 |
Filosofian perustietoihin kuuluu tuntea nimeltä ainakin
filosofit: Aristoles, Platon, Kant ja Nietzsche. Näistä mainituista tunnetuin
kävelijä oli Kant, jonka elämä oli kaikin puolin suunnitelmallista ja
säännöllistä. Kävelyreitti oli aina sama ja kesti tunnin kello 17-18. Hän
käveli reitin aina yksin, koska halusi hengittää nenän kautta ja
matkaseuralaisen kanssa keskustelu olisi pakottanut avaamaan suun häiriten
nenän kautta hengittämistä. Terveydelliset motiivit sulkivat pois myös kaikki
muut vaikuttimet. Kävely oli siis monotonista liikettä: jalka siirrettiin toisen
eteen. Mutta kun on kysymys kävelyn filosofiasta asialla on syvällinen
merkitys. Kävelyn yksitoikkoisuus on nimittäin lääke ikävystymistä vastaa.
Maallikko ajattelee asian olevan päinvastoin. Siispä lainaus professorin
kirjasta:
”Ikävä on sitä, että kehon liikkumattomuus ja ajatusten tyhjyys kohtaavat. Kävelyn toisto hävittää tylsyyden, koska tämä ei enää saa vahvistusta ruumiin kyllästyneisyydestä eikä voi ammentaa huumettaan saamattoman alakulon äärettömästä spiraalista. Ikävystynyt etsii koko ajan jotakin tekemistä, vaikka kaikki liikkeet tuntuvatkin hänestä turhanpäiväisiltä.”
Perustelut ovat vakuuttavia ja testasin asian käytännössä. On todella
viisasta lähteä kävelemään ja tunnin retki tuttuja polkuja pitkin jotenkin
helpotti ikävystymisen tunnetta. Palattuani kotiin en lysähtänytkään television
eteen, vaan aloin naputella kirjaimia toisen toisensa perään ja kas kummaa
tästähän alkoi muotoutua lauseita.
”Kävellessä on aina jotakin tekemistä: kävelemistä. Tai oikeastaan ei ole enää mitään tekemistä, koska yksinomaan kävellään, ja heti kun ehditään johonkin paikkaan tai selvitään jostakin matkasta, voidaan vain jatkaa kulkemista.”
Sanotaan, että yksitoikkoinen toisto vapauttaa ajatukset.
Ruumis toistaa samaa liikettä ja kaikki tapahtuu täysin automaattisesti. Mieli
virittyy valmiustilaan ja ajatukset alkavat pulpahdella. Kantilla kurinalainen
kävely tuotti terveydellisen hyödyn lisäksi korkean iän ja valtavan kirjallisen
tuotannon.
Ei meistä kaikista ole filosofeiksi tai jättiläismäisen
kirjallisen tuotannon luojiksi, mutta aina kannattaa ponnistella kävelemisen
puolesta.
”Kuri on sitä, että selviää mahdottomasta toistamalla itsepäisesti sitä, mikä on mahdollista.”
Kant syntyi ja kuoli Königsbergissä, hän ei poistunut kaupungista, eikä matkustellut. Hänen elämänsä oli niin säännöllistä, että häntä kutsuttiin ”Königsbergin kelloksi”.
Myös Nietzsche oli hyvä kävelijä, jota asiaa hän myös itse korosti.
Hänelle se ei ollut terveydelliseltä kannalta tärkeää kuten Kantille, mutta muodosti koko
hänen tuotantonsa perustan. Nietzschelle käveleminen ulkoilmassa tarkoitti
useiden tuntien, jopa kahdeksan tunnin pituisia kävelyretkiä vaihtelevissa
maisemissa: vuoristossa, kaupungeissa ja maaseudulla. Hän kirjoitti:
”Istukaa niin vähän kuin mahdollista; antakaa arvoa vain sellaisille ajatuksille, jotka ovat syntyneet kuljeskellessanne vapaasti ulkosalla. Istuminen ei ole hyväksi lihaksillekaan, ja kaikki ennakkoluulot saavat alkunsa suolistosta. Olen ennenkin todennut, että liiallinen istumatyö on todellista syntiä pyhää henkeä vastaan.”
Merkittävän kirjallisen tuotantonsa Nietzsche laati kymmenen vuoden aikana, pitkä ja vaikea sairaus vei hänet lopulta täydelliseen
lamaantumiseen ja työkyvyn menettämiseen. Hänen teostensa lähteenä eivät olleet muiden kirjoittamat kirjat tai kirjastojen hämärä, ummehtunut haju, lainaukset ja
viittaukset toisten teksteihin. Tämä kuvaus virkistää mieltäni ja haastaa blogistin miettimään omaa tapaansa lainailla ja viittailla muiden teksteihin. Onko tässä mitään tolkkua?
”Se, joka kirjoittaa kävellessään, on päinvastoin vapaa kahleista; hänen ajattelunsa ei ole toisten niteiden orja, sitä eivät varmistukset paina, se ei ole toisten ajattelun raskauttamaa. Ei ole mitään tilivelvollisuutta, kenellekään. Voi vain ajatella, päätellä ja päättää. Sellainen ajattelu syntyy liikkeestä, ponnistuksesta. Siinä aistii kehon kimmoisuuden, tanssiliikkeet. Se sisältää ja ilmentää energiaa, ruumiinhypähdyksiä.”
Olen kirjaston kirjan varassa tätä tekstiä koostanut ja
lainausaika on rajallinen. Ajatuksia herättäviä kohtia on runsaasti ja
harkitsen oman kappaleen hankkimista. Evääksi syksyiseen maisemaan suuntautuvalle
kävelyretkelle vielä tämä:
"On varhaisen aamun hiljaisuus. Syksyllä on lähdettävä liikkeelle hyvin aikaisin, jos matka on pitkä. Ulkona kaikki on purppuraista, valo matelee punakeltaisten lehtien alla. Tämä on valpasta hiljaisuutta. Kävelemme hiljaa suurten, tummien puiden välissä, joita yön hento sini vielä verhoaa. Melkein pelkäämme, että herätämme ne. Kaikki kuiskii heiveröisesti.”
Lainaukset: Frédéric Gros: Kävelyn filosofiaa. Basam books,
2015
