Intia

On monta syytä lukea. Itse kukin meistä valitsee kirjansa aivan omalla tavallaan. Nuorta lukijaa ohjaa lukemiseen eri asiat kuin ikääntynyttä lukijaa. Joku hakee viihdytystä ja pakoa johonkin toiseen maailmaan, ehkä seikkailua.

Minulle kirjan pitää antaa sekä uutta tietoa että tunne-elämän kuvausta, sellaista kuvausta joka herättää naurua, iloa, surua, myötätuntoa, myötähäpeää jne. – koko inhimillisen tunneskaalan.

Intiassa en ole koskaan käynyt, yksi tilattu matka peruuntui aikoinaan sairastumisen vuoksi. Mutta ei hätää Arundhati Royn kirja kuljetti minua Delhissä ja Kashmirissa.  Törmäys outoihin sanoihin viritti heti tiedonjanon, keitä ovat hijrat, pariat, dalit, hautausmaalla asuvat, Jama& Kashmir –taistelijat. Niin paljon outoa asiaa, ettei kirjan lukeminen onnistunut ilman runsasta googlen selailua. Ja tämähän sopii minulle.

Putoaminen järjestelmän ulkopuolelle on yksi kirjan teemoista. Järjestelmän ulkopuolelle voi myös syntyä ja tätäkin Roy kirjassaan käsittelee.

”Kun on kerran pudonnut reunan yli niin kuin meistä jokainen, myös Biroo”, Anjum sanoi, ”ei koskaan lakkaa putoamasta. Ja kun putoaa, tarrautuu toisiin putoaviin ihmisiin. Mitä pikemmin tajuat sen, sen parempi. Tämä paikka, jossa nyt eletään, jonka me olemme tehneet kodiksemme, on paikka pudokkaille.”

Suuri taloudellinen murros yli 1,3 miljardin asukkaan maassa, jossa yhdellä neliökilometrin kokoisella maapläntillä kamppailee paikastaan 367 ihmistä, on kitkaista.

Kuva: Dalityttö Wikipedia

”Jos ei ole varaa asua kaupungissa. Niin tänne  ei pidä tulla”, eräskin korkeamman oikeuden tuomari sanoi ja määräsi köyhät häädettäväksi kaupungista saman tien.
…
Siispä ylijäämäväki karkotettiin.
…
Kerjääminen kiellettiin. Tuhannet kerjäläiset koottiin aitaukseen ennen kuin heidät kuljetettiin ryhmissä pois kaupungista. Niille, jotka kuljettivat heidät takaisin, piti maksaa kunnon rahat.”
 

Jotenkin tutulta vaikuttaa teksti, joka ei koske Suomea eikä Eurooppaa. Lisätään nyt vielä yksi fakta Intiasta: väkiluku kasvaa noin 20 miljoonalla vuodessa. Maa on ostovoimalla mitattuna kolmas maailmantalous Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen.

Kaunokirjallinen teksti puree ainakin minuun paremmin kuin pelkät tilastoluvut ja asiantuntijoiden viisastelut.

”Asiantuntijat esittivät maksusta asiantuntevia mielipiteitään: Jonkun on maksettava edistyksen hinta…”

Intia on monikulttuurinen, eri uskontokuntien, kielien ja poliittisten ideologioiden kooste, jossa naapurimaiden pitkään vallinneet valtapyrkimykset ovat johtaneet toistuviin terroritekoihin ja sotaan.

Kashmirissa kuolema oli kaikkialla. 

Tästä seurasi että turismi loppui ja monelta katosi elinkeino. Menetettiin unelmat, ura, nuoruus.

 

”Naiset parveilivat poliisiasemien ja sotilasleirien vaiheilla pidelleen käsissään moneen kertaan sormeiltuja, koirankorville kuluneita, kyynelten pehmittämiä valokuvia, passikuvan kokoisia: Sir, olkaa niin kiltti ja sanokaa, oletteko te nähnyt minun poikaani? Oletteko te nähnyt miestäni? Onko minun veljeni ollut mahdollisesti teillä kuulustelussa?”

Kirjan kannessa on punainen ruusu, jonka yhdistän katkelmaan, jossa kuvataan Kashmirin laakson ensimmäisiä kapinavuosia ja Neiti Jebeen ennenaikaista kuolemaa, vain neljävuotiaana.

”Äiti ja tytär kuolivat samaan luotiin. Se lävisti Neiti Jebeen vasemman ohimon ja päätyi hänen äitinsä sydämeen. Viimeisessä hänestä otetussa valokuvassa luodinreikä oli kuin viehättävä ruusunkukka aseteltuna vasemman korvan yläpuolelle. Muutama terälehti oli pudonnut kaffanille, valkoiselle käärinliinalle, johon hänet oli kiedottu ennen kuin hänet laskettiin haudan lepoon.”

Arundhati Roy on ansioitunut esseisti, mikä rikastaa kirjan sisältöä ja samalla haastaa lukijaa erilaisilla kirjoittamisen tyyleillä. Tyyli vaihtuu yllättäen kirjan keskivaiheilla, mutta palaa ensimmäisen osan kerrontaan, jossa alussa kuvatut hahmot kootaan yhteen hautausmaalla asuvaksi yhdyskunnaksi, jossa valitsee suvaitsevaisuus. Lukijalle on suuri helpotus palata alussa esiteltyjen henkilöiden tarinaan, nähdä elämän jatkuvan ja tuntea oikeudenmukaisuuden toteutuvan ainakin pienessä mittakaavassa, kun vaimonsa pahoinpitelijä ja Kashmirin teurastaja pakotettiin muistamaan.

Intian väestönkasvu on 20 miljoonaa ihmistä vuodessa. Yhä useampi pyrkii kohentamaan elintasoaan ja etsii kaupungeista ja kauppakeskuksista onneaan. Saddam järjestää ystävilleen yllätysretken, matkan kauppakeskukseen, jollaista heistä kukaan ei ollut ennen kokenut. Lämmintä huumoria ja leppoisaa seikkailua, jonka ironia keventää lukijan mieltä.

”Teräskupla liisi eteenpäin hökkelikaupunkien ja teollisuusalueiksi muuttuneiden suomaiden, ilmassa kalvakan violetinväristä utua, ja ohi rautatiekiskojen, joiden välit olivat täyttyneet roskilla ja vierustat slummeilla. Lopulta he tulivat määränpäähänsä. Reunamaalle. Sinne missä maaseutu pyrkii ripeästi, kömpelösti ja traagisesti muuttumaan kaupungiksi.
He tulivat kauppakeskukseen.”

Perillä Saddam kertoo heille oman tarinansa kostosta, joka ei ollut verinen.

Lainaukset:

Arundhati Roy. Äärimmäisen onnen ministeriö. Otava, 2017.