Köynnöksenkantajat

Jatkan Simbergin kuvien taustan selvittelyä. Helena Ruuskan kirjoittamassa elämäkerrassa viitataan Paula Kivisen kirjoittamaan teokseen Tampereen Tuomiokirkko, ja mikä yllätys: kirja löytyi omasta hyllystä. Nyt sitä tutkin ”uusilla silmälaseilla”, enkä vähiten siksi, että pari kuukautta sitten oli hieno mahdollisuus perehtyä symboleihin muun muassa kirkkotaiteessa. Kohteena oli Madridin keskustassa sijaitsevat luostarit ja oppaana asiaan syvällisesti perehtynyt Liisa Väisänen.

Kun kirkon rakentaminen alkoi, tamperelaisten kiinnostus ja uteliaisuus uuden kirkon maalauksiin syttyi vimmalla ja voimalla. Maalausten malleina oli paikallisia, helposti tunnistettavia  henkilöitä. Alastomia. Hämmennystä aiheutti myös kirkon holvistoon punaiselle pohjalle maalattu käärme punainen omena suussa. Alhaalta katsottuna näytti käärmeen katse kohdistuvan sitä katsovaan seurakuntalaiseen. Vastustus oli kova, vielä 1946 suoritetussa piispantarkastuksessa vaadittiin maalauksen peittämistä sopivammalla kuvalla. Yleensä tuossa kohdassa oli totuttu näkemään enkeleitä ja sinistä taivasta vasten leijuvia pilviä. Käärme sai kuitenkin jäädä, ja onhan sen yhtymäkohta Raamattuun hyvin perusteltu.

Ehkä kattomaalausta arvotelleilta jäi huomaamatta käärmettä ympäröivät enkelien siivet. Niiden asento ja suunta on tarkasti suunniteltu, tämä näkyy taiteilijan luonnoksissa. Suojaavat ja varjelevat symbolit tulivat mukaan tähänkin kuvitukseen. Siivet luovat mielikuvan enkelijoukosta.

”Taivaallinen sotajoukko suhteessa syntiin eli ahtaassa kehässä kiemurtelevaan käärmeeseen. Voiko selvemmin esittää hyvän ja pahan taistelua ja samalla kirkon tehtävää keskellämme.”

Simbergin luonnoksia tutkimalla on selvää, että hän käytti käärmettä synnin symbolina. Holvistoon on maalattu myös ristilukki, jonka merkitys on mahdollista liittää sortovuosien aikaan ja Sibeliuksen vuonna 1898 säveltämään protestiksi tulkittuun lauluun Ristilukki. Myös hämähäkki raamatullisessa tulkinnassa vertautuu pahuuteen.

Tuomiokirkon lehterin reunustaa kiertää 52 metriä pitkä köynnösfresko, jossa kaksitoista poikaa kantaa elämänköynnöstä. Vihreää köynnöstä koristavat sekä teräväpiikkinen orjantappuraköynnös että punaiset ruusut. Poikia on kaksitoista, ja heistä jokainen kantaa elämänköynnöstä omalla tavallaan: joillekin taakka on kevyt kantaa, toisille raskas, joku tuupertuu sen alle, yksi katsoo rohkaisevasti takana tulevaa. Mallina olleiden poikien henkilöllisyys on tiedossa, samoin teoksen valmistumista varten tehdyt luonnokset. Luonnoskirjoissa on myös luettelo kahdestatoista opetuslapsesta Pietarista Juudakseen. Viimeisen kantajan voidaan olettaa olevan Juudas Iskariot, ja maalausta tarkemmin katsottaessa, näkee myös Juudaksen eteen maalatun linnun, harakan. Harakkaan sisältyy kielteisiä  tulkintoja ja merkityksiä, ehkä häpeä. Näin Paula Kivinen on symboleja tulkinnut. Fresko päättyy metsikköön, jossa on puu, jonka yhdessätoista oksassa on palava tulenliekki, kahdestoista puuttuu.

 

Kuolemanpuutarha, freskomaalaus, koostuu kolmesta luurankohahmosta, jotka symboiloivat kuolemaa. Nämä ystävällisen oloiset luurankomiehet ovat puutarhureita, eivät viikatemiehiä mustissa kaavuissaan. He hoivaavat kasveilla kuvattuja ihmisten sieluja tuonen puutarhassa. Kuvassa on keskimmäinen puutarhuri painaa hellästi sinistä kukkaa rintaansa vasten. Kuolemanpuutarhan hahmoja Simberg on kehitellyt pitkään useilla tekniikoilla. Joissakin kuvissa luurankomiehen hahmossa näkyy iloa ja onnea. Niissä voi nähdä myös sydämellistä myötäelämistä ja hiljaista alakuloa.

