29. maaliskuuta 2018

Syyllisyys




Kun äiti järkyttyy nähdessään vastasyntyneen lapsensa, kenen syy se on. Äidin ensimmäiset ajatukset olivat:

”Ei se mun vika ole. Ei mua voi siitä syyttää. En mä mitään ollut tehnyt enkä tiedä yhtään, miten siinä näin kävi.”

”Tyttö oli niin musta että oikein pelotti. Yön musta sudaninmusta. Mulla on vaalea iho ja hyvä tukka, olen sitä tyyppiä mitä meikäläiset nimittävät keltaiseksi mustaksi, ja samanlainen on Lula Annin isäkin.”

Syyllistä on tietysti turha etsiä, mutta äidin ja tyttären keskinäiseen suhteeseen se vaikutti.  Eikä asiaa auttanut se, että suvun ihanteena oli mahdollisimman vaalea iho ja ”oikeanlainen tukka”. Mummi oli niin vaalea, että kävi jo valkoisesta, eikä sen vuoksi halunnut olla yhteyksissä lapsiinsa.

Toni Morrison on kirjoittanut useita Yhdysvaltain mustan väestön elämää kuvaavia kirjoja. Usein päähenkilö on noin 30-vuotias nainen, joka tekee itsenäisiä ratkaisuja tai ainakin tavoittelee itsenäisyyttä ja rakentaa minäkuvaansa. Valkoinen kirjailija tuskin osaisi kuvata tätä matkaa, jonka liian tummaihoisena syntynyt lapsi tekee omassa viiteryhmässään, jossa tumma ihonväri on häpeä.

Se, mitä lapsi on valmis tekemään saadakseen äidin hyväksymisen, on täysin yleispätevää jokaisessa äidin ja lapsen välisessä suhteessa. Äärimmilleen vietynä lapsi on valmis valehtelemaan, teeskentelemään, vaikenemaan, manipuloimaan ja liehakoimaan. Näillä eväillä elämästä muodostuu vähitellen suuri valhe ja taakka, jonka kantamisessa väsyy. Kun näin kasvanut nainen tapaa miehen, johon rakastuu, on myös rakkauden kohteella usein kokemus siitä, miten lapsuuden haavat märkivät eivätkä koskaan arpeudu.

Morrison kuvaa päähenkilöiden ohessa useita kaltoin kohdeltuja lapsia. Taitava kirjailija ei mässäile pahoinpitelyillä, muutama lause riittää. Parasta kirjassa on kuitenkin jonkinlainen viisaus ja muutoksen mahdollisuus.

”Sitten hän ojensi Bridelle käden jota Bride oli kaivannut koko ikänsä, käden jonka ansaitsemiseksi ei tarvinnut valehdella, luottamuksen ja välittämisen käden – niiden yhdistelmäähän usein nimitetään tosirakkaudeksi.”

Selvänäköisyys ja järkiintyminen tulee valitettavasti lasten kannalta usein liian myöhään. Tavallisempaa on, että suhde toistaa jotakin ennen koettua.

”Kumpikin takertuu omaan tuskan ja surun tarinaansa – johonkin ikivanhaan kipuun ja vaivaan, jolla elämä heidän puhtautensa ja viattomuutensa oli tahrannut. Ja kumpainenkin kirjoittaa sitä tarinaansa uusiksi lopun ikäänsä, tietää juonen, arvaa teemat, keksii merkityksen ja sivuuttaa sen alkuperän. Mitä tuhlausta. Queen tiesi omasta kokemuksesta, miten vaikeaa rakastaminen oli, miten itsekästä ja herkästi särkyvää. Seksiä pihdattiin tai siihen tukeuduttiin, lapsia laiminlyötiin tai tukahdutettiin huolenpidolla, aitoja tunteita suunnattiin muualle tai padottiin piiloon.”

Vanhempien viisaus, tässä tapauksessa äidin syyllisyyden tunteet nousevat pintaan liian myöhään. Kun tytär ilmoittaa odottavansa lasta, äiti muistaa omat tunteensa.

”Kun se syntyi, niin olin kamalan järkyttynyt ja se musta iho suorastaan kuvotti mua, ja alkuun ajattelin että… Ei  muistot pitää työntää pois ja äkkiä. Ei kannata vatvoa. Sen tiedän että parhaani minä tytön edestä tein niissä oloissa. Kun mies lähti livohkaan niin Lulu Ann oli taakka. Raskas taakka, mutta hyvin mä sen kannoin.”
”Kuulepa tätä. Kohta teille selviää mitä elämä vaatii, millainen tämä maailma on, miten se toimii ja miten se muuttuu sitten kun on omia lapsia.”

Uskon täysin, että Morrisonin kirjat ovat lisänneet tietämystä Yhdysvaltojen mustan väestön historiasta, ne ovat auttaneet rakentamaan identiteettiä ja aukaisseet silmät näkemään miten valkoisen valtaväestön keskellä musta lapsi voi saada kaksinkertaisen  taakan kannettavakseen.

Morrisonin tiivis kerronta on pakottanut ainakin minut lukemaan tämänkin kirjan kahteen kertaan. Ensimmäisellä lukukerralla tarinan suuri teema vie mennessään ja toisella lukemisella löytyvät kaikki viisaudet, toimijoiden motiivit ja yllykkeet, jotka tarinan henkilöitä kuljettavat elämässä eteenpäin.

Lainaukset
Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon. Tammi 2016