 |
| Kuva: Osa Ulla Jokisalon teoksesta. Lapinlahden Gallerian näyttelyssä |
… ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti ja elävät edelleenkin jos eivät ole sattuneet kuolemaan.
Näin päättyy hyvä satu, ja sen jälkeen voinkin rauhassa nukahtaa ja nähdä unta sammakosta, joka muuttuu prinssiksi suudelmani voimasta.
Kaunotar ja hirviökin löytävät toisensa ikuisessa rakkaudessa, tosin kaunotar taisi jäädä vangiksi, mutta kyllä hän sen kestää, koska muita vaihtoehtoja ei oikeastaan ollut tarjolla.
Hannu ja Kerttu palaavat kotiin isän luokse mukanaan varallisuutta, joka takaa hyvän elämän kaikille kolmelle, kun paha äitipuolikin on jo heittänyt henkensä.
Lumikki makaa kuvan kauniina lasiarkussaan, mutta herää kuolon unestaan kun uljas prinssi karauttaa paikalle. Kaunis nuori mies kompastuu lähestyessään arkkua, arkku heilahtaa ja äkillinen nytkähdys irrottaa myrkkyomenasta irronneen palan Lumikin kurkusta. Hän virkoaa, nousee istumaan ja katseet kohtaavat. Prinssi nostaa nuoren neidon valkoisen ratsun selkään ja yhdessä he karauttavat kohti vuoren huipulla siintävää satulinnaa. Toisessa linnassa samaan aikaan kuningatar kyselee: ”Ken on maassa kaunehin?” Saa yllättävän vastaukseen, muuttuu rumaksi tai ainakin vanhan näköiseksi.
Tuhkimo siivoa äitipuolen ja sisarpuolien palkattomana piikana. Sovitellaan lasikenkää jalkaan, sisarpuolet saksivat ja veistelevät jalkaansa sirommaksi, mutta se ei vain mahdu kauniiseen kenkään (vähintään 12 cm korko), veri tirisee varpaista ja kantapäästä. Kamala on sisarpuolten raivo ja kateus, mutta sitäkin ihanampi Tuhkimoa kohdannut onni.
Sadut puhuttelevat niin aikuista kuin lastakin, juuri siksi niitä on niin mukava ääneen lukea. Molemmat saavat mietittävää, ehkä opetustakin. Jos valehtelee, voi nenä pidentyä tai suun ympärille piirtyy musta rengas. Kiltin lapsen voi sadun avulla saada vieläkin kiltimmäksi tai ainakin neuroottiseksi. Äitiin kohdistuvan kiukun, jopa vihamielisen tunteen, pystyy paremmin käsittelemään, kun kohteena onkin äitipuoli.
Grimmin sadut pohjautuvat veljesten 1800-luvun alkupuolella keräämiin kansantarinoihin, jotka käsittelivät insestiä, seksiä ja väkivaltaa. Suulliseen kerrontaan perustuvat tarinat olivat usein hyvin julmia ja raakoja. Lapsen hylkääminen ei ollut mitenkään harvinainen teema. Grimmin veljesten sadut kävivät läpi useamman kirjallisen muokkausvaiheen, niitä muunneltiin lukijoilta saadun palautteen perusteella. Vuonna 1857 julkaistu seitsemäs painos jäi elämään pitkäksi aikaa.
Satujen tulkintaa ja tutkimista voi tehdä myytin, folkloristiikan, psykologian, psykoanalyysin ja sosiologian näkökulmasta. Grimmin satujen rohkeus naittaa köyhä, viisas talonpoika ja prinsessa tai kaunis piikatyttö ja prinssi rikkoivat luokkayhteiskunnan rakenteita. Bruno Bettelheimin psykoanalyyttiset tulkinnat satujen seksuaalisesta tiedostamattomasta tasosta tuntuvat nykyään kovin kaavamaisilta.
Osa 1970-luvun saduista ja tarinoista ohjasi lukijan/kuulijan pohtimaan tasa-arvokysymyksiä työelämässä ja maailmantaloudessa. Hyvän ja pahan välinen kamppailu oli niissäkin esillä omalla tavallaan.
Myytit ja tarinat elävät ikuisesti Carlo Collodin kirjoitti jatkokertomuksena lehdessä julkaistun tarinan Pinokkiosta vuosina 1881-83. Tarina elää edelleenkin kirjoina, teatteriesityksinä ja elokuvina. Kaikki tuntevat Pinokkion, tuon pitkänenäisen puusta tehdyn sätkynuken, jonka ikääntynyt puuseppä Gepetto veisti itselleen pojaksi. Ihmiseksi kasvaminen ei tapahtunut käden käänteessä: oli voitettava monia houkutuksia, torjuttava huijausyrityksiä, löydettävä omantunnon ääni ja ymmärrettävä rakkauden kaksoiskäsky.
Yksi sadun opetus on myös se, miten helposti ihmisestä voi tulla huijauksen ja hyväksikäytön seurauksena aasi.
Ajurihahmo houkuttelee lapset Huvitusten saarelle, jossa he muuttuvat aaseiksi. Lopuksi Ajuri myy aaseiksi muuttuneet lapset kaivoksiin ja sirkuksiin.
… ja sen pituinen se.
Ja nyt tarkkana aikuiset, ettei meitä taas huijattaisi. Äidilläni oli tapana toistella oman äitinsä sanontaa: ”Ei se ole tyhmä, joka huijaa. Tyhmä on se, joka antaa itseään huijata.”
Innoittajana kirjoitukselle oli tällä kerralla Robert Coover: Pinokkio Venetsiassa. Kirjaan on liitetty Cooverin essee: Tarina, myytti, kirjailija, josta sitaatti:
”… Tarina kertoo satujen sankareista, jotka vastoin kaikkia odotuksia onnistuvat kukistamaan jättiläisen, tappamaan lohikäärmeen ja voittamaan itselleen prinsessa ja puoli valtakuntaa. Kirjailija tietää, että kaikissa näissä saduissa sankarille käy lopulta huonosti, mutta sitä ei tarina kerro, ja opetus onkin: sinä olet narri, tämä on sinun osasi, kompuroi ja kaadu maahan ja nouse ylös kaatuaksesi uudestaan.”
Lainaus: Robert Coover. Pinokkio Venetsiassa. Suomennos Heikki Karjalainen. Moebíus 2016