Simbergin aikana kuolema-aihe oli hyvin yleinen. Viikatemies mustassa kaavussa, viulua voitonriemuisena soittava kuolema ja kuolemantanssiaiheet olivat tavallisia aiheita.

”Kuoleman puutarhurien ujon ystävällisen luurankohymy tavoittaa meidät myös italialaisen renesanssimesterin Luca Signorellin Ylösnousemus-freskossa Orvieton tuomiokirkossa.”

Paljon jäi kertomatta Tampereen Tuomiokirkon maalauksista, mutta suosittelen ennen seuraavaa käyntiä sekä Helena Ruuskan että Paula Kivisen kirjojen tutkimista: kuvat avautuvat uudella tavalla. Pahin virhe, jonka teemme kuvia katsoessamme on se, että emme pysähdy ja keskity näkemään.

Lähteet:

Paula Kivinen, Tampereen Tuomiokirkko. WSOY. 1986

  

Haavoittunut enkeli

Tämän Hugo Simbergin maalauksen suomalaiset valitsivat vuonna 2006 Ateneumin järjestämässä äänestyksessä Maamme Tauluksi. Teos on kaikille tuttu; se on kuva suomalaisesta mielenmaisemasta. Jokainen katsoja tulkitsee sen omalla tavallaan; onko se surua ja alakuloa, lohdutuksen mahdollisuutta ja auttamista. Maisemallisesti se voidaan sijoittaa Töölönlahden rantaan. Simberg oli innokas valokuvaaja, ja hän tallensi Töölönlahden rantaa keväällä, ensimmäisten kevätkukkien noustessa esiin harmaasta kasvualustasta. Kuvissa näkyy myös pajupensas. Valokuviin ja maalausluonnoksiin tallentui Töölönlahden rantatien maisemat Diakonissalaitoksen läheisyydestä. Diakonissalaitoksen sairaalassa Simberg oli hoidettavana pitkään sairaudesta, jota pidettiin ”erityisen saastaisena ja häpeällisenä”. Taiteilija otti mukaansa kuvaamansa aineiston palatessaan toipilaana sukunsa asuinsijoille. Tarkoitus oli saattaa loppuun maalaus, jota hän itse piti tärkeimpänä työnään. 

Se edustaa taiteemme kultakauden ja suomalaisen symbolismin parhaimmistoa. Maalaus oli ensimmäisen kerran esillä vuonna 1903 ja sen sisältöä on tulkittu myös ensimmäisen sortokauden näkökulmasta. Taiteilija Venny Soldan-Brofeldt näki haavoittuneen enkelin edustavan haavoittunutta Suomi-neitoa.

Sortokauden aikana maastakarkotus kohdistui venäläisvastaisiin henkilöihin, jotka lähetettiin Helsingistä Turkuun ja sieltä edelleen laivalla Tukholmaan. Hugo Simbergin kuvaa tapahtumia kirjeessä sisarelleen. Simberg seisoo Diakonissalaitoksen kalliolla ja katselee junaa, jossa maastakarkotetut matkaavat. 

”Kun juna sitten hyvin hitaasti ajoi ohi ja viimeinen vaunu lopulta tuli näkyviin, se missä emigrantit seisoivat kukitettuina, me aloimme kalliolta vilkuttaa. Se havaittiin heti junasta, ja ohitushetken aikana meidän välillemme syntyi voimakas yhteenkuuluvaisuuden tunne, ja meidän puolellemme jäi tuskin yksikään silmä kuivaksi! - - En ollut koskaan kuvitellut, että saattaisi tuntua näin järkyttävältä seisoa toisenlaisen todellisuuden edessä.”

Enkelin hahmoa taiteilija hioo ja harkitsee pitkään. Ensimmäisissä hahmotelmissa enkeli näytti kovin erilaiselta lopulliseen työhön verrattuna.

Taidehistoria on monella tavalla salapoliisityötä; milloin maalaus on saanut ensimmäisen hahmonsa, keitä ovat malleina käytetyt henkilöt, millaisessa elämänvaiheessa taiteilija on työnsä valmistanut ja mikä on ympäröivän maailman tila kyseisenä aikana. Paljon tutkitun taitelijan elämäkerta on kooste aikaisemmista tutkimuksista ja uusista löydöistä. Varmasti osa tulkinnoista on oman aikansa tuotosta ja tutkijan silmälasien läpi nähtyä. Jotakin ikiaikaista kuvasta kuitenkin välittyy, eihän se muuten katsettamme vangitsisi edelleenkin.

