Hyvä kysymys

Näin haastateltava vastaa toimittajan kysymykseen mielestäni aivan liian usein. Vastaajan tarkoitus on kenties viivyttää vastaustaan tai miellyttää haastattelijaa heittämällä kohtelias kommentti. Voihan kuitenkin olla, että se on vain tapa ilman sen syvällisempää merkitystä.

Ihania ovat ystävät, jotka tuikkaavat käteen sellaista luettavaa, jota ei ole osannut kaivata. Mirkka Rekolan esseeproosaa on koottu kokoelmaksi Muistinvaraisuus. Hän muistelee lapsuutensa mietteitä Jumalasta, kirkossa käymisiä ja papin puheita. Näitä teemoja moni lapsi yksin päässään pyörittelee.

”Pääsin muutaman vuoden ikäisenä joulukirkkoon maalla. Se teki minuun suuren vaikutuksen, ja ilmeisesti olin kuunnellutkin. Kun minua poislähtiessä pakattiin rekeen vällyjen alle, kysyin isoäidiltäni, eikö Jumalalla ole tyttöjä ollenkaan. Mutta en saanut vastausta.”

Oli hyvä, ettei vastausta annettu; kysymys jäi mieleen.  Vuosikymmeniä myöhemmin sama kysymys on edelleen lopullista vastausta vailla.

”Uskonnot ovat merkillisen maskuliinisia siihen nähden, että melkein kaikissa kulttuureissa on alun perin ollut Äiti-jumaluus, esimerkkinä antiikin Demeter-kultti. Maria-kultti korvasi sitten Äiti-jumaluutta. Kun Luther yritti vähentää Marian palvontaa, lapsi jäi, mutta äiti tuntuu menneen pesuveden mukana. Mikael Agricola yritti turhaan säilyttää Maria-kulttia. Minusta tuntuu, että se täällä pohjoisessa olisi erityisesti ollut tarpeen.”
 

Onko naivia ajatella, että jos uskonnot olisivat suhteessa naiseen toisenlaisia, enemmän äitiyttä korostavia, olisi naisen asema pahoinpitelyn, raiskausten ja seksuaalisen hyväksikäytön suhteen parempi. Suomi on tilastoissa perheväkivallan osalta häpeällisen korkealla.

Lapsen mieli liikkuu vapaasti, ja vaikeissakin olosuhteissa mielikuvitus luo odotuksia paremmasta elämästä.

”Se rajattomuuden tunne mikä liittyy lapsuuden utopioihin, ei välttämättä katoa elämässä. Jos se on pois tästä, saatan nähdä sen jossakin muualla. Silloin olen jo tuolla. Eikä kokemus ole yhteen pisteeseen sidottu vaan se on avara kenttä.”

Mirkka Rekolan esseet ovat tihentymiä, ajatuskulku kuin aforismia. Jokaisen lauseen voisi purkaa moneen uuteen ajatukseen. Luin hitaasti ja palasin alkuun, unelmat ja haaveet kertautuvat useassa esseessä. Kuinka ne ohjaavat ja kuljettavat meitä? Kenen utopiaa tai unelmaa kohti kuljemme?

”Joku uneksi suuresta kalasta ja sai elämältä verkon jossa rimpuili.”

”Se joka sai elämältä verkon, löysi kuitenkin itsensä sieltä. Ja se että hän löysi, se oli se suuri kala.”

Eilen julkistettiin Nobelin rauhanpalkinnon saajat. Molemmat ovat toimineet ruohojuuritasolla seksuaalisen väkivallan kitkemiseksi sodissa, maissa, joissa ihmisoikeudet eivät kuulu heikoimmassa asemassa oleville. Kongolaisen lääkärin työ on ollut tunnettua ja kiitettyä jo pitkään. Toinen palkinnon saaja on nuori nainen, joka edustaa lukuisia sodassa häväistyjä naisia, jotka häpeän vuoksi ovat jääneet ilman ääntä ja kasvoja.

Vielä yksi lainaus Muistinavaruudesta.

”Mutta merkillisintä on että oikeudenmukaisuuden taju voi säilyä epäoikeudenmukaisessa maailmassa, ihmisestä välittäminen välinpitämättömyydessä, rakkaus rakkaudettomuudessa. Ehkä ei tarvitse enää pettyäkään tajutakseen, että ne meissä ovat tallella. Ne vain ovat. Kaikesta huolimatta.”

Lähteet:

Mirkka Rekola. Muistinavaruus. WSOY. 2000