Nyt tuli luettua kaksi kirjaa Sylvi Kekkosesta. Ensimmäinen oli Johanna Venhon romaani, jossa kirjailija ujuttautuu valtakunnan ensimmäisen naisen tuntoihin kuvaten kuin sisältä päin hänen elämäänsä; onnen ja pettymyksen hetkiä. Kaunokirjallinen ote pitää lukijan mielenkiinnon yllä, mutta samalla mietityttää, onko mahdollista tavoittaa todella se henkilö, josta kirjoitetaan. Toisaalta myös surettaa se, että joku tahtomattaan päätyy asemansa vuoksi ”vapaaksi riistaksi”, josta voi kuvitella ja sepitellä vapaasti melkein mitä vain.
Anne Mattsonin kirjoittamaan elämäkertaan suhtautuu toisella tavalla. Lukijalla on mahdollisuus tarkistaa faktat ja käytetyt lähteet. Mutta kuitenkin elämäkerran kirjoittaja joutuu aina valitsemaan käyttämänsä tietolähteet, keihin nojautuu, kenen kuvaukset saavat keskeisen aseman. Sama henkilö voi muuttaa mieltään ikääntyessään. Nuoren miniän ajatukset anopista muuttuvat vuosien kuluessa, iän tuoman kokemuksen myötä. Tasapuolisuuden vuoksi on tietysti tuotava esille myös se, miten elämäkerran keskiössä olevan Sylvin ajatukset läheisistään. Kun kohdehenkilöä ei ole enää suoraan kuultavissa, on nojauduttava kirjeisiin ja mahdollisesti kolmannen henkilön kertomuksiin. Taitava elämäkerran kirjoittaja Anne Mattson tunnustaa myös omat tulkintansa ja mahdolliset mieltymyksensä käsiteltyyn aihepiiriin.
Samalla kirjastokäynnillä löysin lisää luettavaa best seller –hyllystä. Vaimoja ja rakastajattaria – Vaikuttajanaisia vallan kulisseissa. Tämän lukeminen selkeytti omaa ajattelua niistä toisista naisista, jotka vallan liepeillä liikkuvat. Kuvattu ilmiö ei ole todellakaan ole uusi, ennemminkin poikkeuksia ovat ne valtionpäämiehet; sekä diktaattorit että demokraattisesti valitut valtiomiehet, joilla on ollut vain se yksi ja ainoa.
Leena Kurki nojautuu naisten kuvauksessa jungilaisen analyytikkoon Toni Wolffiin, joka nimeää neljä naisen arkkityyppiä: äiti, hetaira, amatsoni, medial-nainen. Kuvaan lyhyesti näiden tunnuspiirteet.
Äiti: naisen luontainen kyky synnyttää, hoivata ja opettaa.
Hetaira: miehen kumppani, herättelijä, saa miehen yksilöllisen henkisen elämän eloon.
Sanan alkuperäinen merkitys on rakastajatar. He olivat oman aikansa kurtisaaneja, ylläpidettyjä naisia. Kurtisaanit olivat kauniita, henkeviä, älykkäitä ja seksin lisäksi he tarjosivat kumppanuutta. Valta oli 1600-luvun eurooppalaisissa hoveissa myös rakastajattarien ulottuvilla ja heillä oli mahdollisuus vaikuttaa poliittisiin päätöksiin. Kurtisaanien salongeissa keskusteltiin ajankohtaisesta politiikasta ja filosofoitiin.
Amatsoni: itsenäinen nainen, joka kykenee löytämään oman tiensä ja tehtävänsä elämässä. Hän samaistuu älyyn, liikkuu alueilla, jotka koetaan miehille kuuluviksi, seikkailija.
Medial-nainen: eräänlainen meedio, välittäjä, joka aistii aikakauden henkisen ilmapiirin ja kykenee hankkimaan tietoa. Hän on älyllinen, poliittinen, metafyysinen tunnustelija ja tuntija.
Historian kirjoissa kuvataan tunnettuja rakastajattaria, ja eräät heistä saivat hoveissa merkittävän aseman. Ranskan hovissa vaikuttaneesta Madame Pompadourista sanotaan, että hän oli sulokkuuden ruumiillistuma ja ymmärsi rakastajansa inhimillisiä perustarpeita. Hänen seurassa mies saattoi tuntea itsensä iloiseksi, koska nainen oli antanut hänen tuntea syvää mielihyvää ja mahdollisuuden löytää itsestään hyvän.
Viehätysvoima korostuu juuri viettelijättärissä, jotka ovat voimakkaita ja pystyvät pitämään valitsemansa miehen otteessaan. Heissä yhdistyy eroottinen vetovoima ja ammatilliset saavutukset. He elävät vapaasti saaden voimansa miehistä ja elämästä.
Viimeinen suuren luokan rakastajatar kuoli vuonna 1965. La Belle Otero eli rääsyistä rikkauksiin, aiheutti kahdeksan miehen itsemurhan, valloitti viisi kuningasta ja lukemattoman määrän rahavallan edustajia. Hän keräsi rikkauksia ja menetti kaiken. Mutta halusi myös perustaa viettelyn taitoja opettavan instituutin alalle pyrkiville nuorille naisille. Uskomaton elämä päättyi 97-vuotiaana Nizzassa.
Eroottinen rakkaus loistaa poissaolollaan Hitlerin kohdalla. Mutta naisia oli myös hänen ympärillään runsain mitoin. Oluthalleissa viihtynyt Hitler oli outo vieras seurapiirisalongeissa, mutta kiinnitti varakkaiden seurapiirirouvien huomion ja herätti heissä jonkinlaisia äidillisiä tunteita. Rahvaanomaisesti käyttäytynyttä Hitleriä opasti ja ohjasi mm. Elsa Bruckmann. He tutustuivat Landsbergin vankilassa vuonna 1924, jossa Hitler oli kärsimässä vallankumousyrityksestä saamaansa viiden vuoden vankilatuomiota, joka kuitenkin lyheni kahdeksaksi kuukaudeksi. Naispuolisia varakkaita suojelijoita oli useampia ja heiltä oli taloudellisen avun lisäksi mahdollisuus saada pukeutumiseen ja salonkikelpoiseen käyttäytymiseen liittyvää opastusta. Naisille tuodaan kukkia, suudellaan kädelle, ei pukeuduta nahkahousuihin vaan smokkiin ja sakettiin, syödään sotkematta illallispöydässä. Toinen Hitleriä tukenut nainen kävi vankilassa ilmoittaen olevansa vangin adoptioäiti. Näiden iäkkäämpien äitihahmojen lisäksi oli useita nuorempia ystävättäriä, joista useampi päätyi itsemurhaan
Kuten tiedetään Hitler solmi avioliiton Berliinin bunkkerissa vuonna 1945, ja avioliitto kesti runsaan vuorokauden ja päättyi kaksoisitsemurhaan.
”Hitler teki naisista vannoutuneita kannattajiaan nivomalla yhteen käsitteet antaumus, ikuinen side ja lapset, jotka ikään kuin kuuluivat hänelle. Hänestä tuli kaikkien saksalaisten naisten aviomies ja lasten isä. Naiset uskoivat Hitlerin elävän selibaatissa, ja jokainen saattoi luoda hänestä oman eroottisen fantasiansa. Siksi he huusivat hysteerisinä: ”Fuhrer, haluan lapsen kanssasi!”
Taidan lopettaa tähän ja jatkaa historian tutkimista vähän uudesta näkökulmasta.
Lainaukset: Leena Kurki. Vaimoja ja rakastajattaria – Vaikuttajanaisia vallan kulisseissa. Minerva. 2018
