Koulu alkoi ennen vanhaan syyskuun alussa, ja tästä on
jäänyt pysyvä halu aloittaa aina syksyllä jokin uusi projekti. Joskus tuo
uuteen kiinni pääseminen on vaatimatonta: ostan uuden muistikirjan, kyniä,
vihkoja ja selailen kirjoja etsien jotakin.
Keltakantiseen muistikirjaani tein jo elokuussa ensimmäiset
merkinnät Talvisesta matkasta ja kuuntelin Winterreisen parina tulkintana.
Näiden lisäksi hankin kirjastosta kaksi hyvää matkaopasta päästäkseni
syvemmälle liedin sieluun ja Schubertin elämään.
Franz Schubert syntyi Wienissä vuonna 1797 perheen
kahdentenatoista lapsena. Perheen lapsista menehtyi varhain seitsemän. Elämä
oli vaatimatonta, asuntona oli yksi huone ja alkovi. Perheenisä toimi
apuopettajana ja perusti myöhemmin oman koulun köyhälle asuinalueelle, jossa
koulumaksujen kerääminen aiheutti taloudellisia ongelmia. Vanhempien ponnistelu
tuotti vähitellen paremman taloudellisen tilanteen, ja Franzin musiikillinen
lahjakkuus sai perheen tuen ja ymmärryksen.
Musiikkikoulutus alkoi 11-vuotiaan Franzin päästyä parhaana
hakijana poikakuoroon, joka nykyään tunnetaan nimellä Wiener Sängerknaben. Tämä
merkitsi myös siirtymistä sisäoppilaitokseen, jossa oli kova kuri, ruoka kehnoa
ja asuinhuoneet huonosti lämmitettyjä. Pieni, ujo, silmälasipäinen poika, joka todennäköisesti
koki helpotuksena yhtenäisen kouluasun saamisen. Pojan vaatimattomista
vaatteista oli pääsykokeissa huomauteltu.
Moni varmasti muistaa Milos Formanin ohjaaman elokuvan Amadeus,
jossa pahantahtoiseksi, jopa murhaajaksi epäilty Antonio Salieri juonittelee
Wienin musiikkimaailman keskiössä. Schubert pääsi Salierin oppilaaksi
viisitoistavuotiaana.
Schubertin sävellystuotanto on laaja: noin tuhat teosta
kuudentoista vuoden aikana. Hänen elämänsä päättyi kaaokseen ja ilotalosta
saadun syfilistartunnan jälkiseuraamuksiin 31 vuotiaana. Kuuluisan säveltäjän
elämästä on kirjoitettu paljon, ja monenlaista tulkintaa on tarjolla, mutta
neroudesta on varmasti kysymys.
”Nerous on jotain ihan muuta kuin luova lahjakkuus. Se on riesa ja lahja, taakka, joka velvoittaa ja pakottaa tuottamaan ja luomaan yhä uusia teoksia ja astumaan tuntemattomaan, tekemään jotakin, mitä kukaan ei koskaan aikaisemmin ole tehnyt. On kuin nero ei mahtaisi itselleen mitään, koska hänen on pakko luoda.”
Säveltäjän elämään johdatteli Jari Sinkkonen, jolta
edellinen lainaus. Kirjan alaotsikko: Suurten säveltäjien hauras elämä saa
jatkossakin viedä minua syvemmälle musiikin ymmärtämiseen.
Toinen matkaopas Winterreisen maailmaan on englantilainen
liedtulkitsija, joka on yli kolmenkymmenen vuoden aikana esittänyt tätä
Schubertin sävellystä ympäri maailmaa. Hän kuvaa muutamia mieleen painuneita
konsertteja ja omaa kehitystään runojen musiikillisena tulkkina.
Schubert itse kirjoitti kirjeessä 1825 konserttikiertueelta
veljelleen luoneensa uuden taidemuodon, joka edellyttää soittajan ja laulajan
erityistä yhteistyötä. Mitä enemmän kuuntelen sen paremmin ymmärrän, että
pianisti ja laulaja ovat ajoittain yhtä.
Teos koostuu 24 Wilhelm Mullerin runosta ja ne esitetään
yleensä ilman taukoja, esitys kestää 70 minuuttia. Usein konsertissa on jaettu
laulujen sanat, ja jokainen kuulija seuraa tarinaa tulkiten omalla tavallaan.
Ian Bostridge kertoo usein konsertin päättyvän hiljaisuuteen, tämän muistan
omasta kokemuksestani Kuhmossa. Hämmennys: mikä oli tämä matka, kenestä se kertoo,
näinkö ympäröivät maisemat, katsoinko sisälle itseeni.
Schubert eli sairautensa runtelemana työstäen sävellystä
loppuun saakka. Muller oli runoilija huomattavassa virka-asemassa ja ”iskosti
salakielisiä poliittisia viestejä” teksteihinsä. Kirjan kulttuurihistoriallinen
anti on mittava ja kiinnostavasti esitetty.
”Winterreisen poliittinen pohjavirta ei rajoitu vain teksteihin ja historiallisiin marginaaleihin, vaan se tavoittaa minut aina, kun esitän Im Dorfe –laulua jossakin klassista perinnettä noudattavassa ja punaisella plyysillä koristetussa salissa. Minut valtaa kysymys hyvästä tahdosta ja sen merkityksestä. … Winterreisessa kohtaamme omat huolemme, saatamme tavoitella katarttisia tai eksistentiaalisia tasoja, mutta laulammeko elämän absurdiudesta vain kiistääksemme sen?”
Lyhyen saksan lukeneena olen kiitollinen kirjan tarjoamille
runojen suomennoksille. Ensimmäinen runo Hyvää yötä alkaa näin:
Vieraana tulin,
vieraana lähden.
Oli suopea minulle toukokuu
runsaine kukkakimppuineen,
tyttö puhui rakkaudesta,
äiti jopa aviosta;
nyt maailma on niin kolkko,
tie lumeen hautautuu.
Matka päättyy ja viimeinen säkeistö Kampiliiransoittaja
–runosta:
Merkillinen vanhus,
lähdenkö matkaasi?
Kiertäisitkö kampea
minun lauluihini?
Olen jäänyt jotenkin koukkuun Talviseen matkaan ja
kuunnellut erilaisia tulkintoja, nyt kirjoittaessani taustalla soi Jonas
Kaufmannin ääni. Jos innostut kuuntelemaan, kerro mahdollinen sinua koskettava
tulkinta, suomalaisiakin löytyy.
Lähteet:
Jari Sinkkonen. Nerouden Lähteillä – Suurten säveltäjien
hauras elämä. WSOY 2015
Ian Bostridge. Schubertin Talvinen matka - Winterreise. Basam
Books 2015
