Museoissa käynnit kannattavat myös siksi, että niiden yhteydessä on usein pieni myymälä, jonka tarjonta poikkeaa hieman tavanomaisesta. Tällä kerralla käteeni tarttui Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon kirja Puiden kansa. Kirja on omistettu ihmisille, jotka rakastavat puita ja metsää. Meille suomalaisille tämä on arkea ja aineellista todellisuutta, mutta puun ja metsän henkinen merkitys on unohtumassa.
Suomalaiset ja erityisesti virolaiset ovat säilyttäneet metsään liittyvän uskomusperinteen paremmin kuin monet muut Euroopan kansat. Monet puihin liittyvät uskomukset ovat kuitenkin yleismaailmallisia.
”Elämänpuutarinat kuvaavat ihmiskunnan alkuaikaa, jolloin ensimmäiset ihmiset ja jumalat käyskentelivät yhdessä paratiisissa. Sen keskellä, virkistävän lähteen lähellä, kasvoi merkillinen hunajaa ja kuolemattomuutta tihkuva puu, joka kantoi lehvästössään monenlaisia hedelmiä, lintuja ja mitä yltäkylläisyyttä ihmiset vain toivoivatkin.”Tummaa syystaivasta katsoessa voi eläytyä tuhansia vuosia sitten eläneiden ihmisten tuntemuksiin. Suuri tammi saattoi kasvaa niin korkeaksi, että sen latva ja ylimmät oksat näyttivät ulottuvan taivaaseen ja kannattelevan taivaankantta pilvineen.
”Jotkut maailmanpuutarinat kuvaavat kosmisen järjestyksen syntyä. Lukuisten eurooppalaisten kansojen perinteessä on ajatus, että linnunrata on suuri puu, jota pitkin vainajien sielulinnut vaeltavat tuonelaan.”Puun juuret ulottuivat syvälle maan uumeniin. Näin syntyi ajatus, että puu oli välittäjä maanalaisen, maanpäällisen ja taivaallisen elämän välillä.
”Puu oli myös kohtalon puu, sen lehtiin oli kaikkien ihmisten elämä kirjoitettu.”Mutta mikään ei puutarinoidenkaan mukaan ikuista ja täydellistä. Uhkakuvat ovat osa puutarinoita.
”Elämänpuutarinoissa paratiisin järjestys tulee aina lopulta uhatuksi: puu kasvaa niin suureksi, että se pimentää auringon, ihmiset näkevät nälkää tai joutuvat kiusaukseen. Kun puu lopulta kaadetaan tai ratkaisun hetki muuten koittaa, syntyy kaikki hyvä, uusi järjestys, mutta myös paha. Yhteys jumaliin katkeaa, ihmisestä tulee ihminen.”Suomessa on useita puihin ja pyhiin paikkoihin viittaavia paikannimiä: Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhältä, Lempäälän Pyhällönvuori ja Pyhältö, jonka sanottiin olevan metsämaa, pyhälehto, jossa käytiin rukoilemassa suojelua karjalle. Samoin on paikannimissä lukematon määrä hiisi- ja ristialkuisia nimiä. Vaikka suurin osa pyhistä puista, lehdoista ja vuorista on hävinnyt, niiden tarina jatkuu nimistössä.
En ole aikaisemmin tiennyt, että sana metsä on alun perin tarkoittanut kaukaista, reunaa, äärtä ja rajaa. Leena Luostarisen muistonäyttelyn nimikin ´Kaukainen rakkaus´ saa nyt uuden sävyn. Metsä on nyt tutusta kotipiiristä etäällä siintävä tumma metsänlaita.
Taivas on kansanperinteessä mielletty usein jonkinlaiseksi katoksi. Jakuuttien taivas on selitetty näin:
”Jakuutit selittivät, että taivas on tehty useista pingotetuista nahoista. Tähdet ovat tuossa telttakankaassa olevia reikiä, joista takana hohtava valo siivilöityy. Pahin reikä on Seulasten muodostama aukko, josta maan päälle virtaa tuulta ja kylmää.Kirja Puiden kansa kertoo kuvin ja tekstein: maailmanpuusta, hiisistä, metsänpeitosta, karhuista, karsikkopuista, pyhien puiden hävittämisvimmasta, pihapuiden pyhyydestä ja paljosta muusta.
…
Joskus jumalat raottavat kangasta nähdäkseen, mitä maan päällä tapahtuu, ja silloin maassa nähdään valojuovia, tähdenlentoja. Onnellinen on se, joka sattuu näkemään taivaan raon, sillä hän saa sen, mitä hän sillä hetkellä toivoo jumalalta.”
Vielä loppusäe Marja-Liisa Vartion runosta Lapsen uni.
Ei laula äiti,
ei kirkon urut, enkelitkään,
eivät laula niin kuin lehvät pihapuun.
Ja lapsi tietää:
ei putoa alas katto maailman,
ei maailman reunat päälle kaadu,
kun pitelevät niitä
oksat pihapuun.
Lainaukset: Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo, Puiden kansa. Hiilinielu tuotanto ja Miellotar. Kolmas uudistettu laitos 2006
