Äitiys tarkoittaa ainakin sitä, että meillä jokaisella on äiti ja äidilläkin on aina äiti, jota kutsutaan Espanjassa abuelaksi. Suomessa tämä henkilö tunnetaan mummona tai jonakin muunnelmana murrealueesta riippuen. Suomenruotsalaisten vastaava sana on joko farmor, (tuttavallisesti ja lempeästi famu) tai mormor. Näin selviää heti kumman puoleisesta isovanhemmasta on kysymys.
Espanjassa isovanhemmat erotellaan vain yhdellä kirjaimella toisistaan: naispuolinen isovanhempi on abuela ja maskuliinimuoto on abuelo. Miksi näin yksinkertaista ja selkeää? Sanan etymologia ei ole tiedossani, joten voin tulkita sen isovanhemmuuden tasa-arvoisuudeksi. Tulkinta voi olla aivan pielessä, mutta jos asiasta on jollakulla tarkempaa tietoa, sitä sopii vapaasti jakaa.
Jatkan edellistä postausta, jossa esittelin muutamia isoäitityyppejä aiheeseen liittyvän kirjan johdattelemana. Välimerenmaissa elelee mustiin pukeutuva isoäitien ryhmä. Kreikassa, Italiassa ja Espanjassa, etenkin maaseutukylien toreilla ja turuilla nämä yksinkertaiseen mustaan mekkoon pukeutuneet naiset astelevat linttaan kuluneissa aamutossuissa, kädessä kantamus torilta hankittuja ruokatarpeita. Kasseja ja ostoskoreja on pitkän elämän aikana ollut niin paljon, että ryhti on painunut hieman etukumaraan. Onko näitä mustissaan liikkuvia isoäitejä vielä olemassa? Ovat ainakin selvästi vähentyneet, ehkä heitä on edelleen maaseudulla ja vuoriston syrjäisissä kylissä.
Isoäitien elämässä on tapahtunut valtava myllerrys, jonka mittakaavan tajusin muistellessani 1870-luvulla syntynyttä omaa isoäitiäni. Maatalon emäntänä ja kahdeksan lapsen äitinä hän hoiti tehtävänsä hyvin. Erityisen ansiokasta on se, että hän todennäköisesti omalla asenteellaan vaikutti siihen, että tyttäret opiskelivat itselleen kunnollisen ammatin. Ura urkeni kätilönä, opettajana, virkanaisena; oma palkka ja itsenäisyys eivät olleet 1900-luvun alussa naisille itsestään selvä vaihtoehto.
Merete Mazzarelan uusin kirja Alma kertoo samasta aiheesta suorasukaisesti fiktiivisessä muodossa, jossa kehys on kuitenkin faktaa. Ylioppilastutkinnon suorittamista varten naisen oli anottava vapautusta sukupuolestaan Venäjän keisarilta vielä vuonna 1889. Alma asui Viipurissa ja prokuraattorin perheellä oli taloudelliset mahdollisuudet kouluttaa tyttäret.Alma ja hänen seitsemän sisartaan jaettiin kauniisiin mutta tyhmiin ja rumiin mutta viisaisiin. ”Sääliksi käy tyttöparkaa tuonnäköisenä”, toteaa sukulaistäti silmälasipäisestä Almasta. Samaan aikaan sievät sisaret naitetaan isänsä kaltaisille virkamiehille.” Alma teki merkittävän yliopistouran tiedemaailmassa.
Muistan kuulleeni vielä 1960-luvulla sanottavan: ”tyttöjä ei kannata koulutta, ne menee kuitenkin naimisiin”.
Tämän päivän isoäideille vaihtoehtoja on runsain määrin, ja moni tekee elämäänsä suurremontin vielä 60 vuotta täytettyään.
Vielä muutama kuva kirjasta Abuelas.
Isoäiti kutoo, virkkaa, nyplää ja polkaisee ompelukoneen käyntiin valmistaakseen unelmien mekon pikku prinsessalle. Kun minusta tuli mummu päätin opetella kutomaan sukkia pienelle. Kantaapään kutominen oli pahasti unohtunut, vaikka koulussa sekin aikoinaan opetettiin. Monen purkamisen ja uudelleen yrittämisen jälkeen lanka oli kulunut niin ohueksi, että päivä paistoi haperon kyhäelmän läpi. Ei tullut mummusta sukankutojaa.
Muutama varoittava esimerkki mummoista, joita ei soisi lastenlasten kiusaksi. Mummous voi taannuttaa naisihmisen huomionkipeäksi kaiken keskipisteeksi pyrkiväksi oikuttelijaksi. Miten siinä ympäristö sitten pärjää? Miten opastaa mummoa, jolta puuttuu rajat ja kyky kontrolloida omaa käyttäytymistään. Tämä mummo tekee kaiken ihan hyvää hyvyyttään, tietää ja osaa kaiken.
On myös mummoja, jotka voisi lähinnä rinnastaa noita-akkoihin. Heitä ympäröi kylmää huokuva henkäys; pahantahtoisuus ja kaunaisuus ovat niin syvään painuneita ominaisuuksia että niiden pois kitkemiseen ei edes hiekkapaperihionta tehoa. Ainoa tepsivä keino on varovainen etäisyyden pitäminen.
Eihän mummous ihmistä välttämättä jalosta, mutta antaa se paljon iloa. Vaikka itse ei olisi isoäiti, on hyvä muistella omiaan ja pohtia sitä, mitä sieltä 1800-luvulta on siirtynyt omaan elämään. Sukututkimusta on perinteisesti tehty isän puoleisesta suvusta, mutta nykyään äitien kautta kulkeva suvun perintö on noussut esille, eikä suotta.
