Engelin valkoinen ...

Vielä muutaman päivän ajan hämärä lisääntyy ja päivä lyhenee. Luettuani Akvarelleja Engelin kaupungista näen lumiharsoon kätkeytyvän maiseman ja rakennukset uudella tavalla.

”Vaikka kaikki rakennukset kalkitaan täällä keltaisiksi, kirkon pitää olla valkoinen! Sellainen valkoinen, että se melkein katoaa lumisateeseen. Tai on häviämäisillään sumuun. Ja sitten on näkyvinään sumun seasta. Kun laiva tulee sumussa yllättäen vastaan, se on teräväreunaisempi ja yksityiskohtaisempi kuin koskaan ennen.
 Vain valkoinen väri antaa ilmestyksen mahdollisuuden.”

Jukka Viikilä kirjoittaa Carl Ludvig Engelin ajasta 1800-luvun alun Helsingissä. Fiktiota ja todellista piirtämistä, suunnittelua ja rakennusprojekteja. Viaporin piirityksestä ja Helsingin osittaisesta tuhoutumisesta on kulunut reilut kymmenen vuotta. Kaupunki on pieni kyläpahanen, jossa asuu noin 4000 henkeä, jotka puhuvat ruotsia, venäjää ja saksaa, suomea kuulee vasta kaupungin reunoilla. Engel saapuu kaupunkiin perheensä kanssa  reessä matkaten.

”Olemme tulleet Helsinkiin, jonka kallioita Ehrenström räjäyttää kortteleiden tieltä. Kun astumme reestä, ilmassa on keskikokoisen kirkon verran kiveä. Sen, mitä aallot ovat yrittäneet vuosimiljoonan, tekee ruuti sekunnissa. Näemme palaneita taloja, räjäytettyjä kallioita, maastoon merkittyjä katuja.”

Kävelen ajatuksissani nykyisen Helsingin katuja, ja ymmärrän aivan toisella tavalla nousevien ja laskevien katujen merkityksen, kallioleikkaukset ja jyrkät graniittiseinämät. Asettuminen tuolloin niin kovin vaatimattomaan, suorastaan mitättömään ympäristöön oli suunnaton haaste ja varmasti myös ammatillinen kutsumus.

”Kaikkialla on niin läpipääsemättömän pimeää, että sytyttämällä kynttilän teen vain pimeän näkyväksi. Pimeän maan kirkko kuuluisi piirtää pimeässä ja rakentaa pimeällä, mutta kirkosta tulee vaalea niin kuin koko kaupungista, jonka on määrä syrjäyttää pimeys. Nähtäväksi jää.”

Ihmiset ovat outoja, tavat kummallisia eikä koti-ikävä hellitä koskaan, vaikka perhe on lähellä. Tämän saman kokee moni maata vaihtanut edelleenkin.  

”Helsingissä näyttäisi olevan tapana olla alinomaa juovuksissa. Työpaikoilla tehdään suunnitelmia lasien ääressä, kotona ensimmäiseksi kaadetaan ryyppy. Pohjoinen maako se on, joka saa ihmiset elämään näin, lähellä sydäntään? Preussissa ei ole epätavallista erottaa työ ja tunne toisistaan.”
 

”Juuri nyt haluaisin tavata jonkun rakkaani Berliinissä, mutta valon ympyrä on muurein ummettu niin kuin perheeni täällä pohjoisessa, vailla sukua.”

Koti-ikävän herättää meri, joka erottaa ja yhdistää.

”Ne jotka asuvat lämpimän meren, kuten Välimeren rannalla, hakevat mereltä lyyrisiä hetkiä. Helsingin rannoilta haetaan karaistusta. Itsekin katselen aika ajoin merelle, jonka vesi hakkaa myös kotimaani rantoja, tosin lempeämmäksi muuttuneena. Kun meri on jäässä, ajattelen että kotini on kävelymatkan päässä.”

Mitähän Engel ajattelisi Helsingin rannoille rakennetuista saunoista, uima-altaista ja jäähän hakatuista avannoista. Ajatus karaistumisesta nostaa ihoni kananlihalle. Jos voisin Viikilältä kysyä jotakin, kysyisin ehkä avantouinnista – onko henkilökohtaista kokemusta.

Ajattelen Berliiniä juuri nyt: iltauutisten järkyttävä tieto joulumarkkinoille ihmistungokseen ajaneesta kuorma-autosta. Olin ajatellut poimia jotakin muuta lainaukseksi, mutta tämä tuli vastaan.

”Aikoinani lähdin Berliinistä, kun Napoleon valtasi kaupungin. Rakennustyöt loppuivat. Pennittömänä suuntasin Tallinnaan. Venäjän ja keskisen Euroopan sotatilan vuoksi työt loppuivat sielläkin. Haistoin rahan Turussa, mihin sokeritehtailija Lohmann palkkasi minut suunnittelijakseen. Turusta seurasin häntä Pietariin, jossa hänellä oli tukkutoimintaa. Lohmannin kautta tutustuin Steinheiliin ja Ehrenströmin, jotka suosittelivat minua keisarille.”

Baba Lybeck taisi sanoa Finlandia-palkinnon yhteydessä rakastuneensa Helsinkiin uudella tavalla tai uudestaan. Senaatintori on talvivalaistuksessa parhaimmillaan. Haluan astua sisälle kauniiseen rakennukseen, tutkia pylväitä ja portaikkoja. Engel oli taitava piirtäjä ja seepialaveeraukset katsomisen arvoisia. Yhden tällaisen piirustuskopion omistan. Nokian kirkko on Engelin piirtämä (1835) Rooman Pantheonin inspiroima pyörökirkko.

”Tämä on kirkontekijän ensimmäinen ja tärkein oppi. Piirrä kirkkosi niin, että siihen jää enemmän hiljaisuutta kuin rakennusainetta.”

Engelin oli tarkoitus viipyä Helsingissä kuusi vuotta, mutta niin vain kävi että vuosia kertyi 24, jona aikana väkiluku ylitti 20 000. Kaupungista muotoutui elegantti pikku-Pietari. Empirearkkitehtuuri levisi kautta maan: raatihuoneita, pappiloita, kirkkoja, hallinto- ja yliopistorakennuksia ja yksityisasunnoiksi suunniteltuja rakennuksia. Hänen oma asuntonsa puutarhoineen ja kasvihuoneineen sijaitsi Bulevardilla, vastapäätä nykyistä Ekbergin kahvilaa.

Lainaukset:

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista. Gummerus. 2016