarisen avun johtajan Jan
Egelandin puhetta: ”Voisivatko hyvinsyöneet, aikuiset miehet lopettaa
poliittisen, byrokraattisten ja hallinnollisten esteiden asettamisen naisia,
lapsia ja haavoittuneita siviilejä saarretuilla ja ristitulen alla olevilla
alueilla.”
Toilettiesimerkki kuvaa tasa-arvokiistaa yhden vessan
kodissa, jossa asuu molempia sukupuolia. Miehiltä me naiset odotamme, että he
laskevat pöntön istuinosan joka käynnin jälkeen. Hesarin kolumnissa pienen
ajatuskokeen ”tilastotieteellinen” loppupäätelmä kuuluu näin:
”Päättelemme, että miehille esitetty vaatimus on perusteeton, ja toivomme, että tasa-arvokeskustelu siirtyy olennaisempiin kysymyksiin.”
Olennaiset kysymykset ovat mustalle feministille aivan
erilaiset kuin länsimaiselle valkoiselle naiselle. Toinen kamppailee oikeudesta
omaan kehoonsa, koulutukseen ja ammattiin. Omat tavoitteemme me kyllä tiedämme.
Koska olen elänyt jo aika kauan, on feminismin aatemaailman
virtaukset 60-luvulta lähtien osittain itse koettuja ja kantapään kautta
opittuja. Betty Friedanin kirja Naisellisuuden harhat avasi silmät katsomaan
maailmaa uusien silmälasien läpi. Viimeisin herätys tuli Tuva Korsströmin kirjan
luettuani. Kirjassa pohditaan, miksi naiset puuttuvat lähes kokonaan
länsimaisen filosofian historiasta. Kirjassa on avartavia esseitä ja
haastatteluja. Tässä katkelma Sara Heinämaan kanssa käydystä keskustelusta.
”Kuulun siihen sukupolveen, joka ei saa vakinaista yliopistovirkaa. Jatkuvuus kärsii, mutta liikkuminen tutkijayhteisössä on minua kiinnostavien kysymysten kannalta etu."
Mitä naistutkimus oikein on?
”Naistutkimus on monitieteellinen oppijärjestelmä, joka tutkii sukupuolisuhteita sekä sukupuolten eri aikakausina ja eri yhteyksissä saamaa merkitystä. Mielestäni naistutkimus on parhaimmillaan silloin, kun se yhdistetään muihin tieteenaloihin. Meillä Suomessa on vahvat perinteet esimerkiksi oikeustieteellisestä naistutkimuksesta. Muita huomattavia erikoisaloja ovat historia ja varsinkin Päivi Setälän antiikin historia sekä Aili Nenolan folkloristiikka ja Tuula Gordonin kasvatustiede. Myös taidehistoria on tärkeä erikoisala Suomen naistutkimuksessa.”
Suosittelen jatkamaan lukemista sivulta 247, jos haluat
tietää, miten Sara Heinämaa vastaa seuraaviin kysymyksiin:
- Tutkitaanko naistutkimuksen avulla syrjintää?
- Onko naistutkimus aina feminististä?
- Mitä feminismi on?
- Mikä on oman tutkimustyösi perusta?
- Viittaat usein Simon de Beauvoiriin. Miksi olet niin
kiinnostunut hänestä?
”Syrjintä on usein yksi keskeisistä kysymyksistä. Syrjinnän takia ei kuitenkaan kannata puhjeta valitusvirsiin. Sen sijaan on hyödyllistä tutkia, kuinka naiset ovat ilmaisseet itseään ja reagoineet kyseisen kaltaisissa olosuhteissa.”
Lähteet:
Tuva Korsström: Osaako nainen ajatella? LIKE. 2001
