29. syyskuuta 2016

Unelma ja todellisuus


Toivo paremmasta ja unelma onnesta on merkki kyvystä nähdä eteenpäin, se kertoo myös luottamuksesta maailmaan. Jos kyky unelmoida puuttuu, puuttuu myös toivo. Elämästä tulee raskasta ja näköalatonta.

Pieni epävarmuus ja varovaisuus tunki mieleeni, kun varasin liput Teatteri Jurkkaan. Muistin hämärästi Bonnie ja Clyde –elokuvan loppukohtauksen: silmitöntä ajojahtia, ampumista ja raakuutta.

En kirjoita kritiikkiä näytelmästä, mutta kuvailen näitä kahta päähenkilöä ja heidän taustaansa sellaisena kuin se googlaamalla aukeaa.

Eletään 1920-luvun lopun ja 30-luvun alun Amerikassa. Suuri lama vei monelta työn, paikoitellen työttömyysprosentti oli yli 20. Teollisuustuotanto laski melkein 50 prosenttia, taantuma pitkittyi ja ”musta torstai” 24.10.1929 merkitsi ennen näkemätöntä pörssiromahdusta New Yorkissa. Moni päätyi suoraan kadulle oman onnensa varaan.

Bonnie Parker syntyi 1.10.1910. Hän kirjoitteli kouluaikana runoja, harrasti laulamista ja esiintyi mielellään. Ystävilleen hän sanoi, että hänestä tullaan vielä kuulemaan. Nokkelana ja sievänä tunnettu tyttö ihaili filmitähtiä ja haaveili elokuvaurasta. Hän meni naimisiin kuusi päivää ennen 16. syntymäpäiväänsä luokkatoverinsa Royn kanssa. Poika tuomittiin ryöstöstä vankilaan pian avioliiton solmimisen jälkeen. He eivät kuitenkin koskaan virallisesti eronneet, ja Bonnien sormessa oli hänen kuollessaan 1934 Royn vihkisormus.

Äidilleen Bonnie jätti kirjoittamansa runon, joka päättyy:

”Some day they´ll go down together,
And they´ll bery them side by side,
To a few it´ll be grief  -
To the law a relief –
But it´s death for Bonnie and Clyde."

Clyde Barrow syntyi 24.3.1909. Hänen vanhempi veljensä oli ajautunut huonoille teille ja vankilaan, mikä vaikutti nuorempaan Clyden. Kutsunnoissa nuori mies hylättiin lapsuudessa koetun sairauden vuoksi, laivastoon pääsy oli mahdotonta ja rankka pettymys. Clyde oli myös kiinnostunut musiikista ja hän opetteli omatoimisesti soittamaan mm. saksofonia. Hänet oli aikoinaan pidätetty vuokra-auton palauttamisen takia, josta jäi epämääräisen tutkinnan jälkeen merkinnät rekisteriin.  

Bonnie ja Clyde tapasivat 1930, ja he ryhtyivät ryöstelemään, mutta mukana oli usein myös kolmas henkilö, eikä Bonnie juuri niihin osallistunut. Useimmat ryöstösaaliit jäivät muutamiin kymmeniin dollareihin huoltoasemilta ja pikkupuodeista. He liikkuivat osavaltiosta toiseen ja onnistuivat piileskelemään pitkään lain kouraa, kunnes heidät etsintäkuulutettiin noin 10 murhasta.  Tämän jälkeen tunnistaminen oli helppoa, lehdistö seurasi heitä viimeiseen väijytykseen saakka.

Lopullisen pidätyksen aikana ammuttiin noin 130 laukausta. Clyden ruumiissa oli 17 luodin reikää ja Bonnien 26, osa niistä oli ammuttu jo kuolleeseen nuoreen naiseen. Haaskalle oli tungosta; muistoksi yritettiin leikata linkkuveitsellä Clyden korva, Bonnien hiuksista otettiin hiuskiehkura ja verisestä mekosta leikattiin pala. Ryöstöauto päätyi erääseen kalifornialaiseen kasinoon, jossa se ilmeisesti on edelleenkin yleisön nähtävänä. Clyden saksofoni löytyi surma-autosta, joten unelma jostakin muusta ehkä eli edelleen hänen päässään. Bonnie ja Clyde haudattiin äitiensä ansiosta eri hautoihin. Clyden hautakivessä lukee ”Gone but not forgotten”.

Teatteri, joka luo uutta vanhasta, onnistuu tehtävässään. En etsi viihdytystä tai ajanvietettä esityksistä, en myöskään suoraa selitystä, miksi jotakin tapahtuu. Iida Hämeen-Anttilan ja Essi Räisäsen näytelmä herätteli minua ja antoi ajateltavaa unelmien monimutkaisuudesta.