Meissä jokaisessa asuu pieni koululainen. Minussa se herää syyskuun alussa, kuten ennen vanhaan koulun alkaessa. Hillitön hinku oppia jotakin uutta, pistää ostamaan kirjoja, joista tietoa voisi ammentaa.
Tämän syksyn haasteeksi otin siivouksen. Koko maailma on mahdollista saada järjestykseen menetelmällä, jonka salaisuus on sen yksinkertaisuudessa. Olen huomannut, että energiaani sitoo jokin käsittämätön tulppa tai tukos. Minulle luvataan tämän uuden menetelmän kautta mahdollisuus uudistua ja saada asiani kerta heitolla järjestykseen. Negatiiviset asiat sitovat huonon energian sisuksiini ja koko kehoni alkaa tuntua raskaalta ja tietysti myös elämä.
Uuden menetelmän avulla minusta tulee rohkeampi ja uskallan ottaa ohjakset omiin käsiini. Siis miksi jättäisin sellaisen opuksen kirjakauppaan, varsinkin kun se myydään jo alennettuun hintaa. Uskon, että satsaus tällä kerralla kannattaa.
”Kun järjestys on kerran saatu aikaan, kaaosta ei enää synny koskaan.”
Vakuutun kirjoittajan pätevyydestä välittömästi avattuani kirjan. Ensimmäiset kymmenen sivua kertovat, miten väärin monet ovat ratkoneet ongelmiaan. Ei auta vaikka heittäisi joka päivä pois yhden tarpeettoman tavaran, niitä tulee kuitenkin koko ajan lisää. Sillä ostaessani kaksi saan kolmannen ilmaiseksi. Sivulla 11 menetelmän omaksuneet kertovat suurista oivalluksista ja muutoksista elämässään.
”Sen jälkeen kun siivosin asuntoni, olen onnistunut kasvattamaan firmani liikevaihtoa.”
”Tulen mieheni kanssa paljon paremmin toimeen.”
”Onnistuin laihduttamaan kolme kiloa.”
”Kurssillasi opin näkemään, mitä varsinaisesti tarvitsen ja mitä en tarvitse. Otin siis avioeron. Olen nyt paljon onnellisempi.”
Tästä huomaan, miten taitava nuori nainen Marie Kondo on. Ihailen hänen rohkeuttaan näyttää lukijalle, että kysymys on ennen kaikkea asenteesta. Kaikilta järjestyksen yllä pitäminen ei onnistu. Pelkkä pois heittäminen tai tavaroiden siirteleminen paikasta toiseen ei oikeastaan ratkaise vielä mitään. Marien kurssilaisista osa jättää opiskelun kesken, koska he odottavat ohjaajan tekevän työn heidän puolestaan. Löydän omista piintyneistä tavoistani puutteita. On pakko myöntää, että olen tähän asti näperrellyt pikku asioiden kanssa ja kokonaisnäkemys on ollut puutteellinen.
Tartun heti otsikkoon ”Jos järjestät vähän kerrallaan, työ ei lopu koskaan.”
Aloitin pari viikkoa sitten, mutta nyt olen taas jumissa. Pelottaa katsoa peiliin, olenko hamstraaja. Ostan mielelläni kaikenlaisia säilytyslaatikoita, pikku lokerikkoja, kauniita kansioita, punottuja koreja, näppäriä rasioita, vaatetelineitä, pieniä pussukoita yms. Nyt pitäisi päästä kokonaisratkaisuun.
Ryhdyn järjestämään vaatekaappia periaatteella: tee järjestämisestä tapahtuma. Noudatan kirjaimellisesti Marien ohjetta. Työ etenee reippaasti, kun lajittelee vaatekaapin sisällön oikein. Siis ensin vaatteet, jotka kuuluvat ryhmään yläosat: paidat, topit, puserot, jakut. Kaikki on nyt kasattuna sängylle. Järkyttävää. Kasassa on vaatteita, joita en ole koskaan käyttänyt, toisia en viiteen vuoteen, muutamia ainakaan kymmeneen vuoteen. Kirjassa puhutaan kaikesta ikävästä ja luopumisen tuskasta, johon nyt törmään. Voiko mukavista muistoista irrottautua. Sattuu.
Opettelen viikkaamaan vaatteet uudella tavalla. Näin syntyy vaatepinoja, jotka ovat nyt tuoleilla odottamassa jotakin. Vaatekaappiini tuli väljempää, mutta ei ole yhtään vapaata tuolia, jolle istua. Availen vaatekaapin ovea, ihanasti ja väljästi ne valikoidut yläosat siellä odottavat päälle pääsemistä. Mutta edelleenkin tunnen jotakin outoa kaiherrusta.
Tähänkö tämä nyt jäi, koko mullistus. Marie Kondolta on tullut jo uusi kirja markkinoille. Onko minun odotettava kunnes sekin on alennuksessa ja voin sen hankkia. Jääkö suuri mullistus ja pysyvä muutos näkemättä?
Onko tässä mitään tuttua kenellekään lukijalleni? Säälikää edes minua.
Lainaukset:
Marie Kondo: KonMari – Siivouksen elämän mullistava voima. Bazar. 2011
