Etiikka kuuluu filosofian piiriin, ja mielellään sen jättäisimme viisaitten pohdittavaksi. Meistä jokainen on kuitenkin päivittäin etiikan peruskysymysten äärellä. Toiminko oikein? Miten voin välttää väärät valinnat? Kuinka minun pitäisi elää?
Luen parhaillaan kirjaa, joka innosti perehtymään tarkemmin etiikan keskeisiin termeihin: altruismi, egoismi, arvo, itseisarvo, välinearvo, hedonismi, hyve, individualismi, kollektivismi jne. Akateemiset termit ovat suurten ajattelijoiden luomuksia, ne perustuvat ihmisen toiminnasta tehtyihin havaintoihin sekä yksilö- että ryhmätasolla.
Yuval Noah Harari perustelee kirjassaan 21 oppituntia maailman tilasta selkeästi ja uskottavasti etiikan kehittyneen pitkäaikaisen evoluution kautta. Uusi näkökulma ainakin minulle oli se, että hän ottaa lähtökohdaksi eläinten käyttäytymisen. Monet eläimet muodostavat kiinteitä hyvin organisoituneita ryhmiä, joissa sosiaaliset suhteet toimivat samaan tapaan kuin ihmistenkin yhteisöissä; koululuokissa, perheissä ja työpaikoilla. Eläimet eivät puhu tasa-arvosta, toisen oikeuksien kunnioittamisesta tai johtamiskulttuurista. Me sen sijaan puhumme näistä asioista, ja usein niihin sisältyvien negatiivisten piirteiden kautta. Ihminen on siitä kummallinen olio, että se osaa halutessaan sabotoida yhteisön hyvät pyrkimykset, vääristää valkoisen mustaksi, juonitella ja kiusaamalla saattaa työkaverin itsetuhon partaalle. Tiedämme myös, että työpaikalla ja koulussa tapahtuvaa kiusaamista on vaikea käsitellä.
Eläin toimii vaistonvaraisesti.
”Kaikilla sosiaalisilla nisäkkäillä, kuten susilla, delfiineillä ja apinoilla, on eettisiä sääntöjä, jotka evoluutio on muokannut helpottamaan ryhmässä työskentelyä. Kun esimerkiksi sudenpennut leikkivät keskenään, niillä on ”reilun pelin” säännöt. Jos pentu puree liian lujaa tai jatkaa sellaisen vastustajan puremista, joka on kellahtanut selälleen ja antautunut, toiset pennut lakkaavat leikkimästä sen kanssa.”
Koulukiusaamisen yhteydessä kuulee, että asia on ratkaistu siten, että kiusaamisen kohde siirretään toiseen kouluun. Miksi näin menetellään? Perustelut pitäisi ilmaista selkeästi, sillä kiusaajalla saattaa olla suurempi ongelma, eikä yhden uhrin siirtäminen toisaalle korjaa tilannetta pysyvästi. Kiusaaja on usein taitava ja löytää uhrinsa aina uudelleen. Sama pätee myös työyhteisöissä, joissa kiusaaminen on monimuotoista häirintää ja ahdistelua. Jos häirintä on samalla valtahierarkian hyväksikäyttöä, kiusaamisen tunnistaminen on vaikeaa ja sen paljastuminen voi kestää vuosia. Tästä kertoo moni, jolle seksuaalinen häirintä on ollut vuosia kestänyt yksin kannettu häpeällinen taakka.
”Simpanssilaumoissa hallitsevien jäsenten odotetaan kunnioittavan heikompien jäsenten omistusoikeutta. Jos nuori naarassimpanssi löytää banaanin, jopa alfauros välttää yleensä nappaamasta sitä itselleen. Jos se rikkoo tätä sääntöä, se menettää todennäköisesti asemansa. Sen lisäksi, että simpanssit välttävät käyttämästä laumansa heikkoja jäseniä hyväkseen, ne toisinaan jopa auttavat niitä.”
Eläintarhassa on nähty esimerkkejä siitä, miten sairasta ryhmän uutta jäsentä autetaan selviytymään uudessa ympäristössä. Lauman korkea-arvoisin jäsen omaksui suojelevan ja auttavan asenteen uutta tulokasta kohtaan. Vastaavia esimerkkejä on muitakin. Ne osoittavat sen, miten tärkeä tehtävä johtajasimpanssilla on lauman heikoimpien puolustamisessa. Oikeudenmukaisuutta ihmisyhteisöissä on mahdoton tavoitella, jos sen toiminta rikkoo räikeästi näitä simpanssilaumojen eettisiä periaatteita.
Edelliset esimerkit on helppo liittää #metoo-kampanjan tiimoilta käytyyn keskusteluun.
Toinen asia, johon lukiessani tartuin, oli maailman muuttuminen aina vain vaikeammaksi ymmärtää. Hararin mukaan yksittäiset ihmiset tietävät nolostuttavan vähän maailmasta, jossa he elävät. Luulemme tietävämme yksilöinä paljon enemmän, mutta tosiasiassa elämme entistä suuremmassa määrin muiden ihmisten asiantuntemuksen varassa. Yksilöllisyys on myytti, sillä ajattelumme perustuu usein ryhmän ajatteluun. Maailma käy entistäkin monimutkaisemmaksi ja kuitenkin moni on valmis ottamaan kantaa ilmastonmuutokseen ja geneettisesti muunneltujen viljelykasvien kehittämiseen. ”…toisilla on äärimmäisen vahvoja mielipiteitä siitä, mitä pitäisi tehdä Irakissa tai Ukrainassa, vaikka he eivät kykene sijoittamaan näitä valtioita edes kartalle.”
Olen lukenut kirjaa hitaasti ja miettinyt, miten keinoäly, algoritmit ja digitaalinen maailma tulee vaikuttamaan meihin sekä yksilöinä että ryhminä. Kun tietoa on tarjolla rajattomasti, usein ristiriitaista, syntyy tunne että mihinkään ei voi luottaa.
Tunneherkkä ihminen kysyy:
”Onko se kaikki todellakin minun syytäni? Vaikea sanoa. Koska olemassaoloni nojaa häkellyttävään taloudellisten ja poliittisten siteiden verkkoon ja koska maailmanlaajuiset syy-seuraussuhteet ovat niin sotkuiset, minulla on vaikeuksia vastata edes yksinkertaisimpiin kysymyksiin, sellaisiin kuin mistä lounaani tulee, kuka on valmistanut jalassani olevat kengät ja mitä eläkerahastoni tekee rahoillani”
Isovanhempiemme ruoka oli lähiruokaa omasta pellosta, kengät kyläsuutarin valmistamat ja vanhuuden turva tuvassa telmivät lapset. Kaikki oli käsin kosketeltavan lähellä, näköetäisyydellä.
Onko tulevaisuus digitaalista diktatuuria, jossa twiitit singahtelevat kylväen epäsopua ja pelkoa.
Sietämättömän hankalia asioita, mutta koitetaan mennä eteenpäin.
Lainaukset: Yuval Noah Harari. 21 oppituntia maailman tilasta. Bazar. 2018
