Kirja alkaa jännityskirjan tyylillä; on perhesalaisuus ja
kirjahyllyssä kirja, jonka nimilehdellä on vuonna 1941 kirjoitettu äidin
tervehdys.
On perhesalaisuuksia, jotka paljastuvat esimerkiksi
sukututkimuksen yhteydessä. On täydellisiä yllätyksiä, epämääräisiä huhuja, outoja tapaamisia ja yhteensattumia, joille löytyy odottamatta looginen
selitys. Joku merkillinen halu yllyttää meitä viimeistään työuran kiireiden
jälkeen tutustumaan myös omaan henkilöhistoriaamme ja sukumme juuriin. Näin
ilmeisesti on saanut alkunsa René Nybergin kirja Viimeinen juna Moskovaan.
Perheen salaisuus oli äidin juutalainen syntyperä. Asia
paljastui murrosikäiselle pojalle vanhempien kertomana, näin toimivat viisaat
vanhemmat. Mutta on varsin ymmärrettävää, ettei asian paljastuminen anna
kokonaiskuvaa kaikesta siitä, mikä liittyi äidin kokemuksiin. Tämän
ymmärtämiseen keskenkasvuisen nuoren elämänkokemus ei riitä.
Lukijan mielessä juutalaisuus ja avioliitto kristityn miehen
kanssa tuntuvat pieniltä ongelmilta, mutta toisaalta sotavuodet ja
uskonnollinen jyrkkyys johtivat siihen, että kaikki yhteydet äidin sukuun
katkesivat. Välirikko oli katkera ja täydellinen. Isoäiti (Bobe) vieraili salaa
omalta mieheltään tyttärensä luona.
”Vaikka Boben käynnit olivat äidille tärkeitä, niin ne olivat myös ahdistavia. Vaistosin jännityksen, ja mieleeni jäi Boben huoli siitä, ettei tytär vain tarjoaisi hänelle salaa kinkkua voileipien päällä.”
Välirikko koski perheen lisäksi myös ystäviä, ja äidin
kertoman mukaan myös juutalaisen seurakunnan taholta tapahtui häirintää. Juutalaisyhdyskunta
Helsingissä oli vuonna 1930 pieni: 219 perhettä, yhteensä 1132 henkeä. Nykyinen
Kampin Narinkka juontaa juurensa juutalaisten vaatekaupan keskittymästä tuolle
alueelle. Paikan nimi on jäänyt käyttöön ja muistuttaa eräänlaisen geton
olemassa olosta.
Kirjassa on runsaasti kuvausta juutalaisuuden historiasta
Euroopassa, ja se tuodaan lähelle lukijaa suvun historian kautta. Mutta nyt kun
maahanmuutto Suomeen on lisääntynyt ja eri uskontokuntien edustajien yhteiseloa
harjoitellaan ja opetellaan päivittäin, tuntuu hyödylliseltä tutustua siihen,
miten vaikeaa seka-avioliiton solmiminen on aina ollut. Valtakulttuuriin
assimiloituminen on merkinnyt toisen osapuolen täydellistä irtautumista omasta
suvusta. Tässä tapauksessa ei ollut kysymys nuoresta hupakosta tai
romanttisesta rakkauden huumasta, vaan harkitsevista aikuisista. Tytär ilmoitti
sähkösanomalla isälleen solmineensa avioliiton ja lähteneensä häämatkalle Tukholmaan.
Isä teki tyttärestään rikosilmoituksen, väittäen hänen kavaltaneen rahaa
perheen vaatetusliikkeen kassasta. Häämatka keskeytyi ennen kuin laiva oli
lähtenyt Turusta, ja äidin veljet hakivat hänet Helsinkiin, jossa häämatkalle
lähtenyt nuori nainen suljettiin putkaan.
"Olisi ollut parempi jos olisit kuollut etkä olisi koskaan syntynytkään.”
Suomalainen oikeuslaitos käsitteli asiaa: neljä
raastuvanoikeuden istuntoa, Turun hovioikeus ja Korkein oikeus. Kuvaus on
koskettava ja isän tuntemaa häpeää on vaikea ymmärtää.
”Äitini törmäsi isäänsä ilmeisesti kerran talvisodan alussa Erottajan pommisuojassa. Meier oli vilkaissut tytärtään ja todennut: ”Surmatkoon ensimmäinen pommi sinut!”
…
”Vanhemmiten äitini puhui usein äidistään, harvoin sisaruksistaan. Jo hyvin vanhana hän kerran totesi, että hän antaa isälleen anteeksi, sillä tämä ei osannut toisin. Hän oli uskontonsa vanki. Mieleeni on usein tullut, että tytär ja isä olivat monella tavalla samanlaisia, vahvoja ja peräänantamattomia.”
Suomen juutalaiset ovat pääasiassa lähtöisin Venäjältä ja
jääneet Suomeen miesten sotapalveluksen jälkeen. Suomessa ei ollut juutalaista
koulua, minkä oletetaan nopeuttaneen sulautumista yhteiskuntaan. Toisaalta
Suomen kansalaisuuden saaminen viivästyi monien kohdalla, vaikka olisivat
syntyneet Suomessa.
Tuhoamisen kauhuista on kuvauksia riittävästi, tässä yksi:
”Latviassa asuneista arviolta 95 000 juutalaisesta vain noin 5 000 selvisi hengissä. 4 000 pakeni Neuvostoliiton sisäosiin ja palasi aikanaan takaisin. Noin 1 000 selvisi hengissä maan alla tai keskitysleireiltä. Leireiltä vapautuneista vain osa palasi Latviaan, monet matkustivat Palestiinaan tai Yhdysvaltoihin.”
Sunnuntain 28.5.2017 Hesarissa kerrotaan suomalaiskylästä
Juudean kukkuloilla.
”Kylän suomalaiset perustajajäsenet olivat vakaumuksellisia kristittyjä. He omistivat kylän kahdeksan juutalaisen muistolle, jotka Suomi luovutti natsi-Saksaan toisen maailmansodan aikana vuonna 1942.”
Maahanmuuton yhteydessä puhutaan integraatiosta ja
assimilaatiosta. Integraatiolla viitataan sellaiseen maahanmuuttoon, jota
Ruotsissa harjoitettiin1960 ja 70-luvulla. Esimerkiksi suomalaissiirtolaisten
oletettiin tulevan maahan työn vuoksi; suuri osa työskenteli tehtaissa ja
työuran jälkeen heidän oletettiin palaavan Suomeen.
Jos integraation sijaan puhuisimme assimilaatiosta, meidän
olisi otettava kantaa valtakulttuurin sisältöön. Valtakulttuuri ei enää ole
yksiselitteinen, yhtenäinen monoliitti, vaan useiden osa-alueiden kooste. Kun
puhumme assimilaatiosta, määrittelemme mihin valtakulttuurin osaan
maahanmuuttajan tulee sulautua ja kuinka syvällinen tämä liittyminen on. Yksilön
kohdalla assimilaatio on rankka prosessi, jota René Nybergin äidin elämäntarina
hyvin kuvastaa.
Lainaukset
René Nyberg: Viimeinen juna Moskovaan. Siltala 2015
