Museokaupat ovat aarreaittoja: yllättäviä esineitä, outoja
design kapineita ja edullisia kirjoja. Usein kirjat ovat puoleen hintaan, ja tällä kerralla käteen tarttui valokuvausta käsittelevä
esseekirja yhdellä eurolla. Tätä ei voinut jättää väliin Valokuvataiteen
museossa.
Francesca Woodmanin näyttely oli päättymässä, ja itse
näyttelystä, paria suurta kuvateosta lukuun ottamatta, en kovasti innostunut.
Valokuva on taidemuotona helposti lähestyttävä, meistä
jokaisesta on otettu kuvia kotikäyttöön, ja monesta on myös ammattilaisen
ottamia valokuvia. Valokuva ympäröi meitä monella tavalla.
”Viktoriaanisella ajalla demokratisoitui kuva, mutta tekniikan käydessä yhä halvemmaksi on demokratisoituminen ulottunut myös kuvan tuotantotapaan. Aivan kuten yhä useammat saattoivat hankkia itselleen valokuvan, yhä useammat voivat nykyään hankkia kameran.”
Vanhoja valokuvia katsellessa syntyy usein vaikutelma
asetelmasta, muotokuvasta ja juhlallisuudesta. Valokuvan painaminen paperille
oli mahdollista vasta 1860-luvulla ja kuvauksessa käytetty laitteisto oli vaikeasti
liikuteltavaa. Ateljeekuvaus tarjosi samanlaiset lavasteet kaikille
kuvattavalle: kreikkalainen pylväs, taitavasti asetellut verhot, siro
korituoli, rokokoosohva ja mitä kaikkea mahtoikaan löytyä kuvausstudion varastoista.
Kun näitä kuvia tarkastelee on vaikea päätellä, mihin yhteiskuntaluokkaan
kuvattava kuului. Valokuvaan pukeuduttiin paraatiasuun ja arkinen ympäristö
puuttui kuvasta.
”Työläiset, keskiluokka ja yläluokka kuvattiin edelleen samanlaisissa asetelmissa.”
Englannin kuningatar Viktoria oli ensimmäinen hallitsija,
joka halusi kuvissa korostaa äidin ja vaimon roolia. Nykyiset kuningashuoneet
ovat tehneet tästä arkipäivää julkaisemalla itse ottamiaan kuvia kotisivuillaan.
Presidenttimme eivät muodosta tässä suhteessa poikkeusta.
Muistelin Kekkosen syntymäkodista, Lepikon torpasta, syntynyttä kohua: oliko se
savupirtti vai ei. Tarkistin tiedot, viimeisin päivitys asiasta on vuodelta
2011, ja aukottomasti on nyt osoitettu, että torppa oli savupirtti Urho Kalevan
syntyessä. Mutta kohua syntyi myös siitä, miksi myöhemmin otetusta kuvasta oli
poistettu savupiippu. Tämäkin asia on jo selvitetty. Kuva on vahva välinen niin
hallitsijoille kuin hallituillekin.
Perhe- ja sukukuvista saattaa puuttua perheenjäseniä syystä
tai toisesta. John F. Kennedyn vanhempi sisar Rosemary sijoitettiin suljettuun
hoitolaitoksen lobotomia leikkauksen jälkeen, joka hänelle tehtiin
20-vuotiaana. Kuvien tutkiminen on osoittanut, että hänet retusoitiin pois
osasta vanhoja perhekuvia, ikään kuin häntä ei olisi koskaan ollut
olemassakaan.
Jos mietit omia perhekuviasi, ehkä hämmästyt miten
valikoidusti osa päätyy valokuva-albumiin. Valitsematta jääneet kuvat tulevat
käteesi sattumalta jostakin piironginlaatikon pohjalta. Ehkä ne ovatkin
totuudellisemmat kuvat. Oliko aina mukavaa jopa hauskaa.
”Aiemmin tuntui riittävän, että perheenjäsenet esitettiin kameralle eli heidät tallennettiin ulkokohtaisesti. Nykyään tämä ei kuitenkaan enää riitä, vaan filmille on saatava alituisia ilon hetkiä kuvastavia sisäisiä tuntoja. Ei riitä että perheellä on pakko olla hauskaa: hauskuuden on myös näyttävä, tai sitä ei ole ollutkaan.”Esimerkki valokuvan historiasta; kuvan taakse on kauniilla käsialalla kirjoitettu jälkipolvia ajatellen.
Tämä valokuva on otettu kesällä 1928, olin silloin Raahen postissa ja Kuva Kulman taiteilija on sen suurentanut ja maalannut.
Näin syntyy muistoja. Luulen, että monet lapsuuden muistikuvat ovat itse asiassa muistoja valokuvista, jotka ammattikuvaaja tai vanhemmat ovat ottaneet. Niitä on usein katseltu, muisteltu ääneen kuvaustilannetta, ehkä ne olivat aina näkyvillä kunniapaikalla kauniissa kehyksessä.
Yhden euron kirjassa on monta kiinnostavaa huomiota
valokuvista ja niiden yhteiskunnallisesta, feministisestä ja poliittisesta
tulkinnasta. Osa käsitellyistä aiheista pätee edelleen, mutta nykyisestä
selfie kuvauksesta ja internetistä ei vuonna 1988 julkaistussa kirjassa ole
tulkintoja. Viimeisessä esseessä "Kulttuuri kyberneettisten järjestelmien
aikakaudella" lähestytään nykyaikaa:
”Tietokone on enemmän kuin pelkkä esine. Se on myös ikoni ja metafora, joka esittää uusia tapoja ajatella itsestä ja maailmasta, uusia tapoja luoda mielikuvia siitä, mikä on olla ihminen ja elää ihmisten keskellä. Kyberneettisiin järjestelmiin kuuluu koko joukko koneita ja laitteita, jotka ilmaisevat tietokoneen voimaa. Näissä järjestelmissä on dynaaminen – tosin rajallinen – annos älyä…”
Viime päivien seksuaalista häirintää koskeva keskustelu
pakotta lukemaan tarkalla silmällä esseen, jossa käsitellään feminismin ja
visuaalisen kulttuurin/vallan suhteita. Vain yksi lainaus aiheesta:
”Katsellessani pornografiaa ja analysoidessani, miksi se vetoaa juuri tiettyyn miestyyppiin, tulin siihen näennäisesti kenties järjenvastaiseen tulokseen, että jos jokin on kulttuurissamme käsittämätöntä niin itse miehisyys. Tällöin on feministin pakko kysyä itseltään, miten arvokasta pornokuvien analysointi on?”
Paljon tuli lukiessa mietittyä valokuvaa: sen historiaa, erilaisia
kuvauskohteita ja kuvan tulkintaa.
Lainaukset : Kuvista sanoin – Ajatuksia valokuvasta koonnut
Matti Lintunen. Suomen valokuvataiteen museon säätiö. 1988
Francesca Woodmanin valokuvia löytyy netistä, samalla voi
lukea hänen henkilöhistoriaansa, ja miettiä kuvien tulkintaa.
