Jatkan Simbergin kuvien taustan selvittelyä. Helena Ruuskan kirjoittamassa elämäkerrassa viitataan Paula Kivisen kirjoittamaan teokseen Tampereen Tuomiokirkko, ja mikä yllätys: kirja löytyi omasta hyllystä. Nyt sitä tutkin ”uusilla silmälaseilla”, enkä vähiten siksi, että pari kuukautta sitten oli hieno mahdollisuus perehtyä symboleihin muun muassa kirkkotaiteessa. Kohteena oli Madridin keskustassa sijaitsevat luostarit ja oppaana asiaan syvällisesti perehtynyt Liisa Väisänen.
Ehkä kattomaalausta arvotelleilta jäi huomaamatta käärmettä ympäröivät enkelien siivet. Niiden asento ja suunta on tarkasti suunniteltu, tämä näkyy taiteilijan luonnoksissa. Suojaavat ja varjelevat symbolit tulivat mukaan tähänkin kuvitukseen. Siivet luovat mielikuvan enkelijoukosta.
”Taivaallinen sotajoukko suhteessa syntiin eli ahtaassa kehässä kiemurtelevaan käärmeeseen. Voiko selvemmin esittää hyvän ja pahan taistelua ja samalla kirkon tehtävää keskellämme.”
Simbergin luonnoksia tutkimalla on selvää, että hän käytti käärmettä synnin symbolina. Holvistoon on maalattu myös ristilukki, jonka merkitys on mahdollista liittää sortovuosien aikaan ja Sibeliuksen vuonna 1898 säveltämään protestiksi tulkittuun lauluun Ristilukki. Myös hämähäkki raamatullisessa tulkinnassa vertautuu pahuuteen.
Tuomiokirkon lehterin reunustaa kiertää 52 metriä pitkä köynnösfresko, jossa kaksitoista poikaa kantaa elämänköynnöstä. Vihreää köynnöstä koristavat sekä teräväpiikkinen orjantappuraköynnös että punaiset ruusut. Poikia on kaksitoista, ja heistä jokainen kantaa elämänköynnöstä omalla tavallaan: joillekin taakka on kevyt kantaa, toisille raskas, joku tuupertuu sen alle, yksi katsoo rohkaisevasti takana tulevaa. Mallina olleiden poikien henkilöllisyys on tiedossa, samoin teoksen valmistumista varten tehdyt luonnokset. Luonnoskirjoissa on myös luettelo kahdestatoista opetuslapsesta Pietarista Juudakseen. Viimeisen kantajan voidaan olettaa olevan Juudas Iskariot, ja maalausta tarkemmin katsottaessa, näkee myös Juudaksen eteen maalatun linnun, harakan. Harakkaan sisältyy kielteisiä tulkintoja ja merkityksiä, ehkä häpeä. Näin Paula Kivinen on symboleja tulkinnut. Fresko päättyy metsikköön, jossa on puu, jonka yhdessätoista oksassa on palava tulenliekki, kahdestoista puuttuu.
Kuolemanpuutarha, freskomaalaus, koostuu kolmesta luurankohahmosta, jotka symboiloivat kuolemaa. Nämä ystävällisen oloiset luurankomiehet ovat puutarhureita, eivät viikatemiehiä mustissa kaavuissaan. He hoivaavat kasveilla kuvattuja ihmisten sieluja tuonen puutarhassa. Kuvassa on keskimmäinen puutarhuri painaa hellästi sinistä kukkaa rintaansa vasten. Kuolemanpuutarhan hahmoja Simberg on kehitellyt pitkään useilla tekniikoilla. Joissakin kuvissa luurankomiehen hahmossa näkyy iloa ja onnea. Niissä voi nähdä myös sydämellistä myötäelämistä ja hiljaista alakuloa.
Simbergin aikana kuolema-aihe oli hyvin yleinen. Viikatemies mustassa kaavussa, viulua voitonriemuisena soittava kuolema ja kuolemantanssiaiheet olivat tavallisia aiheita.
”Kuoleman puutarhurien ujon ystävällisen luurankohymy tavoittaa meidät myös italialaisen renesanssimesterin Luca Signorellin Ylösnousemus-freskossa Orvieton tuomiokirkossa.”
Paljon jäi kertomatta Tampereen Tuomiokirkon maalauksista, mutta suosittelen ennen seuraavaa käyntiä sekä Helena Ruuskan että Paula Kivisen kirjojen tutkimista: kuvat avautuvat uudella tavalla. Pahin virhe, jonka teemme kuvia katsoessamme on se, että emme pysähdy ja keskity näkemään.
Lähteet:
Paula Kivinen, Tampereen Tuomiokirkko. WSOY. 1986
