Pitkä tauko - hiljaisuus ja hämmennys - tuntuu kuin kaikki ympärillä muuttuisi ensimmäistä kertaa, mutta niinhän se ei ole. Kaikki tämä: sota, jälleenrakentaminen, lama, työttömyys, on vain toistoa.
Omaan elämäänikin ovat nuo vaiheet kuuluneet kaikuina edelliseltä sukupolvelta. Syvyyttä menneeseen olen hakenut elämäkerroista, joita olen kesän kuluessa lukenut.
Tanskalaisen Tove Ditlevsenin (1917-1976) elämäkerta on vasta nyt käännetty suomeksi, mutta mikä onni saada Kööpenhamina-trilogia luettavaksi, vaikka sitä ei ole osannut edes odottaa.
Tanskalaisten rakastama kirjailija kuvaa omaa kehitystään Kööpenhaminan harmaissa työläiskortteleista tarkalla lapsen katseella, tyylillä, joka puhuttelee yksinkertaisilla lauseilla, joka ei liioittele, väritä eikä tunteile. Lapsi tavoittelee jotakin muuta, hän etsii kosketusta taiteeseen, runojen ja kirjallisuuden maailmaan.
Trilogian kolmas osa Aikuisuus kuvaa kirjailijan rosoista elämää: suhteita miehiin, lääkkeisiin ja kirjoittamiseen. Lukiessa tulee tunne kuin tirkistelisi salaa nuoren naisen päiväkirjaa. Vääriä valintoja, laittomia abortteja, kipulääkkeiden käyttöä ja vieroitushoitoja. Noin 200 sivuun on tiivistetty aikuisen elämä, jonka lukemiseen käytin paljon aikaa.
Ensimmäisen avioliiton solmiessaan Tove oli kaksikymmentä vuotias jo aktiivisesti kirjoittava ja saanut julkaistua töitänsä.
”Teen kaiken ollakseni hänelle mieliksi, olenhan hänelle vieläkin kiitollinen siitä että hän nai minut. Jokin on silti pielessä, mutta yritän parhaani mukaan olla ajattelematta sitä. Jostakin syystä Viggo F. ei ole koskaan ottanut minua syleilyynsä, ja se hiertää minua hieman, suunnilleen samalla tavalla kuin jos minulla olisi kivi kengässä.”
Heidän ikäeronsa oli runsas 20 vuotta, ja suhde päättyi melko nopeasti. Molemmat hyötyivät suhteesta omalla tavallaan. Kirjailijan äidillä on tässäkin vaiheessa oma kiinnostava osuutensa. Kuultuaan eroaikeista, äidin kommentti paljastaa taitavan kirjoittajan tyylillä enemmän kuin muutama lause.
”Niin, äiti sanoo, tavallaan ymmärrän sinua hyvin. Näyttääkin ihan tyhmältä kun te kävelette kadulla, kun mies on niin paljon lyhyempi kuin sinä”.
Onko tämä kuvaus ironiaa, vai nuoren naisen hupakkomaisuutta, johon kuuluu syöksyminen uuteen suhteeseen heti kun avioliiton kahleet ovat irtoamassa.
”Turvallisuus oli minulle sitä että olin naimisissa oleva nainen, kävin ruokaostoksilla ja laitoin ruokaa, ja nyt se kaikki on tuhoutunut.”
Hyppään kolmanteen avioliittoon Carl-nimisen lääkärin kanssa, josta Tovea varoiteltiin. Hänen polkunsa kipulääkkeiden, morfiinin ja petediinin kautta liukui narkomaniaan. Minun on ollut vaikea ymmärtää, miten se oikein tapahtuu, mikä ihmisessä muuttuu. Tämä kuvaus aukaisi näkökulman, joka pysäytti.
Perheeseen on otettu apulainen hoitamaan Tovea, lasta ja kotia. Tove ei pysty liikkumaan ilman apua, hän painaa 30 kiloa.
”Makaan aina sängyssä ja pääsen vessaan vain kun Jabbe tukee minua. Kun hän syöttää minua, hänen isot kasvonsa ovat aivan märät, ikään kuin niille olisi roiskunut nestettä, ja kuljetan sormeani hänen toista poskeaan pitkin. Sitten työnnän sormen suuhuni ja huomaan että se maistuu suolaiselta. Ajatella, sanon kateellisena, kunpa voisinkin tuntea jotakin toista ihmistä kohtaan.”
Tunteiden kuolema, kyky empatiaan tekee auttamisen hyvin vaikeaksi, tästä lienee kysymys kun vieroitukseen ei hakeuduta tai se jää kesken. Vaikka aihe on raskas, ei tehnyt mieli jättää kesken. Kertojan ääni on vakuuttava, sitä kuunteli herkällä korvalla.
Lainaukset: Aikuisuus.
Tove Ditlevsen. Kustannus S&S. 2022