Enkeliä kantavien poikien hahmot ovat pysyneet hyvin samanlaisina teoksen valmistumisen eri vaiheissa. Tutkijat ovat myös selvittäneet malleina olleiden poikien henkilöllisyyden, mutta kiinnostavampaa on  miettiä, mitä heidän hahmonsa kertoo katsojalle. Poikien ilme on vakava, vaatetus raskas, arkinen, aikuisten pukeutumista muistuttava. On sanottu, että taiteilija halusi poikien hahmolla näyttää, että taide kuuluu kaikille, myös vähäosaisille vaatimatonta elämää eläville.

Vuonna 1903 Tampereella alkaa suuri kirkonrakennushanke, Lars Sonckin suunnittelemaan kirkkoon haluttiin ajan hengen mukaisesti freskomaalaukset. Mitä pidemmälle luen kirkon suunnitteluun liittyviä asioita, sen enemmän hämmästyn nuoruuden voimaa, jolla Johanneksen kirkko sai sen kokonaistaideteoksen muodon, jona sen nyt Tampereen Tuomiokirkkona tunnemme. Työn alkaessa Lars Sonck oli 30 vuotta, Magnus Enckell 33 ja Hugo Simberg 30. 

Kovan haasteen edessä ei auttanut muu kuin freskotekniikkaan perehtyminen. Ensimmäinen harjoitus tehtiin 1903 Niemenlautassa, jossa veljekset hakkasivat navetan seinään kaksi metriä korkean ja puolitoista metriä leveän syvennyksen. Tähän syvennykseen  rapattuun freskopohjaan taiteilija ikuisti veljensä hahmon. Freskotekniikkaan perehtyminen jatkui valtion myöntämän apurahan turvin Pariisiin. Matka eteni laivalla ja junalla Tukholman, Malmöön ja Kööpenhaminan kautta Kölniin.

”Elsalle hän lähettää marraskuun alussa komean Kölnin tuomiokirkon kuvan ja kertoo juoneensa juuri maitokahvin ja käyneensä katsomassa kuvan esittämää kirkkoa.”

Näin ennen matkustettiin; poikettiin sopivissa kyläilykohteissa, tavattiin ystäviä, katsottiin nähtävyydet.

Aamulla kuuntelin radiosta hitaan matkustamisen harrastajia, jotka välttelevät lentomatkustamista monestakin eri syystä. Siirtyminen paikasta toiseen on muutakin kuin nopea saapuminen matkakohteeseen, paljon jää pilven päällä matkatessa näkemättä ja kokematta. Haikeana muistelen kaikkia niitä omatoimimatkoja, joita on tullut tehtyä autolla, skootterilla, bussilla ja junalla. Makeimmat muistot liittyvät usein juuri matkalla oloon, etenkin jos päämääräkin on jäänyt sopivasti avoimeksi. Matkalla aina sattuu ja tapahtuu. Nyt voisi lähteä vaikka junalla Tampereelle katsomaan Simbergin töitä Tuomiokirkossa. Kuvia katsoo kirjan luettuaan vähän toisin silmin.

Innoittajana oli tällä kerralla Helena Ruuskan kirja Hugo Simberg – Pirut ja enkelit. WSOY 2018

Ikinuori

Nuoruuteen liitetään myönteisiä asioita: intohimo, uteliaisuus, aktiivisuus, kokeilunhalu, toiveikkuus, usko tulevaisuuteen. Mutta iän karttuessa ne monelta katoavat. Miksi? Pitkäikäisyys ei mielestäni ole arvo itsessään, eikä korkeaa ikää sinänsä kannata kovasti korostaa, jos kaikki elämiseen liittyvät ilon aiheet on menetetty sairauden takia.

Pitkäikäisyyttä tutkitaan ahkerasti joka puolella maailmaa, ja tiedossa on joukko pitkäikäisten keskittymiä, joista tunnetuin lienee Okinawan saari Japanissa. Siellä elää suuri joukko elinvoimaisia, terveitä satavuotiaita. Heidän elintapojaan ja terveyttään on verrattu muualla asuvien saman ikäisten tietoihin.

•  

Uuden vuoden lupauksia on hauska tehdä ja ehkä näistä okinawalaisen elintavoista löytyy yksi tavoittelemisen arvoinen tottumus, jonka toivot pystyväsi juurruttaman omaan elämääsi. Yksi riittää, kokeile sitä ja katso mitä tapahtuu.

