 |
| Osa Birger Kaipiaisen keramiikkateoksesta |
Sukelsin kamarimusiikkiin menetelmällä, jonka voisi
rinnastaa kielikylpyyn. Ostin liput
muutamaan kamarimusiikkikonserttiin Kuhmossa. Ilman minkäänlaista
ennakko-odotusta istuin, kuuntelin ja katselin. Hämmästyin, miten helppoa ja
mutkatonta kaikki oli. Ei minkään valtakunnan pönötystä: yleisö ja esiintyjät
lomavaatteissa, soittajat eri puolilta maailmaa viilettivät polkupyörillään rantatietä
viulukotelot selässä, huilut kainalossa Kontion koulun, kirkon ja Kuhmo-talon
väliä.
Kesän kohokohta oli viikko kamarimusiikkia aamusta iltaan
yli kymmenen vuoden ajan. Joskus tarjonnan runsaus houkutti ahneuteen, ja
väsymys painoi silmät kiinni kesken konsertin, mutta meitä istui usein neljä
ystävää rinnakkain, aina oli joku vahtimassa, ettei nukahtanut pudonnut
penkiltä tai päässyt esittämään kuorsaussooloa sopimattomaan kohtaan.
Muistot Kuhmosta tulvahtivat mieleen lukiessani Ralf
Gothónin soivaa elämää. Kuvaus kamarimusiikin erityisluonteesta paljasti
minulle sen, miksi niin helposti jäin koukkuun juuri tähän klassisen musiikin
tyylilajiin.
Kamarimusiikkia soittavan orkesterin soittajien määrää ei
tarkasti määritelty: kaksi muusikkoa riittää, vaikka usein soittajia on neljä,
viisi tai enemmänkin, mutta aina vähemmän kuin sinfoniaorkesterissa. Pienen
ryhmän soitossa on korostetusti kysymys soittajien välisestä
vuorovaikutuksesta, ilman orkesterin edessä seisovaa tahtipuikon heiluttajaa.
Vuorovaikutus syntyy hyvässä yhteissoitossa toinen toista kuunnellen. Kun tämän
oivalsin, pidin huolen, että istuinpaikkani oli optimaalinen katselulle. Elävän
musiikin seuraaminen on sekä korvan että silmän nautintoa.
”Kamarimusiikkipiireissä voi tutustua muusikoihin, solistisiin soittajiin, joille kamarimusiikki on vaikeaa. He eivät ymmärrä soittajakollegoiden vaikutusta kokonaisuuteen eivätkä suostu reagoimaan muihin soittajiin. Ralf arvelee sen johtuvan siitä, että he eivät ole ymmärtäneet sävellyksen lainalaisuuksia eivätkä teosta kokonaisuudessaan. Löytyy sellaisiakin muusikoita, jotka puhtaasti itsekkäistä syistä haluavat ottaa vallan käsiinsä ja leikkiä solistia. Myös muusikon tausta ja koulutus voivat vaikuttaa toimintatapoihin.”
Edellistä lukiessani muistin elävästi Kontion koululta yhden
konsertin, jossa yksi soittajista ei mitenkään voinut pysyä istuimellaan vaan
nousi puoliseisovaan asentoon vähän väliä, ilmeisesti pyrkien solistiseen
osaan. Näky oli niin häiritsevä, että suljin silmäni ja vain kuuntelin. Lopulta
muokkasin omaa mielikuvaani soittajasta. Ajattelin, että nuoren soittajan äiti
istuu katsomon takarivissä ja tytär haluaa näkyä äidille. Loppuosan konsertista
pystyinkin nauttimaan sekä musiikista että katsomisesta.
Koulutukseni ja työkokemukseni ovat vieneet minua
ryhmäilmiöiden tutkimisen suuntaan. Monet ryhmäilmiön peruselementit tulevat
korostetusti kuvatuiksi Ralf Gothónin sanottamana:
”Edelleen on muusikoita, jotka eivät kykene soittamaan kamarimusiikkia luonnollisella tavalla. On myös sellaisia, jotka ovat hyvin sympaattisia, mutta heillä ei ole kykyä osallistua aktiivisesti kamarimusiikilliseen vuorovaikutukseen. Tällaiset soittajat jäävät soittaessa pelkästään mukanasoittajiksi. Periaatteessa kamarimusiikissa siedämme hyvin pitkälle toinen toistemme karaktäärejä.”
Kamarimusiikissa solistisuus tarkoittaa, että jokainen
soittaja osaa antaa ja vastaanottaa, ymmärtää kokonaisuuden ja reagoi
vuorovaikutuksessa toisiin. Jokainen ryhmässä toiminut ymmärtää, miten
haasteellisiin tilanteisiin joudutaan omien mielihalujen ja pyrkimysten
yhteensovittamisessa, aivan arkisissakin tilanteissa.
”Kerrotaan jousikvarteteista, joiden muusikot asuvat esiintymismatkojen aikana eri hotelleissa ja matkustavat eri lentokoneilla. Vuosien yhdessäolon aikana heille on syntynyt niin vaikeita ristiriitoja, etteivät enää voi sietää toisiaan. Vaikka muusikot eivät tulisi keskenään toimeen, erimielisyydet unohdetaan esiintymislavalla ja keskitytään itse musiikkiin ja parhaan musiikillisen lopputuloksen aikaansaamiseen. Yhteistyötä voidaan tehdä, kun lähdetään teoksista ja niiden sanomasta.”
Kuhmon kamarimusiikkifestivaalit ovat opettaneet minulle
monta asiaa musiikista, yhteissoitosta, ystävyydestä ja vieraanvaraisuudesta.
Lopuksi yksi säe Kai Aareleidin runosta Lue minua
”lue minua
kuin miniatyyriä
tiedän
tämä saattaa olla vähän yksipuolista
ja loppua liian pian
lue
silti”
Lainaukset
Raija Lampila. Ralf Gothónin soiva elämä. Teos 2016
Parnasso nro 3/2017
