Jalkarätti

Olen kuullut sanan ja sijoittanut sen historiaan, jonnekin virsujen aikakauteen. Lukiessani Hannu Väisäsen kirjaa Taivaanvartijat, sana tulee eläväksi.

”Lapsuudessani olin rakastunut sotilaiden jalkarätteihin ja niiden taitteluun. Ne ovat edelleen minulle uskonkappale siinä missä toiset tyytyvät Pyhän Veronikan hikiliinaan. Miten voisinkaan unohtaa saunalämpimän soltun punoittavan jalan laskeutuneena puhtaalle, hieman nukkaiselle, flanellikankaiselle vinosuunnikkaalle joka kohta kietoutuu tilaa ja geometriaa uhmaten näennäisen kaksiulotteisena kolmiulotteisen kappaleen ympärille? Tuo hienoon valkeaan vaippaan kiedottu miehen jalka sukeltaa pian mustaan saappaaseen ja juoksee ulos, menee rakastelemaan. Mitä katekismus voisi antaa minulle enemmän?”

Tutkin jalkarätin historiaa ja hämmästyin. Sotilas- ja virkapukuohjeesta jalkarätit poistuivat vasta 16 vuotta sitten, vuonna 2001. Nyt nopeasti tiedustelemaan, miten käytännössä on toimittu 1960-luvulla. Oliko jalkarätti käytössä panssarjoukoissa Parolannummella? Vastaus kuului: oli niitä, mutta minä käytin sukkia. Entä jälkipolvi samassa paikassa 30 vuotta myöhemmin. Olivat muistaakseni varustuksessa, mutta ei niitä kukaan käyttänyt, sanoi hän.

Ensiksi ihastelen Hannu Väisäsen ainutlaatuista taitoa yhdistää ylevä ja alhainen. Miten hienosti hän kuvaa jalan ja jalkarätin suhdetta toisiinsa. Kun katsoin piirroskuvia ja ohjeita jalkarätin taittelusta jalan ympärille, en lainkaan ihmettele sitä, että sen käytöstä on luovuttu. Aamutoimiin kuluisi varmasti ainakin puoli tuntia enemmän aikaa ja päivän marssin jälkeen moni jalka olisi pahasti hiertynyt väärän taittelun seurauksena. Asiaan perehdyttyäni tiedän myös, että jalkarätille on hyvin asialliselta kuulostava nimi: levysukka. Levysukan taittamista voi harjoitella Youtubista löytyvien ohjeiden mukaan.

Ihminen oppii kävelemisen noin yhden vuoden iässä. Lukiessani kävelyn anatomista analysointia, pidän tätä taitoa suorastaan ihmeenä. Se on nimittäin hämmästyttävän monimutkainen toiminto. Kävelyssä on erotettavissa useita toisiaan seuraavia vaiheita: tukivaihe, kantaiskuvaihe, keskitukivaihe, varvastyöntö- eli ponnistusvaihe ja heilahdusvaihe. Välillä koko kehon paino lepää yhdellä raajalla. Vakauttamiseen tarvitaan isovarpaan tyviniveltä. Välillä jalkaterä on rennosti alustallaan paikallaan, mutta jäykistyy varvastyöntövaiheessa.

Edellä kuvattu on vain murunen siitä valtavasta tiedosta, joka liittyy kävelyyn. Asia kuitenkin on silloin tällöin putkahtanut mieleeni, kun katselen, miten erilaisella tyylillä ihminen siirtää jalkaa toisen eteen. Ammattiliikkujatkin kävelevät toisistaan erottuvalla tavalla. Riemastuin Hannu Väisäsen kirjassa Taivaanvartijat olevasta kuvauksesta.

Opiskeluaikojen vappua muistellen otan vielä yhden lainauksen Väisäseltä. Kirjan päähenkilö Antero on tehnyt tuttavuutta viisikymmnetävuotiaalta teiniltä näyttävän Gretan kanssa, jolla tarkka esteettinen silmä, onhan hän ostanut Anteron taluja. Mutta ei siinä kaikki, hän tekee pikaisesti analyysin Anteron kävelystä.

Monen askellus on vapun hulinassa horjahtelevaa ja epävakaata. Askelluksen vakautta voisi harjoitella etukäteen noudattamalla seuraavaa ohjetta.

”- Kovalla äkseerauksella sinusta olisi voinut tulla vaikka balettitanssija. Tule sisään.
 En tiedä onko anatominen pikatutkielma tarkoitettu kohteliaisuudeksi, mutta tajuan heti että minun pitäisi tästä lähtien kävellä jalkaterät ulospäin viipottaen, selkä ja kaula pystyssä, nilkat irti toisistaan, ruumiin paino suunnattuna pakaroihin eikä suinkaan maahan.”

Vapputunnelmissa heitän muutaman aiheen, joilla virkistää entistä tai nykyistä vappuheilaa.

- koska viimeksi käytit levysukkaa?

- miten syltty liittyy jalkarättiin?

- onko syytä nopeuttaa prosessia, jolla säädellään sotilas- ja virkapukuohjeita?

- menisimmekö yhdessä katsomaan Kullervo baletin?

Iloista vappua

Lainaukset: Hannu Väisänen Taivaanvartijat. Otava 2013