1.    Älä jää eläkkeelle, vaan pidä itsesi toimeliaana.

2.    Ota rauhallisesti.

3.    Älä syö itseäsi täyteen.

4.    Vietä aikaa hyvien ystävien kanssa.

5.    Hoida itsesi kuntoon seuraaviin syntymäpäiviin mennessä.

6.    Hymyile.

7.    Mene luontoon.

8.    Ole kiitollinen.

9.    Elä hetkessä.

10.Seuraa omaa ikigaitasi. 

Ikigai tarkoittaa elämää ja olemisen tarkoitusta. Työkeskeisessä ajattelussamme olemme usein luoneet uraa, mitanneet onnistumistamme rahassa, uhranneet luovan ajattelumme tulosten saavuttamiselle ja menettäneet ilon tehdä jotakin sellaista, jonka koemme arvokkaaksi itsellemme ja ympäristöllemme.

Toimeliaisuuden säilyttäminen eläkeläisenä mahdollistaa paneutumisen sellaiseen tekemiseen, josta haaveili nuorena. Mikä silloin tuotti mielihyvää ja sisältöä elämään? Kun tämä olemisen tarkoitukseen liittyvä kokonaisuus hahmottuu mielessä, saa tekeminen suunnan. Jos tähän voi liittää myös ystävät, ympäristönsä, liikkumisen, uuden oppimisen ja luonnon, elämä muuttuu kiinnostavaksi seikkailuksi, jossa tuntee viihtyvänsä.

Okinawan satavuotiailla on jokaisella pieni puutarha, jossa he kasvattavat ruokansa. Ruokapöytä katetaan japanilaiseen tapaan ja tarjotaan pienissä annoskupeissa. Vatsaa ei täyte koskaan ”ähkyyn” saakka, vaan syöminen lopetetaan kun vatsa on 80% täynnä.

Ravinnosta puhuminen vaikuttaa joskus terveysterrorismilta, siksi poimin muutaman ajatuksen pitkäikäisyydestä muusta aihepiiristä. 

”Stoalaisen maltillinen suhtautuminen vaikeuksiin on yhtä lailla nuorentava tekijä, sillä tyyneys vähentää ahdistusta ja stressiä ja tasapainottaa mieltä.”
Vireä mieli säilyy oppimiskykyisenä, ja älylliset haasteet ovat välttämättömiä aivoille samalla tavalla kuin liikunta pitää fyysistä suorituskykyä yllä. Vanhenemisen eräs tunnuspiirre on elämän muodostuminen rutiininomaiseksi toistoksi. Vältä siis liiallista aivojen turruttamista helpoilla ratkaisuilla. Kun moni toiminta suoritetaan automaattisesti, uuden oppiminen alkaa tuntua vaikealta jopa turhalta." 

”Hermosolut alkavat vanheta parikymppisenä, mutta älyllinen työskentely, uteliaisuus ja oppimishalu hidastavat prosessia. Uusiin tilanteisiin heittäytyminen, jonkin uuden asian opetteleminen päivittäin, pelaaminen ja sosiaalinen kanssakäyminen pitävät mielen nuorena. Myönteinen asenne siis edistää mielen hyvinvointia.” 

Pieneen kirjaan on mahdutettu runsaasti tavoittelemisen arvoisia asioita, ja perusteluna on muun muassa Viktor Franklinin logoterapiasta poimittuja ajatuksia. Moni asia vaikuttaa kovin tutulta, mikä ei tietenkään vähennä niiden painoarvoa.

Uudenvuodenlupausten sijaan kirjoittajat ehdottavat miettimään asioita, jotka olisi hyvä karsia omasta elämästä. Mitä hyvää tulee tilalle, jos toimit näin:

- luovut välipaloista
- syöt makeisia, kakkuja tms. vain kerran viikossa
- maksat vähitellen velat pois
- kartat pahansuopia ihmisiä
- et käytä liikaa aikaa ikäviin, pakollisiin tehtäviin
- rajoitat Facebookin käytön korkeintaan 20 minuuttiin vuorokaudessa.

On hyvä pohtia myös omaa haurauttaan. Mikä tekee sinusta hauraan? Mitkä asiat, ihmiset tai tottumukset voivat haavoittaa sinua? Emme me kaikki ole aina vahvoja, mutta oman haavoittuvuuden tunteminen saattaa auttaa silloin, kun menetykset tuntuvat raskailta ja elämän epätäydellisyys paljastaa itsensä odottamatta.

Lähteet:

García (Kirai) Héctor & Miralles Francesc. Ikigai – pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain. Gummerus 2018