Pieni epävarmuus ja varovaisuus tunki mieleeni, kun varasin
liput Teatteri Jurkkaan. Muistin hämärästi Bonnie ja Clyde –elokuvan
loppukohtauksen: silmitöntä ajojahtia, ampumista ja raakuutta.
En kirjoita kritiikkiä näytelmästä, mutta kuvailen näitä
kahta päähenkilöä ja heidän taustaansa sellaisena kuin se googlaamalla aukeaa.
Eletään 1920-luvun lopun ja 30-luvun alun Amerikassa. Suuri
lama vei monelta työn, paikoitellen työttömyysprosentti oli yli 20.
Teollisuustuotanto laski melkein 50 prosenttia, taantuma pitkittyi ja ”musta
torstai” 24.10.1929 merkitsi ennen näkemätöntä pörssiromahdusta New Yorkissa. Moni
päätyi suoraan kadulle oman onnensa varaan.
Bonnie Parker syntyi 1.10.1910. Hän kirjoitteli kouluaikana
runoja, harrasti laulamista ja esiintyi mielellään. Ystävilleen hän sanoi, että
hänestä tullaan vielä kuulemaan. Nokkelana ja sievänä tunnettu tyttö ihaili
filmitähtiä ja haaveili elokuvaurasta. Hän meni naimisiin kuusi päivää ennen
16. syntymäpäiväänsä luokkatoverinsa Royn kanssa. Poika tuomittiin ryöstöstä
vankilaan pian avioliiton solmimisen jälkeen. He eivät kuitenkin koskaan
virallisesti eronneet, ja Bonnien sormessa oli hänen kuollessaan 1934 Royn
vihkisormus.
Äidilleen Bonnie jätti kirjoittamansa runon, joka päättyy:
”Some day they´ll go down together,
And they´ll bery them side by side,
To a few it´ll be grief -
To the law a relief –
But it´s death for Bonnie and Clyde."
Clyde Barrow syntyi 24.3.1909. Hänen vanhempi veljensä oli
ajautunut huonoille teille ja vankilaan, mikä vaikutti nuorempaan Clyden.
Kutsunnoissa nuori mies hylättiin lapsuudessa koetun sairauden vuoksi, laivastoon pääsy oli mahdotonta ja rankka
pettymys. Clyde oli myös kiinnostunut musiikista ja hän opetteli omatoimisesti
soittamaan mm. saksofonia. Hänet oli aikoinaan pidätetty vuokra-auton
palauttamisen takia, josta jäi epämääräisen tutkinnan jälkeen merkinnät rekisteriin.
Bonnie ja Clyde tapasivat 1930, ja he ryhtyivät ryöstelemään,
mutta mukana oli usein myös kolmas henkilö, eikä Bonnie juuri niihin
osallistunut. Useimmat ryöstösaaliit jäivät muutamiin kymmeniin dollareihin huoltoasemilta ja pikkupuodeista. He liikkuivat osavaltiosta toiseen ja
onnistuivat piileskelemään pitkään lain kouraa, kunnes heidät etsintäkuulutettiin
noin 10 murhasta. Tämän jälkeen
tunnistaminen oli helppoa, lehdistö seurasi heitä viimeiseen väijytykseen
saakka.
Lopullisen pidätyksen aikana ammuttiin noin 130 laukausta.
Clyden ruumiissa oli 17 luodin reikää ja Bonnien 26, osa niistä oli ammuttu jo
kuolleeseen nuoreen naiseen. Haaskalle oli tungosta; muistoksi yritettiin leikata
linkkuveitsellä Clyden korva, Bonnien hiuksista otettiin hiuskiehkura ja
verisestä mekosta leikattiin pala. Ryöstöauto päätyi erääseen kalifornialaiseen
kasinoon, jossa se ilmeisesti on edelleenkin yleisön nähtävänä. Clyden
saksofoni löytyi surma-autosta, joten unelma jostakin muusta ehkä eli edelleen
hänen päässään. Bonnie ja Clyde haudattiin äitiensä ansiosta eri hautoihin. Clyden
hautakivessä lukee ”Gone but not forgotten”.
Teatteri, joka luo uutta vanhasta, onnistuu tehtävässään. En
etsi viihdytystä tai ajanvietettä esityksistä, en myöskään suoraa selitystä,
miksi jotakin tapahtuu. Iida Hämeen-Anttilan ja Essi Räisäsen näytelmä
herätteli minua ja antoi ajateltavaa unelmien monimutkaisuudesta.
