Lukutottumukset muuttuvat iän mukana. Nuorena kiinnostuksen kohteena olivat romaanit, joissa juonivetoisesti kuvattiin uskomattomia henkilöitä vierailla mailla sodan melskeissä tai muissa haasteellisissa tehtävissä. Kirjan lopussa oli usein onnekas loppu, ja joskus luin viimeiset sivut etukäteen välttääkseni ”turhan jännityksen” keskushenkilöiden kohtalosta.
Nyt valitsen mieluummin tiiviin kerronnan ja fyysisesti kevyen kirjan. Myös esseet houkuttavat lukemaan, koska siinä kirjoittaja on jo tiivistänyt käsittelemänsä aineiston jonkin teeman ympärille.
Pari kymmentä vuotta sitten hankin Oswald Spenglerin (1880-1936) kirjan Länsimaiden perikato. Kirja julkaistiin Saksassa vuonna 1918 ensimmäisen maailmansodan päättyessä. Lueskelin kirjaa sieltä täältä, mutta pinnalliseksi lukeminen jäi. Elimme seesteistä ja poikkeuksellisen turvallista eurooppalaista rauhan aikaa. Tilanne on nyt toinen, mutta en palaa edellä mainittuun kirjaan, jonnekin se on muuttojen yhteydessä hävinnyt.
Spenglerin pääajatus kulttuurien kuvauksessa on rinnastus vuodenaikoihin.
” Elinvoimaisessa kasvuvaiheessa, keväässä, kulttuuri kokoaa ihmiset orgaaniseksi yhteisöksi eli hengeksi, joka on yhteisön sisäisesti eletty kokemus itsestään. Kun kulttuuri lujittuu, sen tapa toimia tulee yleisesti ja laajemmin omaksutuksi. Samalla syntyvät parhaat ja kestävimmät saavutukset, rakennukset, kaupungit ja taideteokset. Sivilisaationvaiheessa eli syksyssä kulttuuri menettää luovan voimansa, vaikka jatkaakin olemistaan noudattamalla aiempaa toteuttamistapaa. Talven koittaessa kulttuuri on jo sisäisesti kuollut. Sen pyhyyden käsite on kadonnut. Vaikka sivilisaatio näennäisesti jatkaisi elämäänsä ulkoisesti tasapainoisena, se on silti sisäisesti kuihtumassa, näivettynyt ja luonteeltaan neuroottinen.”
Esseen kirjoittaja tuo Spenglerin rinnalle itävaltalaisen Egon Friedellin (1878-1938), ja tästä rinnastuksesta tulee tekstiin jännite. Lukija miettii, miten historiankirjoitus on aikaan sidottua. Mikä on tämän aikakauden sairaus, missä on se heikko kohta, jonka pettäessä koko sivilisaatio ja länsimainen kulttuuri on vaarassa luhistua?
” Tämän päivän ihmistä pommitetaan jatkuvasti tosiasioilla, jotka näennäisesti vaativat moraalista kannanottoa puolesta tai vastaan. On selvää, että totuudella ei tämän keskustelun kanssa ole paljon tekemistä. Tässä mielessä nykyiset internetin someilmiöt, vihapuhe, anteeksipyyntövaatimukset, kulttuurisen omimisen käsitteet, salaliittoteoriat, fake news ja muu manipulaatio, ovat vain massayhteiskunnan sivilisaatioihmisten hysteriaa ja hedelmätöntä tunteiden aaltoilua. Nämä ilmiöt perustuvat valikoiviin faktoihin ja totuuden mahdollisuuden kieltämiseen. Totuutta kun ei an sich ole olemassa. Mikä tahansa sopivasti editoituna saadaan näyttämään miltä tahansa.”
Ei tätä ole mukava kirjoittaa, saati lukea. Säästyn paljolta kun en lue somekirjoituksia enkä twiittejä. ”Spengler ei usko tasa-arvoon. Ihminen on petoeläin ja saalistaja, joka etsii vain omaa etuaan.” Juutalainen Friedell oli omana aikanaan arvostettu kirjailija, mutta päätti päivänsä 1938 Wienissä hyppäämällä ikkunasta kadulle SA-joukkojen hakiessa hänet kotoaan. Kaikuja nykyhetkestä, joita uutiset välittävät monesta suunnasta.
Missä luuraa se seuraava rauhantahtoinen pieni pullea, tomera mies/nainen, joka median muokkaamana on valmis tuhoamaan oman kansansa.
”Kun kulttuurin henkistä taustaa ei enää kyetä arvostamaan, yhteiskunnat lakastuvat takaisin aiempaan mitättömyyteensä, kunnes lopulta kuolevat uuden nousevan kulttuurin syrjäyttäessä sen. Aivan lopussa myös johtajat menettävät ajattelukykynsä. Tai jos olisi uskominen, ja miksei Spenglerkin näin ajattelisi, uusi kevät ja renessanssi nousevat vanhan kulttuurin raunioilla. Mistä se tulee, voimme vain aavistaa.”
Lainaukset:
Mikko Ketovuori: Historian ongelma Oswald Spenglerin ja Egon Friedellin kulttuurifilosofiassa.
Teoksessa: Puolesta ja vastaan. Esseitä kirjoista ja aatteista. Toim. Katariina Kajannes ja Matti Kuhna. Athanor 2020
