Jos olisin Argentiinan matkallani tiennyt, mitä Buenos Airesissa sijaitsevan Recoletan hautausmaan tunnetuin hautamonumentti kätki sisäänsä, olisin räpsännyt siitä muutaman kuvan. Koska en tiennyt, jäi kuva ottamatta, mutta tarina kannattaa kertoa. Toki Eva Perónin nimi oli tuttu ja laulukin Don´t cry for me Argentina.
Merkillisten mutkien kautta Evita, presidentti Juan Perónin 33-vuotiaana kuollut leski, sai 20 vuotta kuolemansa jälkeen leposijan hänelle nimetyssä perhehaudassa. Huhu Eva Perónin sairastumisesta kokosi 20 000 rukoilijaa sairaalan ulkopuolella, ja kun tieto syöpää sairastaneen valtakunnan ensimmäisen naisen kuolemasta tuli, koko Argentiina pysähtyi täysin kolmeksi päiväksi. Ruumis palsamoitiin ja asetettiin lasikantisessa arkussa kansan nähtäväksi. Hautajaismenot saivat valtavat mittasuhteet; kaksi miljoonaan ihmistä seurasi hautajaiskulkuetta.
Tästä alkoi arkun kaksikymmentä vuotta kestänyt matka, jota voi sanoa suorastaan kammottavaksi. Aluksi palsamoitua ruumista siirreltiin Buenos Airesissa tarkasti vartioituneena rakennuksesta toiseen, kunnes se presidentin käskystä vietiin ulkomaille. Tapahtui nimittäin niin, että mustasukkaisesti arkkua vartioinut upseeri onnistui ampumaan raskaana olevan vaimonsa oven läpi, ilmeisesti peläten tunkeutujan aikovan ryöstää ruumiin. Ensin säilytyspaikka oli Bonnissa, mistä se siirrettiin Roomaan ja sieltä Milanoon, jossa se haudattiin väärällä nimellä. Vuonna 1971 Juan Perón oli maanpaossa Madridissa ja Evan ruumis siirrettiin sinne. Oli nimittäin pelko, että ruumis ryöstettäisiin Italiassa. Arkku avattiin ja todettiin puukuoren kärsineen, mutta itse arkku ja Evitan palsamoitu ruumis lasikuvun alla oli säilynyt hyvin. Peron palasi presidentiksi Argentiinaan vuonna 1974, ja arkku siirrettiin pääkaupunkiin. Ruumista kuljettaneet kansalliskaartilaiset ajoivat kolarin, mutta arkku ei vaurioitunut, sen sijaan molemmat kuljettajat saivat surmansa kolarissa. Seuraavat kaksi vuotta arkku oli presidentin asunnossa. Vasta vuonna 1976 arkku sijoitettiin Recoletan mausoleumiin. Loppusijoituksesta huolehti Juan Perónin kolmas vaimo, presidentiksi noussut Isabel Perón.
”Ajatus pysähdyttää: Evita lepää siellä vahvistetussa bunkkerissa, viiden metrin syvyydessä yhtä kauniina kuin oli kuollessaan.”
Mausoleumi on omistettu Duarten perheelle. Evita syntyi varakkaalla maatilalla, jossa hänen äitinsä työskenteli. Perheessä oli viisi lasta, jotka olivat syntyneet avioliiton ulkopuolisessa suhteessa tilanomistajan kanssa. Aviottomien lasten asema oli heikko isännän kuoltua ja äiti lapsineen joutui muuttamaan muualle. Jotakin äidin luonteesta kertoo se, että hän vaati lapsilleen oikeuden saada jättää jäähyväiset isälleen surutalossa. Varsinaiselle haudalle he eivät päässeet, ainoastaan hautausmaan portille.
Eva otti käyttöön isänsä nimen ja kertoo lapsuuden kokemusten vaikuttaneen häneen vahvasti. Nuori, kaunis nainen löysi itselleen rakastajia ja vaikutusvaltaisia suojelijoita, joiden avulla löytyi tie ensin vaatimattomiin elokuvarooleihin ja radio-ohjelmiin. Taitojen karttuessa yhteinen tie politiikassa Juan Perónin kanssa vahvisti hänen asemaansa. Tosin yläluokka ei koskaan häntä hyväksynyt.
Eva ja Juan Perón muodostivat tehokkaan työparin. Eva noudatti miehensä poliittista linjaa, hän omistautui työlleen, jossa keskeisenä asiana olivat: oikeudenmukaisuus, sairaaloiden rakennuttaminen, koulut, vanhainkodit, kodit pääkaupunkiin työtä etsiville tytöille, naisten äänioikeus jne. Kaikki tapahtui Eva Perónin säätiön kautta, joka oli kuin valtio valtiossa, suurempi kuin useimmat ministeriöt. Toiminta sai köyhän väestön täyden tuen ja Evan tapa lähestyä autettavia oli lämmin. Kauniisti ja kalliisti pukeutuneena hän liikkui autettavien parissa jakaen avustuksia ja lahjoituksia. Syntyi henkilökultti vailla vertaansa. Menestys ja laaja kannatus synnytti myös vastusta, joka presidentin vastustajat raivattiin pois tieltä, likaisen työn sai hoitaa Eva.
Argentiinalaiset mieltävät Evan henkiseksi, moraaliseksi ja uskonnolliseksi johtajaksi. Hänen poliittinen johtajuus oli irrationaalista, mystistä ja epäanalyyttistä. Tätä puolta edustaa esimerkiksi se, että Elintarviketyöläisten liiton 160 000 jäsentä pyysi paavia ryhtymään toimiin Evitan pyhimykseksi julistamiseksi. Vatikaanin vastaus oli torjuva.
Kovin mielenkiintoista on pohdinta, joka nojaa Toni Wolfin naisen arkkityyppeihin: Äiti, Hetaira, Amatson. Mikä piirre hänessä oli voimakkain, ei selviä. Ei myöskään hänen suhteensa feminismiin.
”Pohdittuani Eva Perónia olen entistä vakuuttuneempi feminismiä käsittelevässä luvussa esittämästäni väitteestä, että feministisessä tutkimuksessa on syrjäytetty monet aikansa vapautuneet ja vahvat naiset, varsinkin jos heitä on pidetty ”viettelijöinä”. Samoin käsitteet ”vapautunut” ja ”vahva” ovat jääneet määrittelemättä, myös minulta. Keskustelu on jäänyt torsoksi.”
Kirja on kiinnostava, ja harkitsen oman kappaleen hankkimista laajan lähdeluettelonkin vuoksi.
Lainaukset:
Leena Kurki. Vaimoja ja rakastajattaria – Vaikuttajanaisia vallan kulisseissa. Minerva. 2018
